Mitä tiedät Intian pääkaupungista, Delhistä? Onko kaupunki niin paha kuin maineensa ja kannattaako kontrastien kaupunkiin matkustaa? Entä pärjääkö kaupungissa yksin, länsimaisena naisena?
Delhi, tuo kontrastien kaupunki äärimmäisyyksien Intiassa. Äärimmäinen rikkaus kohtaa äärimmäisen köyhyyden. Värikkyys sekoittuu pölypilveen ja mausteinen tuoksu sekoittuu ulosteiden pistävään hajuun. Maailman kauneimmat temppelit on rakennettu slummien läheisyyteen ja moderni maailma kiiltävine autoineen kohtaa sydäntä raastavan niukkuuden.
Olen tutustunut mielipiteitä jakavaan Delhin kaupunkiin vain pintaraapaisun verran, kahdella eri kerralla. Ensimmäisen kerran astuin Intian maaperälle ollessani sisareni kanssa matkalla paratiisimaisille Andamaanien saarille. Aikaa lentojen välissä oli vain vähän, emmekä tienneet, mitä tehdä. Monen tunnin viisumisäätöjen jälkeen (aikana, kun Intia kokeili lentokentältä saatavaa viisumia) päätimme napata Indira Gandhin lentokentän ulkopuolelta virallisen taksin. Taksin rekisterinumero kirjattiin ylös viereisessä puhelinkoppia muistuttavassa rakennuksessa ja koimme olevamme turvallisessa kyydissä.
Taksilla Delhin läpi
Emme tienneet, minne olimme matkalle. Minä, sisareni ja rinkkamme halusimme vain ottaa Delhistä kaiken irti lyhyessä ajassa. Tätä tarkoitusta varten loogisimmalta tuntui taksikuljettajan palkkaaminen koko päiväksi. Hintaa tällaiselle lystille ei tainnut juurikaan tulla, Intian hintataso kun on aivan omaa luokkaansa.
Heti lentokentältä poistuttua Intian karu totuus hyökkää vasten kasvoja. Oli kuin olisin katsellut ruudun takaa dokumenttia jostakin kaukaisesta maailmasta, mutta kaikki näkemäni oli totisinta totta. Ei ole urbaani legenda, että lehmät kulkevat liikenteen seassa vapaina. Taksin pysähtyessä ikkunoiden takana näkyi nälkiintyneitä lapsia ja aikuisia. He koputtelivat ikkunoihin rahan toivossa.
Auton ikkunoista näkyi heti kentän jälkeen suuri slummialue, joka jatkui jatkumistaan. Tien viereen on kyhätty telttaa muistuttavia rakennelmia, vieri viereen. Niistä on glamping kaukana, ne teltat eivät kersku tai koreile.
Taksikuski ehdotti meille temppeleitä. Taisin myös itse bongailla Lonely Planetin sivuilta Delhin pakollisia nähtävyyksiä. Ajelimme käytännössä upealta temppeliltä toisille upeille temppelille. Välillä taksin ikkunoista elävää dokumenttia katsellessani yritin kuvitella itseni kävelemään rinkka selässä kadulle miesten, autojen ja lehmien väliin. En nähnyt itseäni enkä siskoani siellä, me pysyttelimme ensimmäisellä Delhin vierailulla mieluummin edes ikkunalasin verran kauempana todellisuudesta.
Yksin naisena Delhissä
Toinen vierailuni Delhiin oli myös vain päivän mittainen. Sillä kertaa olin yksin. Astuin ulos lentokentältä ja hetken pohdittuani ohitin pitkän taksijonon. Hyppäsin suljetun taksin sijasta paikallisbussin kyytiin, oli valmis kokemaan oikeaa Intiaa.
Bussissa oli lähinnä vain paikallisia miehiä, mutta sen takaosassa istui länsimainen mies rinkka sylissään. Lyöttäydyin hänen seuraansa, hain turvaa toisesta reissaajasta. Olin myös turvallisuuteni vuoksi sepittänyt tarinan miehestä ja sujauttanut sormuksen sormeeni.
Kaikkialla oli kaaosta. Lehmät vaelsivat kaduilla, kulkukoirat haukkuivat ja miehet tuijottivat.
