Tämän päivän matkaosuus Euroopan road tripilla vie Espanjan vuoristoon, Picos de Europa -vuoristoon.
Päivä 9 – Picos de Europa
Heräsin San Vicenten kaupungin satama-alueen parkkiruudusta ensimmäisen kerran jo joskus aamuyöllä. Se senkin inisevä pieneliö herätti vinkunallaan minut raapimaan sormeani, johon se samainen pieni pirulainen oli pistänyt. Kurkkasin ikkunasta ja vedessä lillluvat puuveneet olivat oikeastikin veden vallassa, toisin kuin illalla laskuveden aikaan olivat olleet.
Uni tulee onneksi vielä luokseni ja viipyy oikeaan aamuun asti. Aamiaisen jälkeen jatkamme pikimmiten matkaa kohti seuraavaa kohdetta, joka on näiltä näkymin rannikkokaupunki Lljanes. Siellä pitäisi olla surffiaaltoja, niiden perässähän me aika pitkälti olemme pistelleet menemään.
Suunnitelma muuttuu, kun tajuamme olevamme todella lähellä Picos de Europan kansallispuistoa. Tuo vuorenhuippujen kansallispuisto on kiinnostellut jo pidempään. Tilaisuutemme on tullut, mutta kestääkö Oskari vuoristotiet? Päätämme ottaa siitä selvää.
Tie kulkee vuoriston välissä, kanjonissa. Toista puolta tiestä koristaa pitkän matkaa kirkasvetinen joki ja vuoristo on läsnä joka puolella. Reitti on upea! Jyrkkiä nousuja ei ole ja maisemissa olisi upeaa vaikka pyöräillä. Ette voi uskoa, kuinka monta kertaa räpsin kuvia ja huokailin ihastuksesta alle tunnin matkan varrella.
Asturiasin maakunta, samoin kuin Cantabria, on uskomaton. Samana päivänä voi alle parin tunnin aikana käydä vaikka lumilautailemassa lumihuippuisilla vuorilla ja surffaamassa valtameressä.
Ajoreittimme on yksi upeimmista koko reissun aikana, ehkä kaikkein upein. Koska kerran päätimme ajaa vuoristoon asti, päätämme jäädä sinne myös yöksi. Olisi rikos lähteä heti pois niin kauniista paikasta.
Päädymme parin pienemmän vuoristokylän kautta kaupunkiin nimeltä Potes, jonka espanjalaiseni tietää kauniiksi. Näemme kyltin leirintäalueelle ja päätämme vapaaparkin sijasta sijoittaa tänään leirintäalueeseen. Haluan kunnon suihkuun ja tarvitsemme sähköä.
Asturiasin maakunta, samoin kuin Cantabria, on uskomaton. Samana päivänä voi alle parin tunnin aikana käydä vaikka lumilautailemassa lumihuippuisilla vuorilla ja surffaamassa valtameressä.
La Isla Picos de Europa Potes on siisti, mutta edullinen leirintäalue. Yö maksaa meille yhteensä 19 euroa. Päätämme jöädä ja parkkeerata. Pistämme olomme kotoisaksi ja suuntaamme läheiselle vaellusreitille. Alueella voisi vaellella vaikka viikkoja, mutta me ehdimme vain pyrähtää. Onneksi edes pyrähdämme, koska maisemat ovat todella upeat.
Illalla suuntaamme vielä söpöön Potesin kaupunkiin, juomme paikallista siideriä, ostamme pari paikallista posliinikippoa ja tunnelmoimme. Potesin tunnelma on pysähtynyt ja jollakin tavoin tuntuu kuin olisimme kaukana kaikesta. Alueella on muuten ollut aikoinaan suuria noitavainoja ja aiheelle on omistettu oma museokin. Nyt ei kuitenkaan ole aika mennä museoon, haluamme nauttia auringosta ja tunnelmasta.
Leveästi hymyilevä pappa kysyy, minne olen menossa. Kerron meneväni syömään. Sama pappa kyselee vanhaa naista kahvittelemaan kanssaan. Vanha auto ajaa pienen sillan yli, mukulakivikatua pitkin. Kissanpennut leikkivät sillan alla. Saman sillan alla on käynnissä hanhien ruokinta. Eräs vanha mies päivittelee kovaan ääneen, kuinka joku on jättänyt koiransa ulosteet kadulle. Hänen mielestään sellaiset koiranomistajat pitäisi pistää telkien taakse.
Haemme kaupasta ruhtinaalliset illallistarvikkeet ja suuntaamme tämän yön kotipaikkaamme grillailemaan ja herkuttelemaan. En tiedä, missä vaiheessa minusta tuli tällainen ruokaturisti ja herkuttelija, mutta nykyään haluan kokeilla kaikkia paikallisia nameja. Ehkä sekin on taas niitä kuuluisia aikuisuuden merkkejä. Teininä en ollut valmis maksamaan ruoasta, eikä rahaa juuri muuhun ollutkaan kuin itse matkaan. Matka itsessään oli pääasia. Nyt haluan herkutella, vaikka koko ajan.