Asuntolaiva lipuu hitaasti Intian Keralassa, pitkin palmujen reunustamaa vesiväylää. Palmut kaartuvat suurelle järvelle vievän kanavan päälle ja aurinko lämmittää mukavasti. Laivan moottori käy hiljaa, lähes äänettömästi. Istun asuntolaivan toiseen kerrokseen rakennetulla lounge-alueella ja ihailen maisemia. Kuulostaa täydelliseltä, mutta oliko unelmieni laivamatka Keralan backwaters-alueella hitti vai huti?
Syntymäpäivä, mikä ihana syy tehdä jotain ainutkertaista. Olen poikaystäväni kanssa Etelä-Intian Keralassa ja hän on luvannut minulle syntymäpäivälahjaksi toivomani elämyksen. Olen nähnyt niin paljon kuvia ja kuullut tarinoita Keralan vehreissä ja palmujen reunaamissa vesistöissä seilaavista, puusta valmistetuista asuntolaivoista. Matkustin 17 tuntia Goalta Keralaan osaksi asuntolaivakokemuksen perässä ja nyt hetkeni oli koittanut. Olemme menossa asuntolaivailemaan!
Saavumme Alleppey-nimisen kaupungin satama-alueelle vertailemaan laivoja. Laivoja on paljon, aivan vieri vieressä. Monen laivan henkilökunta yrittää saada meitä tutustumaan omaan laivaansa, täällä on selkästi ostajan markkinat. Ensimmäistä vaihtoehtoa ei kannata hyväksyä ja tinkiä pitää, hinnat ovat muutenkin jo Intian hintatasoon nähden aivan naurettavan kovat.
Valitse Keralan asuntolaiva huolella
Tutkittuamme ulkoa ja sisältä muutaman laivan, löydän sen oikean. Perinteistä intialaista kettuvallam-venettä (osittain bambukuidusta solmittu vene, jollaiset ovat aikoinaan kuljettaneet riisiä ja mausteita) muistuttava vene on kaunis ulkoapäin. Sisustus on selkeä ja yksinkertainen, muovia ei ole käytetty. Tämä se on, tämän veneen haluan. Se on vähän kalliimpi (huimat 150 euroa) kuin muutama aiempi, mutta ehkä syntymäpäivänä laadusta ei kannata tinkiä. Pakettiin kuuluu vuorokauden risteily vain meille kahdelle varatulla laivalla ruokineen ja kolmihenkisen miehistön kanssa.
Haemme kiireessä tavaramme, vuorokauden verran seilaavat asuntolaivat lähtevät aina liikkelle klo 11 ja 12 välillä ja palaavat aamulla noin kello 9. Päiväristeilijöillä on omat aikataulunsa. Pian laiva on lastattu kahdella rinkalla, yhdellä syntymäpäivätytöllä, yhdellä espanjalaisella surffarilla ja kolmella intialaiselle miehellä. Nämä intialaiset puhuvat hieman huonoa englantia.
Heti kättelyssä saamme eteemme kookokset, virkistykseksi. Olo on mieletön, unelmani on toteutumassa. Pian vene lähtee liikkeelle. Kipuan heti yläkerran kannelle, joka on meidän kahden privaattitilaa. Ripustan riippumattoni aitiopaikalle ja fiilistelen elämää sekä nautin lämmöstä.
Kuinka monta asuntolaivaa mahtuu risteilemään pienelle suistoalueelle Keralassa?
Jo tässä vaiheessa mieleeni on noussut muutama kysymys. Miksi ihmeessä laivoja on näin paljon? Veneemme kulkee jonossa kymmenien veneiden kanssa ja joka suunnassa näkyy samankaltaisia bambuveneitä. Vaikuttaa, että veneilijöiden keski-ikä on vanhenevaa (kyllä, 35 vuotta) minuakin parikymmentä vuotta enemmän. Ei ihme, onhan koko seilailuhomma sen verran helppoa ja rentouttavaa.
Miksi ihmeessä laivoja on näin paljon? Veneemme kulkee jonossa kymmenien veneiden kanssa ja joka suunnassa näkyy samankaltaisia bambuveneitä.