Rämä bussi ajoi samojen slummien ohi ja lehmät tallustelivat liikenteen seassa, kuten vuotta aiemminkin. Näkymä ei enää järkyttänyt niin paljoa. Olin yksin ja tiesin jo, mitä odottaa. Suuntasin loppujen lopuksi toisella bussilla päärautatieasemalle, sen täytyi sijaita keskeisellä paikalla.
Kaikkialla oli kaaosta. Lehmät vaelsivat kaduilla, kulkukoirat haukkuivat ja miehet tuijottivat. Ostin tulistakin tulisemman pasteijan ja istuin rautatieaseman portaille raapustelemaan rakkaaseen matkapäiväkirjaani. Ympärillä hääri joukko kulkukoiria. Pian nuori intialainen tyttö liittyi seuraani ja rupesi tiedustelemaan, olenko mahdollisesti kirjailija. Hän kertoi Intian kulttuurista ja sanoi, että minun on vielä joskus mentävä intialaisiin häihin.
Hetken tilannetta tutkittuani päätin uskaltaa lähteä seikkailemaan rautatieasemalta. Tällä kertaa en hypännyt tutkimusmatkalle taksin kyydittämänä vaan suuntasin läheiselle metroasemalle. Metro oli melko moderni, naisille oli oma vaunu. Vaunu oli merkattu pinkillä ”Women only” -maalauksella laiturialueella, mikä toi mukavaa turvaa.
Matkan varrella hyppelin välillä pois metrosta satunnaisissa paikoissa, jotka näyttivät kiinnostavilta. Näin toimin koko päivän. Ajelin päämäärättömästi ja spontaanisti metrolla ja jäin pois kiinnostavissa paikoissa. En tiennyt juurikaan must-nähtävyyksistä. En edes oikeastaan tiennyt, minne olin menossa.
Jossakin vaiheessa, nähdessäni kyltin tutulta kuulostavalle temppelille, hyppäsin metrosta pois. Jouduin kulkemaan rinkka selässäni hieman epämääräisten ja ulosteelta haisevien alueiden läpi. Pieni tyttö pyysi rahaa. Tuntui vaikealta kieltäytyä, mutta rahalla en luultavastikaan tue tyttöä. Raha menee luultavasti väärään taskuun, ikävä kyllä.
Kysyin tietä Lotus-temppelille, se kuulosti hyvältä ja siitä olin kuullut. Ihmiset auttoivat ja joku nuori mies taisi kävellä kanssani jonkin aikaa. Hän halusi ehdottomasti Facebook-tilini ja nimeni, näin käy usein. Monelle intialaisellekin on kunnia-asia olla naamakirjassa ystävä länsimaalaiselle.
Pieni tyttö pyysi rahaa. Tuntui vaikealta kieltäytyä, mutta rahalla en luultavastikaan tue tyttöä. Raha menee luultavasti väärään taskuun, ikävä kyllä.
Upea ja lootusta muistuttava temppeli loisti sinistä taivasta vasten valkoisuudessaan. Suuri joukko koululaisia marssi kohti temppeliä, he hymyilivät minulle ja halusivat valokuvaan. Päädyin oikeastaan olemaan temppelialueen kiinnostavin nähtävyys. Kaikki halusivat jutella minulle tai vähintään tervehtiä.
Ihastelin temppelialuetta ja lähinnä sen pihamaalla tallailevia ihmisiä aikani, kunnes hyvissä ajoin ennen jatkolentoani aloitin matkan takaisin kohti lentokenttää, julkisilla kulkuneuvoilla taas. Olin nähnyt sen verran, mitä sinä päivänä halusin.
Kaiken kaaoksen ja äärimmäisyyksien keskellä Delhi näytti minulle myös ystävälliset ja inhimillisemmät kasvonsa. Sain osakseni hyvää kohtelua, en kokenut oloani turvattomaksi – en edes yksin naisena. Kolmas kerta lyhyeen tutustumissessiion tuon saman, vihatun ja rakastetun, maan sekä kaupungin kanssa on taas edessä. Varasin juuri lennot Delhiin ja lähtö on kahden viikon päästä. Nyt jos koskaan oli hyvä hetki kertoa teille tarinoita paikasta, josta en ole juurikaan tainnut aiemmin edes tarinoida. Aivan pian tarinoin vieläkin enemmän, erittäin tuoreilla tarinoilla.
