Mikä on tämän hetken suosituin matkailumaa? Mikä maa on nostanut päätään viime vuosien aikana ja minne kaikki tuntuvat nyt matkustavan? Vastaus on Islanti ja syy matkailuinnolle on selkeä: Islanti on satumaisen upea. Jaan nyt omat vinkkini Islantiin, muistojen kera.
Tällä hetkellä karut ja luonnoltaan dramaattiset matkakohteet ovat etenkin sosiaalisessa mediassa kuumaa kamaa. Voiko joku sanoa, ettei oma Instagram-feed täyttyisi kuvista, jotka on otettu Islannissa, Färsaarilla, Skotlannissa, Kanadassa tai Yhdysvaltojen länsirannikolla? Omani ainakin pursuaa noita maisemia, Suomi ja Norja mukana seuraavina.
Koska Islanti on nyt niin pinnalla, pistän oman Islanti-tarinani korreksi kekoon. Olen toistaiseksi kirjoittanut Islannista vain vähän, koska kokemukseni perustuvat aikaan ennen blogiani. Itse asiassa, Islannin matkalla sain ensikosketuksen järjestelmäkameraan ja voisi jopa sanoa, että yksi syy bloggaamiseen saattaa löytyä samaisesta asiasta.
Vaikka faktatiedot Islannista ovat jo unohtuneet, vinkkaan muutamasta muistoihin, mielikuviin ja tunnelmiin perustuvasta jutusta. Ajoimme matkakumppanini kanssa viikon reissulla, vuonna 2009, Reykjavikista Húsavikiin, Pohjois-Islantiin. Ajoimme puolikkaan Islannin ympäri menevästä rengasreitistä, pidentäen reittiä koko läntisellä niemellä eli Snæfellsnäsin alueella, joka oli muuten koko matkan kohokohta. Mitä kaikkea jäikään mieleen Islannista? Antakaa, kun kerron.
Parhaat vinkkini Islantiin
- Vuokraa auto. Älä ota mitä tahansa autoa, kunnon nelivetoauto sen olla pitää. Tämä ei ole vain fiilisjuttu vaan olosuhteidenkin pakko. Etenkin off road -reitit on mahdotonta taittaa ilman kunnon autoa. Me vuokrasimme hauskan ja vanhan Jeepin, jonka ikkunat avattiin ja suljettiin vetoketjulla. Oikea Islanti-tunnelma välittyy parhaiten oikeanlaisella autolla huristellessa.
- Ennen kuin suuntaat pois Reykjavikista, nauti hetki kaupungin omalaatuisesta tunnelmasta. Bongaile katutaidetta ja huomaa, että puutaloilta näyttävät ja värikkäät talot ovat peltiä. Söin elämäni ensimmäisen sushi-annoksen Reykjavikissa. Paikan nimi on jo unholassa, mutta makuelämys kauniina muistona. Sushi tarjoiltiin jäämurskan päälle aseteltuna. Muistan myös istuneeni iltaa Björkin suosimassa kuppilassa, jonka nimestä ei tosin ole enää hajuakaan. Onneksi hauskoja kuppiloita riittää ja Reykjavik on tunnettu yöelämästään.
- Jos sinulla on vain vähän aikaa, kultainen kolmio eli tunnetuimmat turistinähtävyydet voivat olla valintasi. Jos aikaa on yhtään enempää suuntaa muualle, sillä varsinainen taika alkaa päiväturistireitin ulkopuolelta. Vaikka Selfossin putoukset ovat upeat ja kuumat lähteet vaikuttavat, muokattu luonto on aina muokattu luonto. Kun nähtävyydelle vie asvalttitie, tunnelma on jo aina kovin erilainen.
- Islannin upeimmat vesiputoukset ovat ne, jotka saat vain itsellesi. Jos näet auton ikkunasta kaukaisen vesiputouksen, suuntaa sinne vaikka jalan. En koskaan unohda lähes Selfossin kokoista vesiputousta, jonka vierailijoina olimme vain minä ja reissukumppanini. Pääsymaksua ei ollut, olimme villissä luonnossa.
- Snæfellsnäsin niemimaa jäi mieleeni Islannin upeimpana. Vastaantulijoita ei teillä juurikaan ollut ja maisema on henkeäsalpaavaa, joka suunnassa. Pysähtelimme hurjilla jyrkänteillä ja kuvasimme. Maisema on kuin kuusta ja joka puolella näkyy niin sanottuja kivisiä trolleja, jähmettyneinä menninkäisiä.
- Snæfellsnäsin ja viereisen Reykjanesin alueella voi löytää mustaa hiekkarantaa, valkoista hiekkarantaa, vesiputouksia, laavapeltoa, jäätiköitä ja vaikka mitä muuta. Alue on upea, U-P-E-A-!
- Perehdy hieman islantilaisten uskomuksiin trolleista, aihe on mielenkiintoinen ja trolleja voi bongailla auton ikkunoista.
- Jos suuntaat länteen, yövy yksi yö upeassa hotelli Budirissa. Hinta on suolainen, mutta tunnelma kuin elokuvista. Maisema aukeaa suoraan merelle, takana näkyvät vuoret vesiputouksineen. Tämä hotelli jäi mieleeni upeana paikkana, uskon sen olevan sellainen edelleenkin. Hotellin vieressä on musta ja kaunis kappeli.
- Valloita vuoria. Valitse joku vuori, aja auto lähemmäs ja tallusta loppumatka omillasi. Tulet näkemään kuumaista maisemaa, henkeäsalpaavaa kauneutta. Ja se hiljaisuus, se on taikaa.
- Pohjoisen Akureyri on yllättävänkin mukava kaupunki. Ehkä pysähdyt siellä, etenkin jos olet liikkeellä laskettelukauden aikaan?
- Valasretki on Islannin matkaajille must. Húsavik on valasturismin mekka. Suosittelen varaamaan matkan jo etukäteen. Me emme varanneet ja jouduimme odottelemaan sesongin ulkopuolellakin seuraavalle päivälle. Retkellä näimme kahdenlaisia valaita ja retki on rahan väärti kaikille eläinbongaajille. Pakkaa mukaan lämpimät vaatteet!
- Myvatnin järvialue pohjoisessa on monipuolinen ja kummallinen. Kävele laavakentällä, kiipeä vuorelle ja bongaile lintuja.
- Haluatko kylpylään? Kaikki tietävät Blue Lagoon -kylpylän, mutta oma suostukseni on pohjoisen Jardbodin kylpylä. Kylve pilvien tasolla ja nauti mineraalivedessä lillumisesta, kellu ja rentoudu. Tämän kokemuksen jälkeen olo oli uskomattoman rentoutunut. Tänne menisin takaisin vaikka heti.
Psst! Lukaise ehkä myös tämä jo aiemmin raapustamani juttu Islannista, joka on jäänyt arkistojen syövereihin.