Olen Euroopassa. Tämä reissuni alkoi muutama päivä sitten, lauantaina aamuyöllä. On aina yhtä hämmentävää herätä neljän aikaan aamulla ja reippailla bussipysäkille kaikkien niiden porttikonkeihin pissaavien ja kaduilla humalassa hoipertelevien, baarista kotiin suuntaavien juhlijoiden ohi. Itse en todellakaan ollut matkalla baarista minnekään, enkä myöskään kotiin. Olin menossa lentokentälle ja sieltä Köpiksen välilaskun kautta Belgian suurimpaan kaupunkiin, Brysseliin.
Täällä sitä siis olen, Belgiassa. En tosin enää Brysselissä, joka oli vain pieni välietappi matkallani Pohjois-Belgian Antwerpeniin. Se pieni Brysselin pysähdys tosin oli jopa suunniteltu, edes jollakin tasolla. Olin sopinut tapaavani belgialaisen tuttavani, johon tutustuin Amsterdamissa vuonna 2002 ollessani reilaamassa Euroopassa ja jonka olen viimeksi nähnyt 11 vuotta sitten Kreikassa.
Tuolloinkin päädyin ystäväni kanssa Amsterdamin kautta tämän belgialaisen tuttavuuden ja hänen kreikkalaisen ystävänsä houkuttelemana muutamaksi tunniksi Brysseliin, ennen seuraavaa etappiamme, Pariisia. Tuolloin, vuonna 2002, hengailimme neljän hengen porukalla päivän Brysselissä. Kävimme ottamassa kuvan pissaavasta poikapatsaasta, ihmettelimme EU:n hallintorakennuksia ja räpsimme kuvia Atomi-patsaasta. Tästä visiitistä seurasi tosiaan vielä samana kesänä Italian kesätyösuunnitelmat syrjäyttänyt kuuden viikon hengailu Kreikassa, lähellä Ateenaa (siitä lisää täällä). Brysselin muistoni liittyvät siis vahvasti patsaisiin, teini-ihastumiseen ja kreikkalaiseen skeittaripoikaan. Muistoja, muistoja.
Tämä kerta oli hieman erilainen. Tähän ei liittynyt ihastumisia tai patsaitakaan. Tähän liittyi uudelleenkohtaamisia, uusia ystäviä, musiikkia, olutta ja suklaata. Belgialainen tuttuni haki minut kentältä ja tuntui, kuin mikään ei olisi muuttunut yli kymmenessä vuodessa. Oli erittäin helppo tunnistaa tuo kauniin tyttöystävänsä kanssa käsi kädessä kävelevä ponnaripäinen mies. Pusu poskelle, rinkka autoon ja menoksi.
Kaahasimme pitkin Brysselin katuja ja suuntasimme aamupalalle söpöön kahvilaan, josta saa kuulema Belgian parhaat kakut. Täytyy sanoa, että oma triplasuklaakakkuni kyllä meni suklaakakkujen Top5-listalleni. Aamupalalta kioskin kautta puistoon parantamaan maailmaa ja vaihtamaan kuulumisia. Kaupasta ystäväni osasi bongata parhaita belgialaisia oluita. Belgia on tunnettu oluesta ja suklaasta, joten pitäähän niistä täällä nautiskella. Valitsin neljästä oluesta sen hauskimmannäköisen pullon, Trolli-etiketillä varustetun oluen. Limsapullolta näyttäneen oluen alkoholipitoisuus taisi olla 7,1%.
Täältä päiväni Brysselissä sai yllättävän käänteen. Ystäväni olivat menossa afrikkalaisen musiikin työpajaan ja sain kutsun mukaan, ”Hmmmmm…Tottakai tulen!”. Päädyin siis belgialaiseen koulurakennukseen soittamaan eksoottisia afrikkalaisia soittimia. Afrikkalaista tanssia jo vuosia harrastaneena rakastan afrikkalaisia rytmejä ja olenkin miettinyt, että haluaisin taas joskus mennä jonnekin vastaavalle kurssille. En ihan osannut odottaa, että päätyisin ranskankieliselle sellaiselle Brysselissä.
Muutama tehokas ja ikimuistoinen tunti vierähti nopeasti. On aina yhtä omituinen tunne yht’äkkiä olla jossakin aivan eri ympäristössä ja eri ihmisten kanssa. Vielä omituisempi tuo tunne on, kun on tuollaisessa tilanteessa yksin ja kun kukaan omassa arjessa ei sido käsillä olevaa hetkeä niin sanottuun ”oikeaan elämään”.
Niinpä, aamuyöstä sitä herää Helsingistä, matkustaa lentokoneella ja pian ihmiset puhuvat vierasta kieltä ja yksi niistä ihmisistä sattuu olemaan ihminen, johon olet sattumalta törmännyt 11 vuotta sitten ja jota et ole yhtä pitkään aikaan nähnyt, mutta joka silti on kasvanut samaan suuntaan ja jolla on upeita tarinoita kerrottavana. Hauska päivä siis Brysselissä takana ja juna toi minut tänne Anwerpeniin, josta juttua lähipäivinä. Ihmeellinen, ihana maailma! Mahtavaa olla taas reissussa. Onnellinen olo.
Hyvä postaus, annat tosi hyviä ehdotuksia. Ihania kuvia ja loistavia matkavinkkejä kuten aina.