Ensimmäisellä sooloreppureissasin tutkin Malesiaa ja Indonesiaa pari kuukautta. Tuohon matkaan kuului uskomaton määrä toinen toistaan upeampia paikkoja ja toinen toistaan ikimuistoisempia kohtaamisia – etenkin kohtaamisiin on helpompi heittäytyä matkustettaessa yksin. Tämä kohtaaminen vei keskelle koskematonta kyläyhteisöä, kymmenien ruskeiden silmien katseen alle.
Reissuni oli puolivälissä ja olin jatkamassa matkaa Indonesian Gilin saarilta Lombokille. Olin edellisillan nuotiotulen äärellä tutustunut sattumalta Lombokilta kotoisin olevaan ja kanssani samana päivänä sinne matkaavaan nuoreen mieheen. Hän tarjoutui rehellisesti ja ystävällisesti näyttämään minulle seuraavana päivänä saartaan, jos suinkin halusin. Hän sanoa opiskelevansa englantia ja ilahtuvansa, jos voi harjoitella omaa kieltään. Tuollaisesta tilaisuudesta ei voi kieltäytyä, ei missään nimessä. Paikallinen opas on aina paras opas!
Uusi ystäväni otti lautan kotisaarelleen jo aamulla, minä menin perästä hieman myöhemmin. Siellä satamassa hän sitten odotteli moottoripyöränsä kanssa, kun oma lauttani rantautui. Rinkka selkään, minä moottiripyörän selkään ja matka saattoi alkaa.
Tuohon pitkään päivään mahtui monta moottoripyörän kyydissä istuttua kilometriä ja monta kaunista paikkaa, mutta päivän kruunasi vierailu ystäväni laajennetun perheen luokse: monessa maassahan perhe käsittää paljon enemmän kuin vain äidin, isän ja omat sisarukset. Tuo perhe asui viidakon laidalla, eivätkä he olleet koskaan aiemmin olleet tekemisissä länsimaalaisen ihmisen kanssa. Tuolloin Lombokin turismi oli vasta lapsenkengissä.
Olin siis heille ensimmäinen länsimaalainen ja voitte kuvitella sen ihmetyksen ja sen riemun.
Olin kuin kuningatar. Minua koskettiin, minua valokuvattiin ja jokaista liikettäni seurattiin. Parhaimmillaan minua pällisteli varmasti noin 50 ruskeaa silmäparia vauvasta vaariin. Tietysti naapuritkin olivat tulleet ihmettelemään omituista otusta, joka on saapunut paikalle jostakin merten takaa. Tämä oli itsellenikin ensimmäinen vastaava tilanne, myöhemmin olen päätynyt kunniavieraaksi muuallakin. Ensimmäinen kerta on tosin aina se vaikuttavin.
Tällaista aitoutta arvostan reissuillani. Nämä eivät ole kokemuksia, joita ostetaan rahalla. Nämä kokemukset perustuvat luottamukseen ja heittäytymiseen, tarjolla olevaan hetkeen. Olisin voinut alkujaankin kieltäytyä nuoren indonesialaismiehen ehdotuksesta päivän tutkimusmatkasta Lombokilla, mutta elin hetkessä ja hyvä niin. Usein on hyvä luottaa omaan intuitioon ja erottaa myös pyyteettömät tarjoukset epärehellisistä motivaattoreista.
Joissakin tilanteissa hetkeen heittäytymistä kannattaa tietysti miettiä pariin otteeseen, etenkin intuition varoitellessa. Kaikki ihmiset eivät ole hyviä, vaikka suurin osa onkin. Tämä kohtaaminen oli unohtumaton minulle, mutta varmasti myös paikalliselle perheelle. Tällaiset hetket laajentavat kaikkien maailmaa ja lisäävät ymmärrystä vierasta kohtaan.
Onko sinulla ollut vastaavia kokemuksia?