Silti, jos veneitä on näin paljon (kuulin, että niitä on yhteensä 800 kappaletta), mitä tämä kaikki tekee vesistölle? Kanavien varrella asuvat paikalliset pesevät jopa hampaansa vedessä ja täällä kulkee vuorokaudessa satoja veneitä. Tämän mittaluokan turismibisnes ei enää voi olla hyvä juttu.
Yritän taas keskittyä maisemiin ja nauttia, pistää kriittiset ajatukset hetkeksi taka-alalle. Täällä olemme jo, tänne ei tultu narisemaan tai parantamaan maailmaa. Vene kulkee valtavalle järvelle, jossa koko homman kauneus paljastuu. Järven pinta on peilityyni ja suurelle järvelle voi mahduttaa valtavan määrän veneitä ilman, että kukaan on suoraan kyljessä kiinni. On hiljaista, todella rauhallista.
Matka jatkuu, on lounasaika. Ei, emme syö lounasta kauniissa maisemissa järvellä. Peilityynen järven maisemien sijasta kapteeni ohjaa aluksen parkkiin, paikallisten kävelyväylän viereen. Tämä maisema ei ole kaunis ja muutenkin olisin kaivannut ruokailuun enemmän yksityisyyttä ja rauhaa. Syömme kala-aterian, jonka kala on pienen pieni kala, jossa ei ole juurikaan syötävää. Tuntuu, että kalliin risteilyn ruokapuolessakin on säästetty mahdollisimman paljon. Se on harmi, korkeat odotukseni eivät saa vastinetta. Muuten en Intiassa nirsoilisi tai odottaisikaan tavallista ruokaa (joka on muuten aina herkullista) kummallisempaa sapuskaa, mutta tämä on jotenkin vain pohjanoteeraus. Hinta ja laatu eivät nyt aivan kulje käsi kädessä.
Ole vain ja ihaile asuntolaivasta Keralan maisemia
Lounaspaikassa olemme parkissa turhankin pitkään, kunnes matka jatkuu. Asuntolaivamme seilaa pitkin palmujen reunustamia kanavia ja päätän ottaa kaiken ilon irti riiippumattoilusta. Yritän taas nauttia ilma kriittistä suhtautumista asiaan. Sitä varten tämä koko kokemus taitaa olla, rentoutumista ja oleilua. Tänne ei tulla puuhastelemaan lukemista tai vaikka joogaa kummempaa. Rentoutuminen on tervetullutta ja nautin taas olostani. Hetkeksi jopa unohdan, että laivoja on niin paljon, koska olemme nyt hieman eri reitillä kuin moni muu.
Mitä, tässäkö olemme yötä? Tämähän on aivan sama asia kuin yöpyä vaikka ranna hostellissa. Tästä ei näy edes auringonlasku.
Aurinko alkaa laskea. Olin mielessäni kuvitellut katselevani auringonlaskua vaikka suurelta järveltä käsin, mutta kapteeni kääntääkin veneen keulan takaisinpäin. Ruoka-aika lähestyy ja meille kerrotaan, että ruoka nautitaan yöpymispaikassa. Vene kaartaa kohti paikallisen kylän pientä tietä, kanaalin varteen. Kurvaamme keskelle kymmenisen veneen rivistöä.
”Mitä, tässäkö olemme yötä? Tämähän on aivan sama asia kuin yöpyä vaikka rannan hostellissa. Tästä ei näy edes auringonlasku.”
Olen pettynyt, olen niin pettynyt.
Yöpaikkana laituri
En pysty peitellä pettymystäni. Olemme maksaneet Intian hintatasoon nähden todella paljon, tämä ei voi olla matkan loppuhuipennus. Olin mielessäni ajatellut meidät hiljaiseen paikkaan yöpymään, kirkasta tähtitaivasta katselemaan. Tässä katselen sen sijaan paikallista miestä, joka pesee pyykkiä. Tämä ei tunnu nyt oikealta, en edes halua tulla paikallisten eteen pröystäilemään heidän kuukausipalkkaansa arvokkaammalla vuorokauden elämyksellä. Ei, kaikki on nyt todella väärin.
