Karavaanarielämää

Joskus unelmat toteutuvat. Nyt yksi unelmani toteutui ja olen nyt virallisesti karavaanari.

Olen jo pitkään katsellut kaihoisin mielin kuvia vanhoista hippipakuista, teltan sisältä avautuvista maisemista, nuotiotulista ja mandoliinia soittelevista, surffitukkaisista sekä kukkaseppeleisistä ihmisistä. Tällaiset unelmat eivät kai koskaan ole olleet niitä aivan tyypillisimpiä, mutta itselleni niin oikeita ja vuosi vuodelta oikeammalta tuntuvia.

Kerroin jo jonkin aikaa sitten yhdestä toteutuneesta unelmasta. Kyllä te tiedätte. Kerroin, että olen päässyt elämään unelmaelämääni määränpäästä riippumattomana karavaanarina jo hetken aikaa. Kaksi asuntoautoilun amatööriä, 25 vuotta vanha asuntoauto ja into seikkailla ovat nyt yhdistyneet jo parina viikonloppuna ja voisin hyppiä tasajalkaa, innosta pinkeänä.

asuntoauto
Aamiainen maistuu mobiikodissa, nam.
asuntoauto
Asuntoautossa voi kokkailla ja samalla voi kurkkia ikkunasta valitsemansa maiseman suuntaan. Luksusta!
asuntoauto
Illallinen kahdelle.

Tiedostan joidenkin unelmieni olevan kovin idealistisia. Tämä saattaa olla yksi niistä. Vanha asuntoauto ei varmasti ole luotettavin kumppani tien päällä. Auto, jonka ohjekirjasta ei ole jälkeäkään vie oman aikansa tutustumispelissä.

Mitä nämä kirjaimet tarkoittavat? Missä asennossa tuon vivun kuuluu olla? Entäs voiko kaasu olla koko ajan päällä? Entäs, jos saamme jonkun myrkytyksen? Kauanko kaasupullo kestää? Miksei kaasulämmitin lämmitä?

Uskallanko edes sytyttää kynttilän, jos kaasulämmitys on päällä?

asuntoauto urbaani viidakkoseikkailijatar

Eiköhän tämä kaikki muutu helpommaksi auton ominaisuuksiin ja omituisuuksiin tutustuessa. Sama kai pätee tämän uuden tuttavuudenkin kanssa aikaa vietettäessä. Ainakin kaikesta oppii ja kokemus opettaa. Kärsivällisyyttä pitää olla mukana matkassa. Ja rentoutta, ymmärrystä, joustavuutta sekä oikeaa asennetta, ehkä hieman positiivisuuttakin.

asuntoauto

asuntoauto
Sateenkaari näytti meille suunnan aarrejahdissa.

_MG_1095

Niinpä niin, amatöörit ovat tutustumassa uuteen, mutta niin vanhaan ja tunnelmalliseen asuntoautoon. En voisi olla enempää fiiliksissä tästä seikkailuhenkisen hippisielun unelmasta.

Ensimmäisen paluumatkan Hämeenlinnasta huristelimme auringonlaskun värjäämän taivaan alla, sateenkaaren vieressä sekä välillä sateenkaaren alla. Kun aurinko laski mailleen värjäten taivaan tulen väreillä, täysikuu liittyi seuraavaksi seuraamme. Pelloilla näkyi peuroja. Roadtripissä oli taikaa.

asuntoauto

asuntoauto

suomi roadtrip

suomi roadtrip

_MG_1080

Asuntoautoilu ei missään nimessä ole vain eläkeläisten juttu, asuntoautoilu on niin absoluuttisen IN – ainakin minulle!

_MG_1177
Kuu valaisi kotimatkaamme.

 

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to Top