Balin saari, Ubudin kylä ja valtava ihmisjoukko. Mikä ihmeellinen torikokous edessämme mahtoikaan olla? Vastaus selvisi aidan taakse kurkkaamalla. Kyseessä ei ollutkaan ihan tavallinen torikokous meikäläisittäin. Kyseessä oli ihka oikea kukkotappelu.
Olen eläinten ystävä, enkä haluaisi nähdä minkään elävän olennon kärsivän. Jopa kuvottavan hämähäkin tai torakan liiskaaminen tuntuu suurelta vääryydeltä. Hyttynen, tuo rasittava inisevä verenimijä, on ainoa lajike, jota kohtaan en tunne minkäänlaista myötätuntoa. Nuo pirulaiset voisivat vaikka puolestani kadota koko planeetalta.
Eläin- ja ötökkärakkaudestani (no joo, en minä ötököitä varsinaisesti rakasta) huolimatta päädyin parin vuoden takaisella Balin reissullani uusien ystävieni kanssa suosittuun paikallisten kylätapahtumaan, kukkotappeluun.
Indonesialaiset, perinteisiin asuihin pukeutuneet miehet, ovat treenauttaneet rakkaita kukkojaan ja esittelivät niitä ylpeinä minullekin. Nämä kukot tuntuvat olevat omistajilleen todellisia ylpeyden aiheita, joita silitellään kuin kissoja tai koiria. Silti, kaiken tämän hellyyden osoituksen päätteeksi kukot heitetään kuoleman kehään. Niiden jalkoihin sidottiin kannuspiikit, jotka toimivat aseena kahden kukon välisessä, raa’assa tappelussa.
Vetoa lyödään ja jännityksellä seurataan, kenen kukko vie voiton. Aikamoista. En tiedä, kuinka laillista tällainen viihde Balilla virallisesti on – suosittua ainakin vaikutti olevan. Voi kukko raukat, mutta silti en rupea aiheesta moralisoimaan. Ainakin nämä kukot ovat ennen viimeistä koitostaan saaneet rakkautta ja huolenpitoa osakseen.