Jututan kapteenia ja kysyn muista vaihtoehdoista. Hän soittaa laivan omistajalle. Aivan, omistaja on se, joka käärii rahat. Lopulta päädymme ratkaisuun, että jos emme tarvitse laituripaikan tarjoamaa sähköä esimerkiksi ilmastointiin, voimme etsiä toisen paikan. Todellakin, unohdetaan ilmastointi, kunhan pääsen yöksi odotusteni mukaiseen paikkaan.
Ajamme takaisin kohti lähtösatamaa. Alan taas huolestua.
”Joko he vievät meidät takaisin? Suuttuivatko he? Miksi me menemme kohti lähtöpistettä?”
Selviää, että menemme tankkaamaan. Tankki täynnä suuntaamme vastarannalle. Kyllä, lähtöpisteen vastarannalle, josta näkyy kaupungin hulina. Ei auta, tässä olemme yön. Tämä ei ole yhtään aiempaa parempi vaihtoehto yöpymiselle, mutta olen jo ollut liiankin vaativa asiakas. Enää en kehtaa kommentoida, olkoon. Sitä paitsi, laivan henkilökunnalla ei varmasti ole paikan valinnassa osaa ja arpaa, ei edes vaikutusvaltaa.
Siinä me sitten vietämme yön, näköetäisyydellä Alleppeyn ruuhkista ja kaaoksesta. Rannan Ramada-hotellikin näkyy. Ei toivoakaan kirkkaasta tähtitaivaasta tai ylhäisestä yksinäisyydestä.
Siinä me sitten vietämme yön, näköetäisyydellä Alleppeyn ruuhkista ja kaaoksesta. Rannan Ramada-hotellikin näkyy. Ei toivoakaan kirkkaasta tähtitaivaasta tai ylhäisestä yksinäisyydestä. Mistä edes olin rakentanut sellaisen mielikuvan? Ehkä joku toinen asuntolaiva menee kauemmaksi? Tai ehkä vain kahden päivän risteilijät? Oli miten oli, me emme menneet.
Yö oli kuumaakin kuumempi. Vedestä nousi kosteutta ja huoneemme oli ilman ilmastointia kuin sauna tai höyryhuone. Minä en kovin pienestä lämmöstä edes valita. Hikoilin ja rimpuilin, samaan aikaan muistutin itseäni unelmani toteutumisesta ja omasta valinnastani pärjätä ilman ilmastointia.
Aamulla söimme aamiasen huonosti nukutun yön jälkeen, jonka jälkeen kelluva bambumökkimme lipui jonossa muiden vastaavien kanssa jo eilen näkemäämme reittiä pitkin viimeisen tunnin verran. Olisin voinut jo vain jatkaa matkaa, kauas pois Alleppeyn backwaterseilta ja kohti Etelä-Keralan Varkalan hiekkarantoja.
Unelma paketissa – vai onko?
Unelma toteutui, mutta suuret odotukseni eivät. Kyselin hieman kaikesta ja selvisi, että säännöt rajoittavat laivaliikennettä nykyään entistä enemmän. Laivoja saa olla paljon, mutta niiden on pakko parkkeerata yöksi ja tiettyihin kalastusaikoihin (olisiko tämä ollut klo 18 – 08) turistiveneet eivät saa liikkua vesistöissä. Tämä kokemus on varmasti ollut aivan upea vielä viisitoista vuotta sitten. Nyt koko homma on kaupallistunut liikaa, rahan kuvat pyörivät silmissä ja sielukkuus on kaukana. Harmi, olisin niin halunnut tykätä tästä unelmieni kokemuksesta. Ensi kerralla valitsisin asuntolaivan ainakin jonkun muun kuin pelkän ulkonäön perusteella. Tulipahan koettua, nautin minä olostani ainakin muutaman tunnin verran. Tästä opimme myös, että mitä enemmän odotuksia, sitä helpompi on pettyä.
