Joulu, joka nosti pintaan syvän kiitollisuuden

On joulupäivä ja vuosi 2020 lähentelee jo lupaavasti loppuaan. Istun kehräävä Lily-kissa sylissäni, viltin alla lämmitellen, joululahjaksi saadut villasukat jaloissani. Kynttilät palavat ja pientä kotiani lämmittävä ilmalämpöpumppu hurisee tasaisesti. Olen virittänyt tunnelman mieleisekseni myös rentouttavan musiikin soittolistalla, jota kuuntelen joululahjaksi saadusta Bluetooth-kaiuttimesta, joka kestää myös vettä. Se saa jatkossa luoda kaunista äänimaisemaa myös rentouttaviin saunahetkiini pienen kotini pienessä saunassa.

Vaikka en itseäni jouluihmisenä olekaan pitänyt, on joulu kuitenkin aina ollut tärkeä yhdessäolon hetki, hetki perheelle. Joulun aika olisi aina voinut ollut myös mitä parhain hetki valloittaa maailman lämpimiä maita, olen silti kahta joulua lukuunottamatta valinnut viettää joulun aina oman perheeni kanssa. Nuo kaksi poikkeusjoulua olen viettänyt Yhdysvalloissa, amerikkalaisen vaihto-oppilasperheeni luona, juhlien joulua suurella perheellä ja kaikin puolin suuresti ja koreasti – juuri, kuten Amerikassa kuuluukin.

Aloitin joulun tänä vuonna sisareni, kummityttöni ja äitini kanssa jo kolme päivää ennen aattoa Keski-Suomessa, vuokramökillä. Kun isäni nukkui pois noin 2,5 vuotta sitten ja sisarelleni syntyi herttainen pieni tyttö, joutuivat joulumme pienet perinteet mukautua uuteen tilanteeseen. Emme enää herää jouluaattoon isäni luota eikä isä enää fyysisesti istu aattoillan illallisella kanssamme. Vaikka omat vanhempani erosivatkin jo ollessani lapsi, on kuitenkin aina ollut tärkeää ja itsestäänselvää, että ketään ei jätetä yksin. Sama kaunis ajatus tietysti loi myös tietyt rajat eroperheen joululle ja joulut vietimmekin usein jonkun omassa, pienessä kodissa.

Uuden perinteemme eli etukäteisjoulun jälkeen olen nyt jo kolmena vuonna saanut liittyä jouluaattona osaksi sisareni laajennetun perheen joulua ja päässyt taas osaksi isompaa joulujuhlaa, jonka upeat maalaispuitteet ovat kuin vanhan ajan elokuvasta – ei Amerikan unelmaa, mutta hyvin aitoa suomalaista tunnelmaa.

Tämä joulu tuntui erityisen merkitykselliseltä, tässä joulussa koin perheen ja turvan tunteen merkityksen. Koin valtavasti turvaa sekä lämpöä ja muistin, miksi olen kai lopulta aina päättänyt ikuisesta kaukokaipuustani huolimatta yrittää juurruttaa itseäni Suomeen. Syy on nimenomaan turva ja mikä itselleni luo suurinta turvaa on perhe eli rakkaiden ihmisten tukiverkosto; se verkko, joka kannattelee varmasti, jos meinaat pudota. Perheeseen lasken mukaan biologisen ja kaikkein merkityksellisimmän perheen lisäksi myös ystävät ja muut tärkeät ihmiset käsittävän laajennetun perheen. Perhe todellakin lopulta hyväksyy sinut juuri sellaisena kuin olet, vikoineenkin, ja haluaa aina sinun parastasi. Perhe tukee haastavinakin hetkinä ja tänä jouluna sain tuntea tuon turvan ja yhteenkuuluvuuden, kenties vahvempana kuin aikoihin.

Tässä joulussa oli paljon lämpöä sydämessä. Tänä jouluna lämmön sydämeen sai hetki, kun ymmärsin katsovani omaan lapsuuteeni ja jokaiseen jouluuni kuuluneita ohjelmia viihdyttävästä Joulupukin kuumasta linjasta sydäntä lämmittävään Lumiukkoon pienen kummityttöni, pikku-H:n kanssa. Lämpöä sydämeen nosti juuri oikealla hetkellä maiseman valkoiseksi maalannut lumi ja sen mahdollistamat leikit. En olekaan tainnut tehdä lumiukkoa sitten lapsuuden, mutta jostakin muiston syövereistä muistin, miten lumesta tehtiin isoja palloja. Lämpöä toi äitini, jonka pyyteetön rakkaus omaa lapsenlastaan ja tietysti myös lapsiaan kohtaan on käsin kosketeltavissa. Iloa toi kolmen sukupolven tyttöjoukko, joka naureskeli yhdessä hömppäjutuille ja selvitteli toistensa takkutukkia. Iloa ja lämpöä toivat jouluaaton koreat antimet ja kaunis joulupuu. Iloa toi piirileikki, johon pikku-H kutsui kaikki mukaan sanomalla: “Otetaan kaikki käsistä”: Iloa toi yhteinen ilo ja monella tasolla koettu tunne kodista ja perheestä – turvasta.

Tänään eli joulupäivänä saavuin omaan kotiini. Tämä vuokrakoti tuntuu kuitenkin enemmän kodilta kuin moni muu tukikohtani on pitkään aikaan tuntunut. Tässä kodissa perheeni on Lily-kissa, joka on nyt vieressäni pienen pienellä kerällä. Myös nämä oman kodin elementit tuovat turvaa, tänne on aina mukava palata. Tänne palattuani sain viestin myös Amerikasta, Valtameren toisen puolen perheeltäni. Kyynel vierähti kasvoille ja ymmärsin, minne seuraaava iso matkani tulee suuntautumaan sitten, kun sen aika taas on. Suunta saa olla Yhdysvaltojen Minnesota ja syy matkalle kohteen sijasta ihmiset eli Amerikan perheeni.

Istuessani nyt kotonani lahjaksi saatua punaviiniä siemaillen ja kaunis musiikki edelleen soiden, villasukat lämminneinä, vatsa risotosta kylläisenä, kynttilät sytytettyinä ja kissa vieressä kehräten koen sisälläni suurta kiitollisuutta ja myös pientä kutkuttavaa jännitystä, sellaista hyvää ja turvaa tuovaa jännitystä. Sitä taidetaan kutsua myös toivoksi.

Tuokoon tämä joulu myös sinulle kiitollisuutta, toivoa, rauhaa ja rakkautta, sillä ne taitavat maailmanvalloituksen sijasta kuitenkin olla ne avaimet pysyvämpään onneen!

 

 

 

Leave A Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Navigate