Khao Sok National Park: Thaimaan viidakossa

Thaimaan Khao Sok on kansallispuisto, jossa sain ensikosketukseni villiin luontoon.

Minulla on järjetön kaukokaipuu, vaikka tulin vasta pari viikkoa sitten edelliseltä reissultani. Ehkä se vaivaa minua juurikin siksi; ihanat muistot maailman ihmeellisyydestä ovat niin tuoreessa muistissa.

Edellisestä trooppisesta reissustani on nyt jo laittoman pitkä aika ja menojalkaa vipattaa jo todella levottomasti. Koska en juuri nyt näe helpotusta tähän tropiikin kaipuuseeni, palaan ajassa taaksepäin. Mennään hetkeksi ensimmäiselle Kaakkois-Aasian reissulleni, mennään viidakkoon!

Elämäni ensimmäinen vierailemani trooppinen kaukomaa oli Thaimaa. Kaunis ja erittäin helppo sekä toimiva matkustusmaa, josta oli helppo aloittaa eksoottiset reissut. Tuolta matkalta erityisesti mieleeni jäivät Khao Sokin kansallispuistossa vietetyt päivät ja yöt. En suosittele kyseistä reissua heikkohermoisille tai korkeita paikkoja pelkääville, mutta kokemuksia metsästäville sitäkin enemmän.Thaimaan sisämaassa sijaitseva luonnonpuisto, Khao Sok national park, ei ainakaan tuolloin (tästä on tosin jo useampi vuosi ja matkailumaailmassa asiat muuttuvat nopeatempoisesti) ollut turistien kansoittama tai muutenkaan tuotteistettu.

Miten Khao Sokiin pääsee?

Suuntasimme Khao Shokiin Surat Thanin kaupungista paikallisbussilla, joka ei montaa euroa maksanut. Suuntasimme saman tien Lonely Planetista valitsemaamme majapaikkaan, josta käsin kasasimme virallisen viidakkoseikkailuporukkamme. Tämän majatalon nimeä en muista, mutta sen omisti mukava australialainen mies. Lopulliseen retkiseurueeseemme kuului minun ja ystäväni lisäksi muutama saksalainen reissaaja.Parin päivän reissulla päivät seikkailimme viidakossa, luolissa ja vuorilla. Aamulla veneilimme aamusafarille bongailemaan eläimiä ja illalla teimme samoin. Näimme villisikoja, apinoita ja sarvilintuja.

IMG_0106
Päiväaktiviteeteista vuorelle kiipeäminen keskipäivän kuumuudessa oli erittäin rankka fyysinen haaste, mutta näköala röpelöisten kivenlohkareiden peittämältä vuoren huipulta oli henkeäsalpaava. Aikamoisen urheilusuoristuksen jälkeen lepohetki viidakkojärveä ihaillen oli todellakin tarpeen. Ihmettelin suuresti saksalaisten ketterää kiipeilyään viidakossa, vaikka he olivat meistä ainoat, jotka vetelivät kävellessään savukkeita.

Khao Sokin luolaseikkailu

Retkeen kuului seikkailu pimeässä luolastossa, jossa otsalamppujen valaisemalla reitillä jouduttiin välillä jopa uimaan. Tämä oli myös erittäin ikimuistoinen seikkailu. Upea tippukiviluolasto oli täynnä lepakoita ja muita kammottavia otuksia. Kättä ei uskaltanut laittaa seinille ilman että varmisti, ettei käden alla ollut karvaista hämähäkkiä tai muutakaan elävää olentoa. Täytyy myöntää, että helpotus oli aika suuri, kun tunnelin päässä viimein näkyi valoa. Tämä oli juuri yksi niistä kokemuksista, joista kyseisellä hetkellä ei pysty nauttimaan aivan yhtä helposti, kuin hengissä siitä selvittyään. Todellakin muisto, jota voi sitten mummona ylpeänä kertoilla vanhainkodissa.

Muistan hyvin myös märissä kengissä muhineet jalkamme tuon luolaston läpi kahlauksen päätteeksi. Jalat muistuttivat enemmänkin kasaa rusinoita, kuin ihmisen jalkoja. Hauskoja muistoja!

Upea, yksinkertainen majapaikka vetten päällä

Yöt vietimme ehkä itselleni kaikista maailman hotelleista ja majapaikoista yhdessä kaikkein mieleenpainuvimmista paikoista. Kelluvat, toisiinsa kiinnitetyt bambumökit olivat kaikessa yksinkertaisuudessaan kerrassaan upeat. Yöllä nukahdimme viidakon ääniin ja yhtenä aamuyönä heräsin omituiseen kopinaan koppimme ulkopuolella. Edelleenkään en tiedä, mikä viidakon eläin bambulaituria pitkin vilisti.

Ihana palata ajassa taaksepäin, hauskoihin hetkiin. Kokemuksena ja elämyksenä koko tämä luonnonpuistoretki oli ehdottomasti suosittelemisen arvoinen. Menkää siis viidakkoon, täällä tai muualla.

 

Leave A Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Navigate