Istanbulissa on yksi kahvila ylitse muiden. Tuo kahvila on sisustettu vain ja ainoastaan hippipakuaiheisilla tavaroilla.
Kaupunkilomillani samoilen kaduilla. Samoilen, eksyn ja tutkin. Välillä nämä samoilut vievät minut varsinaisten aarteiden luokse ja välillä päädyn kiertämään huonon suuntavaistoni takia ympyrää. Istanbulin reissullani päämäärätön tutkimusmatka vei minut ihmeen kautta juuri sinne, minne minun jotenkin kuuluikin päätyä.
Kilometrien kävelyn jälkeen kaipasin pientä kahvi- tai teepaussia. Koska olin Istanbulissa, jossa teen juonti on oleellinen osa kulttuuria, teehammastani alkoi kolottamaan. Kadun kulmassa näkyi kahvila. Näin isojen lasi-ikkunoiden läpi mukavannäköisen paikan, jossa istuskeli muutama ihminen. Astuin sisään ja sisälle astuttuani katsoin ympärilleni. Ei-voi-olla-totta, joka puolella näkyy pieniä autoja ja ei ihan mitä tahansa autoja vaan niitä suuresti fanittamiani ja rakastamiani hippiautoja, Volkswagen Kleinbusseja. Myös kuplavolkkareita oli käytetty sisustuksessa.
Mitä enemmän katselin ympärilleni, sitä enemmän bongailin hippipaku-aiheisia esineitä. Seinällä oli teeman mukainen palapeli ja seinällä oli kello, jossa luki ”Life is a beach” ja kuvituksena oli Kleinbus. Ei vitsi, tämä paikka oli kuin luotu minua varten! Kai te muistatte, kun kirjoitin kokonaisen jutun tästä hippipakufetissistäni? Minä haluan sellaisen ja tämä halu vain kasvaa koko ajan. Joku kiltti, lahjoita minulle sellainen. Pliis. Pyydän nöyrästi.
Jutustelin mukavan tarjoilivan kanssa ja tilasin teen. Tee juodaan Istanbulissa aina pienestä lasikupista ja siihen ei laiteta maitoa, mutta yleensä pari palaa sokeria. Selvisi, että kahivila on uusi. Se on auennut vasta viime marraskuussa. Kyselin tarjoilijalta paikasta lisää ja kerroin pakettiautounelmastani. Hän tokaisi, että ”Sinun pitää tulla tänne perjantaina, koska täällä järjestetään Volkswagen kupla/Kleinbus-iltamia.” Voi apua, todellakin menisin sinne, jos minulla olisi se paku ja asuisin Istanbulissa.
Tarjoilija kertoi myös, että paikan omistaja, Mustafa, istuu viereisessä pöydässä. Pakkohan minun oli häntä jututtaa ja näyttää hänelle Barcelonassa otettu kuva minusta, jossa pitelen kädessäni Barcelonan matkamuistoa, metallista ja vaaleanpunaista miniatyyri-Kleinbussia, jonka katolla on surffilautoja. Se symboloi itselleni unelmaani, jonka aion vielä joku päivä toteuttaa.
Paikan omistaja ei juurikaan puhunut englantia, mutta antoi minulle hippiauto-aiheisen kalenterin. Mahtavaa, sen ripustan seinälleni! Hän osasi myös kertoa sen verran, että kuvat on otettu heidän vuosittaisessa Volkswagen-autojen kokoontumisessaan jossakin päin Balkania. Haluan tuonne tapahtumaan ja haluan sen pakun ja pian. Haluan myös jonkun kanssakuskin, joka osaa fiksata tuota pakua silloin, kun se luovuttaa keskellä moottoritietä. Mielellään joku kiva ja komea. Vapaaehtoisia?
Tuo kahvila todellakin kutsui minut luokseen ja jos joku asia on tarkoitettu, niin minun oli tarkoitettu löytää se. Olen iloinen, että kohtasimme. Ehkäpä vielä joku kaunis perjantai voin marssia samasta ovesta sisään kyseisten autojen omistajien kokoontumiseen unelmieni auton avaimet kourassani. Sitä päivää odotellessa siis.
Paikan nimi on Tosbaga Café ja se sijaitsee Kadiköyn kaupunginosassa. Osoite on Bahariye, Ali Suavi Sokak no. 40, 34714.
