Jonkin aikaa sitten ulkomaille muuttanut tuttavani tokaisi taikasanat: ”Jotenkin juuri nyt energiani virtaavat paremmin muualla kuin Suomessa.” Lause osui ja upposi, siinä saattoi kiteytyä kaikki oleellinen omista ajatuksistani ja syvin syy siihen, miksi kaipaan usein pois arjen ympyröistä ja kotimaasta.
Uskon, että matkakohde, kuten kaikki muukin kokemamme, on heijastus omasta itsestä. Toisaalta uskon myös, että eri paikoissa ja eri ihmisten seurassa eri piirteet meistä jokaisesta nousevat pintaan.
En tiedä miksi, mutta Helsinki nostaa minussa pintaan haastavia asioita. Helsinki saa minusta kireän, rajoittuneemman ja pahantuulisemman. Aistin ympärilläni kiirettä ja kilpailuhenkisyyttä, kovia arvoja. Helsingissä energiani ei virtaa, olen lukossa. En koe olevani oma itseni, en ole yhteydessä omaan itseeni. Johtuuko tämä siitä, että Helsinki edustaa minulle arkea ja olen aikataulujeni orja vai eivätkö meidän kemiat vain oikein pelaa? Tiedä häntä. Sama homma jollakin kummallisella tavalla lähes koko Suomessa. On tosin yksi poikkeus: Inari. Inarissa on selittämätöntä taikaa ja Inarissa revontuletkin tuntuvat täyttävän taivaan silloin, kun niin toivon.
Uskon, että joissakin paikoissa on jotakin selittämätöntä, minkä ainakin herkkä ihminen aistii. Riippumatta omasta elämäntilanteesta ja oman elämän kiemuroista, joissakin paikoissa pääsee jollakin tavoin paremmin kosketuksiin jonkin oleellisen kanssa ja kaikki muu hälvenee. Joissakin paikoissa on kotonaan.
Olen ainakin itse kokenut vahvasti, miten eri paikoilla on erilainen vaikutus itseeni, eikä kyse ole ainoastaan ulkoisista puitteista tai tapahtumista.
Selityksiä voi olla monenlaisia: onhan toisten ihmistenkin kanssa paremmat kemiat kuin toisten. Yksi selitys valikoitujen paikkojen ihmeellisyyteen on, että joissakin paikoissa sanotaan olevan kristallia tai muita maaperän aineita, jotka auttavat energiaa virtaamaan paremmin kehossa. Yksi tällaisista kristallipaikoista on itselleni rakkaaksi muodostunut Koh Phanganin saari Thaimaassa. Saavuin saarelle ja asiat alkoivat heti loksahdella paikoilleen. Mitä tahansa etsin tai halusin, löysin tai sain. Kaikki tuntui mahdolliselta.
Tunne on selittämätön, se pitää kokea. Se on eräänlainen ykseyden tunne, virtaavuuden olotila. Ja tätä koin Phanganin saarella jo ennen kuin kukaan oli puhunut mistään kristalleista tai muusta joillekin hölynpölyltä vaikuttavalta, näistä kuulin vasta jälkikäteen (aiheesta muun muassa tässä englanninkielisessä jutussa). Tunsin vain, että nyt on hyvä. Tunsin olevani kotona ja paikan taika toimi.
Koh Phangan ei ole itselleni ainoa vastaava paikka. Paikkoja on ollut muitakin, kummallisesti jopa Teneriffa tuntui erityiseltä. Energia virtasi, jokin oli kumman oikein. Myös Nicaraguan Pieni Maissisaari näytti samantien taikaansa: delfiinit tulivat snorklausretkellä luoksemme vain hetki sen jälkeen, kun olin aiheesta kysynyt ja muita pieniä ihmeitä tapahtui. Näissä paikoissa juuri oikeat ihmiset tulivat tielleni, juuri oikeat ja oikeastaan jopa haluamani asiat tapahtuivat.
En tiedä, mistä tässä kaikessa on kyse, mutta olen päässyt edes hieman raottamaan monimutkaista Pandoran lipasta. Olen ainakin itse kokenut vahvasti, miten eri paikoilla on erilainen vaikutus itseeni, eikä kyse ole ainoastaan ulkoisista puitteista tai tapahtumista. Luonnollisesti liikenne ja melusaaste vaikeuttavat hyvää olotilaa ja sitä vapaasti virtaavan energian tilaa. Ehkä myös liika ihmismäärä tekee saman. Luonnossa yhteyden tuntee, koskemattomissa paikoissa kaikkein helpoiten. Tässä piileekin ehkä suurin haaste suhteeseeni Helsingin ja koko pääkaupunkiseudun kanssa: täällä energia ei jostain syystä virtaa vapaasti. Sitten on ne paikat, joissa kaikki virtaa täysin pakottamatta.
Saatteko kiinni tämän päivän aika syvistäkin sunnuntaiajatuksistani? Oletteko kokeneet, että jossakin on selittämättömän kepeä olo – olo kuin olisi syvästi kotona tai jossakin eri ulottuvuudessa, missä kaikki on mahdollista edes hetken aikaa?
Meillä oli kummallakin energinen ja erityisen hyvä ole Raja Ampatissa viime vuonna. Siellä eivät huolet painaneet ja oli oli todella rentoutunut!
Joissakin paikoissa se energia vain virtaa. Varmasti Raja Ampat on kaukaisuudellaan ja aitoudellaan juuri sellainen paikka, voisin kuvitella.
Helsingissä kokemiasi huonoja energioita voi selittää esimerkiksi se, että Helsinki on pakottamalla rakennettu kaupunki. Ihmiset on pariinkin otteeseen jouduttu melkein pakottamaan kaupunkiin muuttamaan. Kun Engel alkoi rakentaa paraatikeskustaa, paikalla oli tuulista kivikkoa. Eli kaupunki ei ole syntynyt luonnollisesti paikkaan, johon ihmiset ovat päättäneet asettua, syystä tai toisesta. Toisaalta, Pietari on rakennettu vieläkin viheliäämmelle paikalle ja tuhansien kuolleiden rakentajiensa luiden päälle, ja silti musta siellä on mahtava tunnelma. Tai no, en tiedä nykymenosta, tuli hengattua enemmän aikoinaan. Toisaalta sanotaan, että Pietarin tunnelma tulee kaikkien niiden taiteilijoiden uhrauksista, jotka ovat siellä vaikuttaneet. Ehkä juuri asukkaiden hurjat uhraukset tuovat Pietariin pyhyyden tunnun. Itse kyllä tykkään myös Helsingistä, ehkä siksi, etten enää siellä asu, vaan se on sellainen Muumilaakso, hetkellisen kotiinpaluun paikka ulkona arjesta. Niin tai näin, kaunis oli kirjoituksesi.
Kiitos todella kiinnostavasta kommentista ja ajatuksista!
Löysin blogisi vasta lähiaikoina ja uppouduin lukemaan vanhempiakin tekstejä. Kiitos ihanasta blogista! <3
Kiitos, olipa ihanan piristävä kommentti harmaaseen päivään. Kiva, kun löysit tänne ja kiitos, kun jätit jäljen <3.
Olipa osuva kirjoitus! Olen miettinyt melkolailla samoja asioita juuri tänään ja olen 100% samaa mieltä, myös Helsingistä! 🙂
Kiitos kommentista ja vertaistuesta, Ansku! On helpottavaa kuulla, etten ole yksin ajatuksieni kanssa.