Olen kokenut monta elämäni kauneinta hetkeä yksin ja kyseenalaistanut vahvasti sanonnat kaiken olemisesta kauniimpaa kaksin ja jaetun ilon paremmuuden.
Seurassa on hyvät puolensa, mutta yksin olen päätynyt etenkin luonnossa kaikkein kauneimpiin hetkiin, saanut parhaiten kosketuksen olemisen kauneuteen, saanut joka solussa tuntuvan, rauhoittavan luontoyhteyden.
Välillä jopa ärsyynnyn seurasta, etenkin luonnossa. Ärsyynnyn, jos joku puhuu hetkenä, kun haluaisin vain kuunnella veden liplatusta tai hötkyilee hetkenä, kun haluaisin vain olla rauhassa paikoillaan. Ehkä seura on ollut vain väärää. Ehkä hetki on ollut väärä. Ehkä minussa on ollut vikaa. Ehkä tarve on ollut toinen.
Viimeisen kuukauden aikana olen kuitenkin kokenut toisin. Olen muuttanut ainakin hetkellisesti mieleni monestakin asiasta. Olen pitkästä aikaa kokenut hetkien kauneuden maksimoitumista. Kun toinen ihminen on fiilistellyt kanssani samoja asioita, fiilistely on tuplaantunut. Ehkä seura on ollut oikeaa, ehkä hetki on ollut oikea.
Olen kaiken kaikkiaan kokenut enemmän kuin olisin yksin kokenut, kenties paljonkin enemmän.
Jos olisin ollut yksin, en olisi eilen nähnyt selkäni takana metsästävää kettua, koska huomioni oli edessäni ruokailevissa valkohäntäpeurissa. Kaksi silmäparia on enemmän kuin yksi. En olisi valvonut niin pitkään, että näkisin tähtitaivaan kirkkauden, enkä ainakaan olisi pystyttänyt telttasaunaa meren äärelle; en olisi osannut, en olisi uskaltanut. En myöskään olisi melonut itselleni toistaiseksi pisimpää matkaa yksin. Sitäkään en olisi uskaltanut, en yksin. Sitä paitsi, maisemakin näytti entistä kauniimmalta, kun vedenpintaan heijastui toisen melojan kaunis siluetti. Kaikki olikin kauniimpaa, kun sen kaiken sai jakaa samanlaisista asioista pitävän ihmisen kanssa. Ihmisen, joka ei niin sanotusti ”droppaa mun tunnelmaa”, kuten laulussakin sanotaan.
Ehkä kaikki tosiaan on kauniimpaa kaksin, ehkä onni tosiaan on parempaa jaettuna, tai ehkä vaihtelu vain virkistää. Mitä ikinä, onnenhetkeni ovat viime aikoina maksimoituneet ja on ollut suuri ilo jakaa kauneutta, elää yhdessä kauniita hetkiä.
Mitä mieltä te olette? Onko kaksin kauniimpaa ja onko onni parhaimmillaan jaettuna?
