Urbaani viidakkoseikkailijatar -blogi sulautui osaksi jotain isompaa. Tie vei Kaakkois-Aasian viidakon kautta aavikon laidalle Kairoon ja jonkin uuden kirkastuminen alkoi.
Yhdestä sattumanvaraisesta hetkestä seurannut ajatusten aamujuoksu alkoi, kun kollegani kampaamoasiakas tokaisi jo aiemmin kuulemani idean kuultuaan elämästäni kahden kulttuurin välillä. Se kirjan kirjoittamiseen kannustava lause jahtaa minua odottamattomissakin hetkissä ja jää liiman lailla kiinni mieleeni. Silti, edelleen puskien itseään kauemmas tulevaan, eihän sillä kirjalla ole vielä punaista lankaa, sillä tarinalla loppua.
Viidakonsieluiset kohtasivat
Vaikka en omaan elämääni lopulta jo kymmenen vuotta sitten rantautuneen tarinan lopusta halua vielä raottaa palastakaan edes itselleni, kulttuuriset erot ovat jo opettaneet, etteivät kaikki tarinat kuulu muiden korville.
Palataan ajassa noin kymmenen vuotta taaksepäin. Kaakkois-Aasian matka, muiden hylkäämiä kissoja täynnä oleva puumaja ja kolmekymppinen suomalaisnainen, joka haaveili villeissä unelmissaan elämästä fyysistä suojelua tarjoavan ja luontoyhteydellä sekä luovuudella varustetun kumppanin kanssa.
Sattumalta (note: ehkä kantani pelkkiin sattumiin on jo selvä) tarinan toiseksi päähenkilöksi nousi toinen viidakonsielu, jonka passin kertoma kansalaisuus ei noussut puheenaiheeksi. Oli vain kaksi maailmankansalaista ja väärällä hetkellä (note: ehkä kantani elämän ajoituksestakin on jo tuttu) mahdollistettu jaettu tulevaisuus.
Elämä raotti palasia eräästä unelmakartalle rakennetusta visiosta, mutta myös kaiken järjenvastaisuus nosteli punaisia lippuja mielessäni ja toinen versio unelmakartalle rakennetusta mielikuvien unelmaelämästä veti pidemmän korren. Se versio oli Suomessa.
Elämän mutkat
Muutama vuosi myöhemmin, monta elämän kolhua, itkettyä itkua ja toisaalta upeaa hetkeä rikkaampana, tuttu hymykuoppa kuvassa herätti uteliaisuuden. Haudattu yhteys olikin vain kasvattanut juuriaan ja herätteli itseään kohti päivänvaloa. Viestiin kirjoitettu kysymys nykylokaatiosta ja vastaus: Sudan.
Tuolloin en tiennyt, missä Sudan on. Mikä se edes on? Nyt tiedän, ja tiedän myös seuranneeni pikku hiljaa rakkaaksi muodostuneen henkilön sodan pakottamia päätöksiä. Tiedän pelänneeni pahinta lukuisat kerrat, kun lähes päivittäiset puhelut vaihtuivat sähkökatkoksiin ja internetin katkeamisiin, epätietoisuuteen.
Elämän ohjaama käsikirjoitus olisi voinut mennä myös niin, että olisin viimein matkannut Sudaniin selvittämään selvittämätöntä tarinaa, maan tilanne olisi eskaloitunut ja minut olisi lennätetty takaisin turvaan, hänet jätetty turvattomuuteen. Tavalla tai toisella, näin kävi joka tapauksessa. Sisällissodan alkaessa vain ulkopuolisilla on kotimaa, jonne palata.
Egypti avasi ovensa
Maailma kantoi ja pelko hälveni, kun suunnitelma kirkastui: nollasta alkava suunnitelma Egyptistä. Samaan aikaan pinnan alta noussut yhteys ei voinut enää odottaa todentumistaan. Hän pääsi Egyptiin, minä valitsin päästä perässä ja ostaa lennot: Helsinki-Kairo-Helsinki. Tarinan uusi luku alkoi.
Tästä tulee pian kaksi vuotta. Egyptistä on tullut itselleni kuin toinen koti ja samalla matkojeni päätutkimuskohde. Elämä todellakin osaa yllättää ja kaksi tropiikin saarielämää rakastavaa, täysin erilaisista taustoista käsin maailmaa tulkitsevaa yksilöä päätyivät saarielämän vehreyden ja leppoisuuden sijasta tässä vaiheessa elämää viettämään kaukosuhteen yhdessäolon viikkoja erääseen Afrikan suurimmista kaupungeista, aavikon laidalla.
Hidasta matkailua ja kulttuurin ymmärtämistä
Olen joutunut sukeltamaan entistä syvemmälle kulttuurien ja kulttuurierojen kiemuroihin, avata silmiä hyvälle ja haastavalle. Viha-rakkausuhde Egyptin pääkaupunkiin eli Kairoon on syvä, mutta muuttunut myös kiintymykseksi. Se kiintymyssuhde auttaa jaksamaan. Tätä toisen kulttuurin ymmärtämistä ja hitaampaa matkailua taisin haluta jossakin kohtaa unelmakarttojani, ja sitä todellakin sain.
Sain myös syyn taas kirjoittaa. En kirjaa, mutta ajatuksia kulttuurin ymmärtämisen saloista, Egyptin piilotetuista helmistä ja kenties myös Kleopatran kauneusrituaaleista.
Uudenlainen matka on alkanut ja tätä kokonaisuutta kutsun nimellä Santalau. Nimi syntyi alkuun Kairon kaaoksessa mieltä rauhoittamaan tehdyistä koruista, oman nimeni kautta.
Urbaani viidakkoseikkailijatar -blogikin on nyt vain osa jotain isompaa ja osan kirjoituksistani julkaisen Seikkailijattaret-mediaan, osan – kuka tietää. Tärkeintä on antaa ajatusten tulla ulos ikuistettuina sanoina, jos ne niin haluavat. Ja nyt annan niiden tahdolle taas periksi.
Vinkki: Osana kokonaisuutta autan myös Egyptin matkailijoita ottamaan matkastaan enemmän irti, nauttimaan löytämistäni helmistä ja välttämään maan sudenkuoppia! Videomuodossa jaan vinkkejä ja ihmettelyä täällä. Tutustu konsultaatiopakettiini täällä.