Rohkaiseva artikkeli metromatkailuun Delhissä. Delhi on todellakin vaativa kaupunki ja ilmanlaatu siellä oli tänä talvena erittäin kyseenalainen. Jatkolentoa ajatellen, niin Intian sisäisiin lentoihin kuin mannertenvälisiinkin lentoihin, ovat Delhin lentokentät erittäin mainiossa kunnossa ja mukavat olla. Löydät blogistani lisää juttua Delhistä ja Intiasta usean vuoden ajalta, jos kiinnostaa.
Voi Intia, ihana, kamala, rakas, vaativa Intia. Delhissä olin vain hyvin pikaisesti, ja jotenkin pidin sitä vielä suhteellisen ”normaalina” suurkaupunkina – jos niin voi sanoa yhdestäkään Intian kolkasta.
Tässä tunteeni ensimmäisistä hetkistä Intiassa – siitä ne ehtivät kyllä muuttua moneen kertaan!
http://www.jumalainenseikkailu.fi/2016/11/15/elamani-ensimmaiset-44-h-intiassa/
Muutaman päivän olen turistina Delhissäkin viettänyt – ja kokenut mennen tullen myös kaaoksen Delhin lentokentällä, mistä jäi mieleen oppi, että siinä missä lännessä kannattaa, jos vaan voi, välttää Miamia, niin itään päin mennessä Delhiä! Nytkin olemme onneksi Nepaliin menossa Dohan kautta suoraan Kathmanduun, eikä Delhin kautta.
Me ”selvisimme” Intian kaaoksesta nauttimalla sitä vain pieninä annoksina. Kun viettää yöt viiden (tai seitsemän) tähden hotelleissa vaikka Gurgaonissa, hiukan Delhin ulkopuolella, niin kestää päiväretket kaupunkiin paremmin kuin olemalla koko ajan tuon ihmismäärän ja kaaoksen keskellä.
Nyttemmin en kyllä ole suunnitellut edes Intiaa kertaavani, pienenä vastalauseena sekin maan tavalle suhtautua naisiin. Riittää niitä muitakin maita maailmassa 🙂
Tutun näköistä menoa ja meininkiä! Olen myöskin käynyt Intiassa ja Delhissä aikana ennen blogia, joten niistä ei ole ainakaan toistaiseksi montaa blogijuttua syntynyt. Ekalla Intian-reissulla parin tyttökaverin kanssa päästiin heti prepaid-taksikuskin huijaamiksi (prepaidien piti olla niitä turvallisia takseja, hitsi vie), kun se vei meidät johonkin valtion turistitoimistoon eikä suostunut ajamaan sieltä pois vaikka tiedettiin että ei tämän nyt näin pitäisi mennä. Päädyttiin sitten bookkaamaan auto kuskeineen ja tekemään pikku roadtrip Jaipuriin ja Agraan. 😀
Delhissä taas Old Delhin alueella ja Paharganjin kujilla oli kiva kävellä ja katsella kaikkea sitä tohinaa ja kaaosta ja yrittää pitää hermot koossa. Jälkimmäinenhän on se reppureissaajamekka, mutta hyvin siellä paikallistakin elämää on (tai oli ainakin 6-7 vuotta sitten). Vaikka olen käynyt kaupungissa parin päivän verran montakin kertaa, niin varsinaisia nähtävyyksiä on tullut koluttua aika vähän. Lotus temple, Red Fort, Jama Masjid ja monta markettia käytiin katsastamassa ja ajeltiin polkuveneillä jossain puistossa. Liikuttiin enimmäkseen riksoilla, mutta en tiedä uskaltaisinko tehdä niin yksinäni. Kaupunkiin on vaikea suhtautua kun siellä näkee niin paljon kaikenlaista, mutta kurkkua polttavista saasteista, köyhyydestä ja kaikesta ryönästä huolimatta tykkään siitä silti jollain kierolla tavalla.
Niin ja näiden kahden visiitin välissä Delhin isoilta kaduilta oltiin siivottu kaikki kodittomat perheet pois jonkin suuren urheilutapahtuman vuoksi. Meinasi leuka pudota tokalla reissulla, kun kadut olivatkin niin siistejä! Mihinköhän ihmeeseen kaikki ne ihmiset vaan on kärrätty? Tulipas tästä nyt tarina, mutta itselläkin on ehkä mahdollisuus matkustaa taas Intiaan kesällä, niin aihe on ajankohtainen täälläkin. 🙂