Tiesittekö, että Itä-Turkissa elää kissarotu, joka tykkää uida? Tämä kissarotu on väriltään valkoinen ja yksilöillä on joko siniset, vihreät tai yksi vihreä ja yksi sininen silmä ja jalat ovat melko pitkät. Kissarodun nimi on Van-kissa ja nimi tulee niiden asuinalueesta, Van-järven seudusta.
Tehän tiedätte, että olen kissojen ystävä. Rapsuttelen katukissoja ja minulla on omakin Lily-kissa. Kissat ovat kaikessa salaperäisyydessään kerrassaan valloittavia otuksia! Tämä ei sitten poista sitä faktaa, että olen myös koiraihminen.
Turkin reissulle lähtiessäni kuulin ensimmäisen kerran näistä Van-kissoista. Kuulin, että vierailu kissataloon kuuluu ohjelmaamme ja voitte vain kuvitella sen ilon: minä pääsen rapsuttelemaan kissoja!
Vanin kaupungista löytyy kissatalo (ehkä jopa useampikin), jossa näitä valkoisia otuksia suojellaan ja jossa niiden lajin jatkuminen turvataan. Alkujaan Van-kissat elivät villeinä luonnossa, mutta nykyään ne ovat ihmisten takia vaarassa kuolla sukupuuttoon ja luonnossa niitä ei ilmeisesti enää voi bongailla. Jos nämä kissat eläisivät edelleen luonnossa, ne eivät pärjäisi muualla kuin Van-järven alueella.
Kysessä on nykyään arvokas rotukissa, jota ei saa kuljettaa pois Turkista. Jos tällaiseen tempaukseen lähtisi, edessä olisi tuntuvat sakot. En siis suosittele! Koska nämä kissat tykkäävät vedestä, kuulin hauskan tarinan lemmikkikissoista, jotka saattavat mennä jopa vessanpönttöön leikkimään vedellä. Voihan söpöläiset!
Siellä me siis olimme, yli sadan kissan ympäröimänä. Valkoisia elukoita vain vilisi joka puolella ja voitte kuvitella sen hullun myllyn, kun maksoimme pienen korvauksen yksittäisistä kissanruokapusseista, jotta pääsimme ruokkimaan näitä vilperttejä.
Vaikutti siltä, että kissat ovat tyytyväisiä ja että niistä pidetään huolta. Tällainen eläinturismi aina hieman mietityttää. Pääasia on, että kissat ovat tyytyväisiä. Tässäkin kuitenkin pointtina on lajin säilyttäminen ja luonnossa näitä kissoja metsästettäisiin. Paikan työntekijät olivat tarkkoja siitä, että esimerkiksi pentuaitaukseen turistit eivät pääse, joka on mielestäni hyvä asia. Ruokaakin kissat saavat lähes kaikilta vierailijoilta ja ruoka niille maistui!
Vaikka silittelin näitä kisuja ja leikitin niitä, on se oma kissa kuitenkin se kaikkein rakkain. Oli taas mukavaa hakea Lily hoidosta ja kuulla, että hän oli pärjännyt hoitopaikassaan (kiitos Veera) loistavasti ja että hänestä oli tykätty. Oma kissa, paras kissa.