Loppukommentti: Kokemus on hyvä, mutta älä odota kuuta taivaalta. Risteily on loistava (mutta kallis) tapa nähdä paikallista elämää ja rentoutua. Et missään tapauksessa tule olemaan ainoa risteilijä, lähes aina on näköpiirissä muitakin asuntolaivoja. En matkustaisi Keralaan pelkästään tämän elämyksen perässä, mutta tämä on hyvä osa kokonaisvaltaista Kerala-elämystä! Ensi kerralla valitsisin reitin toisin ja varmistaisin, että luvassa on enemmän kuin seitsemän tuntia seilausaikaa. Pienistäkin veneistä eli chakaroista käsin näkee jo paljon, eikä sellainen kokemus vaadi yöpymistä kelluvassa hotellissa. Paras vaihtoehto saattaisi jopa olla yöpyä rannan majatalossa ja tehdä päiväretki pitkällä chakara-veneellä.
HYVÄ TIETÄÄ KERALAN ASUNTOLAIVOISTA
- Asuntolaivat lähtevät yleensä Alleppeyn (myös nimeltää Alapyzzha, etäisyys Kochista noin tunti bussilla) kaupungista. Myös Kollam on suhteellisen suosittu satamakaupunki asuntolaivoille.
- Laivamatkaa ei välttämättä tarvitse varata etukäteen, laivoja on paljon. Suuntaa heti aamupäivällä satamaan tinkimään.
- Jos haluat kuitenkin varata laivan etukäteen ja tehdä enemmän tutkimustyötä, netissä on paljon vaihtoehtoja.
- Jos olet liikeenteessä nopealla aikataululla, harkitse vain päiväristeilyä. Pienemmät laivat pääsevät pienempii kanaviin ja esimerkiksi viisi tuntia riittäisi aivan mainiosti.
- Isommalla porukalla voisi olla hauskempaa seilata, myös hinta olisi edullisempi.
- Ota mukaan luettavaa, laivassa ei juurikaan ole tekemistä.
- Kaikkiin risteilyihin sisältyy ruoat, yleensä 2 x lämmin ruoka, aamiainen ja hedelmiä.
- Hinta vaihtelee suuresti, me maksoimme 150 euroa. Edullisin löytämämme olisi ollut noin 80 euroa, mutta tuossa laivassa haisi ummehtuneelle.
- Valitse toimija oikein. Jos löydät ekologisemmin toimivia laivoja, satsaa sellaiseen. Tällainen pitäisi varmasti varata etukäteen.
- Pidä huoli, että henkilökunta on mukava. He ovat laivassa kanssasi koko reisteilyn ajan.
- Mieti, tarvitsetko yksi- vai kaksikerroksisen veneen. Kaksikerroksissa yläkerta on aina vain omaan käyttöön ja henkilökunta pysyttelee alhaalla.
- Asuntolaivoissa on periaatteessa kaikki hotellihuonetta vastaavat mukavuudet.
- Jos matkustat budjetilla, harkitse myös paikallista lauttaa. Se on tosin meluisa vaihtoehto. Hyvä idea on myös majoittua rannan majatalossa ja tehdä pieni päiväristeily vaikka pitkällä chakara-veneellä. Sellainen mahtuu pienempiinkin kanaviin. Tästä nautin itse jopa enemmän (teimme päivää aiemmin myös tällaisen retken).
- Lähin lentokenttä on Kochi, jonne pääsee helposti myös Helsingistä.
*Intian matka oli osa momondo ambassador -ohjelmaa ja momondo on sponsoroinut osan matkan kuluista. Olen vuoden 2017 momondo ambassador.
LUKUVINKKI: Halvat lennot Intiaan ja muaalle, lue täältä.
Me oltiin mieheni kanssa joulukuussa Keralassa, ja meilläkin on kokemus asuntoveneestä, tosin ECO-veneestä, jossa ei ole edes moottoria.
Airbnb:n kautta varaamamme majoituspaikan isännällä oli sellainen, hän oli muutenkin huolissaan saastumisesta yms.
