Montenegro tarjoaa matkailijalle paljon nähtävää ja tehtävää. Joskus parhaan kokemuksen saa täysin suunnittelematta, näin kävi Kotorissa.
Palataan ajassa vähän taaksepäin, viime syyskuuhun. Siirrytään Istanbulista vaihteeksi Balkanille ja tällä kertaa Montenegroon. Välillä matkoilla ne pakolliset pysähdykset matkalla viralliseen määränpäähän osoittautuvat ikimuistoisiksi. Näin kävin Montenegrossa sijaitsevan Kotorin kanssa. Olen jo sivunnut öistä seikkailuani Kotorissa jutussani Balkanin matka takana – paluu todellisuuteen edessä, mutta nyt haluan kertoa siitä hieman tarkemmin.
Kotorin kaunis vanhakaupunki on Unescon maailmanperintökohde, mutta viikon reissullani olin päättänyt suunnata Kroatian Dubrovnikista suoraan Montenegron vuoristoseudulle, Durmitorin kansallispuistoon.
Matka ilman omaa autoa ei kuitenkaan taittunut niin nopeasti, kuin olin kuvitellut. Saavuin illalla kymmenen aikaan Kotoriin, josta bussi kohti seuraavaa välietappia lähtisi seuraavana aamuna. Bussissa tutustuin onneksi vieressäni istuneeseen mukavaan ranskalaiseen reissaajaan, jonka kanssa suuntasimme Kotorissa samaan hostelliin, päällekkäisiin kerrossängyn peteihin.
Öinen Kotor näytti uudenlaiset kasvonsa
Vietyämme kamat hostellille, päätimme suunnata tutkimaan öistä kaupunkia. Kiertelimme aikamme, kunnes saimme lähes samaan aikaan hullun ajatuksen kaupungin keskellä sijiatsevan vuoren päälle kiipeämisestä. Senhän me toteutimme. Emme tienneet vielä, mikä tuo vuori on, mutta vuorelle johti portaat ja vuoren päällä näkyi joku linnaa muistuttava rakennus.
Maisema muuttui sitä upeammaksi, mitä korkeammalle kipusimme. Kaupungin öiset äänet alkoivat pikku hiljaa vaieta, kun kipusimme aina vain korkeammalle.
Sinne me sitten kiipesimme. Portaita on yhteensä 1350 ja saman verran tietysti piti tepastella alaskin. Eihän se helppoa ollut. Portaat olivat rosoisia ja rikkinäisiä. Kaidetta portaiden vieressä ei ollut kuin joissakin kohdissa. Minulla ei ollut myöskään taskulamppua mukana. Kameran näytön valo toimii näissä tilanteissa ensiapuna.
Maisema muuttui sitä upeammaksi, mitä korkeammalle kipusimme. Kaupungin öiset äänet alkoivat pikku hiljaa vaieta, kun kipusimme aina vain korkeammalle. Vuoren huipulla meitä odotti yllätys. Siellä oli linnoitus, St. John Fortress. Tutkimme pilkkopimeää linnoitusta ja räpsin kuvia. Maisema oli todella vaikuttava.
Olimme tähtien ja kuun tasolla. Uskomatonta. Koko valaistu kaupunki näkyi edessämme ja kaukaa pystyi erottamaan vuorten ääriviivat. Tämä paikka oli upea. Istuin ja katselin ympärilleni todella vaikuttuneena. Aika loistava tapa aloittaa reissu, tätä en ollut osannut odottaa.
Seuraavana päivänä meille selvisi, että vuoren valloitus on suosittu retki. Itse suosittelen seikkailumielisille valloittamaan sen yöllä (noudata tietysti myös mahdollisia kieltoja), jolloin muut eivät ole liikkeellä. Voisin väittää, että kokemus on paljon intensiivisempi, kun on hiljaista ja pimeää ja portaissa ei ole ketään muuta. Tätä kokemusta ei kannata jättää välistä, jos päätyy Kotoriin. Ei heikkohermoisille!
