Juttuja Kolilta riittää. Olen nälkäinen, joten nyt voisi olla hyvä hetki fiilistellä jälleen kerran yllättävästä paikasta löytämääni huippuravintolaa. Jonkin aikaa sitten kirjoittelin Montenegrossa sijaitsevista viiden tähden ravintoloista, nyt herkutellaan Suomessa. Tässä ravintolassa tarjoilu ei ollut monipuolisimmasta päästä, mutta tämän ravintolan näköala sai jopa nuudelit maistumaan taivaalliselta.
Tässä Kolin Mäkrällä sijaitsevassa ravintolassa tein myös jotakin aivan ensimmäistä kertaa. Vielä pari viikkoa sitten olisin voinut todeta En ole koskaan-pelissä, että: ”En ole koskaan tehnyt ruokaa retkikeittimellä!”. Tämä kaikki on nyt muuttunut ja tänä päivänä joudun keksimään uusia en ole koskaan-kokemuksia.
Olin jo pitkään kaivannut elämääni retkille mukaan otettaa minikeittiötä eli sitä simppeliä ja kätevää retkikeitintä. Minä käyn retkillä, minulla täytyy olla retkikeitin. Piste. Retkeilijän ja ulkoilijan taivas, Partioaitta, korjasi tämän vääryyden maailmasta ja lähetti mukaani Kolille sekä tuleville retkilleni tämän muutamista osista koostuvan, ruoanlaiton mahdollistavan laitteen, jota jokainen kokki tai vähemmän kokki osaa varmasti käyttää. Tämä Primus-keitin palveli minua loistavasti Kolilla ja lähtee jatkossakin mukaani retkeilemään.
Siellä minä siis kokkailin sisareni kanssa Mäkrän kallioiden itsepalveluravintolassa, jossa näköalat olivat kohdillaan. Ettei hetki olisi ollut liian täydellinen, pieni säätö kuuluu aina asiaan. Olin jostakin syystä sujauttanut kattilan irrallisen kahvan jonnekin Fjällrävenin retkireppuni sisuksiin ja nuudeleita käännellessäni, ilman kahvaa, kaadoin sitten koko kulhon kalliolle. Siitä sitten noukin sen hieman luonnon aineksilla maustuneen nuudelikasan. Kyllä sitä onneksi ihminen paljon pahempiakin asioita kurkustansa alas työntää, kuin multaa. Tästä säädöstä oli syyttäminen vain itseäni ja kahvankin löysin heti tämän episodin jälkeen. Kummasti muuttuivat keittopuuhat helpommiksi kahvan löytymisen jälkeen. Sitä paitsi, nuudelimultamössö maistui varsin maukkaalta.
Ruokailun jälkeen, masu täynnä siirryin tyytyväisenä nauttimaan olostani sen suosikkimatkakaverini eli riippumaton syleilyyn. Siinä sitä sitten olin. Söin Lovechock-raakasuklaata, join ihanaa Chai Lattea, luin syvällisyyksiä hetkessä olemisen- ja onnellisuuden taidosta, katselin maisemia ja nautin auringosta. Kyllä ne ovat loppujen lopuksi niin pieniä asioita, joista ihminen tulee onnelliseksi, eikö vain? Ihana joutilaisuus. Syvä huokaus.