Retkeen (minun synttärilahja) kuului siis yöpyminen ja ateriat kahdelle.
Ecoboat oli parkissa yhden pienen kylän edustalla ja sinne mentiin pienellä veneellä, jota yksi vanhempi mies meloi. Hän kierrätti meitä kaikenmaailman pienissa ja kapeissa kanaaleissa, rantauduttiin pariin paikkaan, käveltiin riisipeltojen reunaa kunnes löytyi ”Hidden village”, eli kelluva kylä. Pysähdyksiä olisi ollut niin monta kuin halusimme, eli ihan meidän ehdoilla mentiin, toki meloja tiesi tuon kylän ja muitakin paikkoja. Niihin ei isoilla laivoilla pääsekään, ja me saatiin kyllä ihan spessukohtelua ja päästiin sellaisiin paikkoihin, jonne ei pääsekään ihan miten vaan/kuka vaan.
Melontaretki kesti n. 5 tuntia, ja sitten mentiin lounaalle veneeseen, joka siis ei liikkunut koko aikana minnekään. Siellä oli rauhallista ja hiljaista, ja katseltiin vahingoniloisina leveämmällä kanavalla jonossa kulkevia suurempia houseboateja.
Lounaan jälkeen saatiin joko relata veneellä, tai tuo mies olisi vienyt meitä minne vaan sillä pikkuveneellä.
Me valitiin kävelyä rannalla pikkukylissä…….
Veneessä saatiin vielä kahvia, olutta, päivällistä ja muuta pientä.
Ruoka oli taivaallista, ja vain meitä varten tehtyä.
vene oli siisti, hyttysverkot ja ilmastoinnitkin oli.
Yöpyjiä oli siis 4, me , melojamies ja kokki.
Runsaan ja hyvän aamiaisen jälkeen alkoi kotimatka taas meloen niitä kapeita kanaaleja pitkin, eri reittiä mentiin.
Meidän ”kuski” vei meidät kotiinsakin, esitteli vaimolleen ja tarjosivat teetä 😀
Suosittelen Anthonys ECO-boat
Marjo ja Veikka
Meille, puolisolleni ja minulle, Kerala on paratiisi ja nimenomaan Alleppey, Allapuzzha. Keralaan meidän on päästävä joka kerta, kun menemme lomalle Intiaan. Minun kokemukseeni erilaisuuteen vaikuttaa varmasti se, että puolisoni on intialainen ja tunnemme siellä useita laivayrittäjiä. Ystävällisyys ja palvelu on huikeaa, ruokatoiveet kysytään päivittäin; jos olemme viettäneet useamman päivän laivalla jne. Olemisesta laivalla voi tehdä oman näköisensä; nautimme suuresti hiljaisuudesta, lämmöstä (olemme myös olleet asuntolaivalla monsuunin aikaan ja vettä on tullut kaatamalla 😀 ), ehkä käymme välillä kävelyllä rantapolulla, henkilökunta antaa täyden yksityisyyden tai sitten heidän kanssaan voi viettää aikaa; olen touhunnut laivan keittiössä, puolisoni ohjannut laivaa, iltaisin juomme viiniä tähtitaivaan alla.. Alleppeyn rauha on täydellinen vastakohta elämällemme Delhissä 🙂 Muistan, kun koulutyttönä näin televisiosta luontodokumentteja Keralasta ja en edes voinut kuvitella, että jonain päivänä saisin kokea paikan itse. Toivottavasti kuitenkin jokainen saa jotain asuntolaivakokemuksesta!
Tästä tuli hieman mieleen oma kokemus Vietnamin Halonginlahdelta siinä mielessä, että sielläkin laivoja oli aivan valtavasti. Kuitenkin olin lukenut etukäteen aiheesta ja mulla oli sen vuoksi loppujen lopuksi aika matalat odotukset, tai ainakin olin varautunut pahimpaan. Näin ollen se reissu oli lopulta tosi jees, koska monessa kohtaa sai yllättyä iloisesti eikä toisinpäin. Harmi, että teillä ei nyt käynyt ihan niin, mutta kiva, että kuitenkin keskimäärin olit suht tyytyväinen kokemukseen. Hyvä, että kirjoitit tästä. Näistä jaetuista kokemuksista on aina hyötyä niille, jotka suunnittelevat vastaavaa reissua.
Halong bay vaikuttaa hieman samanlaiselta kuin tämä. Varmaan sekin oli uskomaton elämys vielä vuosia sitten. Välillä tuntuu, että kriittisempiä juttuja on vaikeampaa löytää ja hehkuttavat jutut luovat välillä epärealistisia mielikuvia. Kiva kuulla, että olin avuksi :).
Chobe-joella odotimme innolla risteilyä. Mielikuvissamme istuimme huoneemme parvekkeella ja katsoimme rannalla olevia eläimiä laivan lipuessa hitaasti joella.
Käytännössä laiva oli koko ajan lähes samassa paikassa ja vaikkakin niin hytti kuin ruoka laivalla oli hyvää, niin safariretket tehtiin samanlaisilla veneillä kuin pari päivää aikaisemmin kun asuimme rannalla lodgessa.
Näin ne joskus, odotukset ja todellisuus eivät kohtaa – olin kovasti sitä mieltä, että joku (?) olisi voinut meille kertoa, ettei se laiva käytännössä juurikaan joella liiku. Jo parempi ennakkotieto olisi ehkä asettanut odotukset ja todellisuuden paremmin samalle tasolle ja kokemus olisi tuntunut paremmalta.
Juurikin näin! Jos odotukset kohtaavat todellisuuden kanssa, kokemus on aina parempi. Olisin ollut tuollaisellakin risteilyllä niin pettynyt, jos laiva ei olisi juurikaan edes liikkunut. Ehkä meidän bloggaajien rooliin pitäisikin ottaa enemmän myös epäkohtien jakoa realistisemman mielikuvan luomiseksi.
Harmi, ettei kokemus ollut sellainen, josta olit haaveillut! :/
Aikanaan itse Alleppeyssä otin sellaisen pienemmän mutta oikein suloisen, katoksellisen veneen (eli kai se chakara?) kuudeksi tunniksi. Lysti maksoi kahdelta hengeltä yhteensä n. 20e sisältäen kala-lounaan. Tää oli mun mielestä tosi jees – soutajamme oli mahti-tyyppi eikä ruuhkiakaan ollut. Aika hyvän osan ajasta soudeltiin ihan kapoisilla vesiväylillä, jonne ei isommat veneet ehkä edes mahtuisi? Voin siis kompata suositustasi ottaa vene vain päiväksi, etenkin, jos on reissussa budjetilla 🙂
Juurikin tuollainen pitkä vene on se niin sanottu chakara. Me kans tehtiin ekana päivänä lyhyempi retki sellaisella, jolloin jo hieman alkoivat hälytyskellot soida. Olisi pitänyt kuunnella intuitiota. No, tulipahan koettua virallinenkin asuntolaiva. Päiväretki riittäisi, kuten sinäkin totesit :).
Hyvät vinkit, ja aika samanlaisiin fiiliksiin päättyi meidänkin veneretki Alleppeyssä. Meille sattui ihan kaamea paatti, ihme että pysyi pinnalla. Ei ilmastointia ja huoneessa haisi tosi voimakkaasti maali (myöhemmin nurkasta löytyikin avoimia maalipurkkeja, kiva). Jotain positiivista kuitenkin, me ei osuttu ihmeen kaupalla noihin ruuhkiin. Ja nähtiin illalla yksi Intian reissun parhaimmista auringonlaskuista. On se ehkä ihan kokemisen arvoinen kerran kunhan ei tosiaan odota liikoja.
Juu, kunhan ei tosiaan odota aivan liikoja! Kallis hinta nostaa aina odotukset korkealle ja tässä hinta-laatusuhde ei kyllä mennyt käsi kädessä. Kiva kuulla, että muillakin on samanlaisia ajatuksia tästä retkestä, etten ole vain ollut nariseva ja vaativa turisti :).