Takana on kaksi viikkoa elämänmakuista elämää Intiassa. Kaksi viikkoa lämpötilaa, joka tuntuu paljasta ihoa vasten juuri täydelliseltä ja joka mahdollistaa talvivaatteiden vaihtumisen hellemekkoihin ja raskaiden kenkien muuttumisen sandaaleihin tai paljaisiin varpaisiin. Valoa, joka häikäisee juuri sopivalla tavalla ja joka yltää pimeän talven sammuttamien aivojen perimmäiseenkin sopukkaan.
Kahteen viikkoon mahtuu parhaimmillaan myös lukemattoman monta koettua hetkeä. Sen verran elettyä elämää, mistä riittää kerrottavaa vielä vuosiksi eteenpäin ja kokemuksia, jotka jäävät elämään muistoissa lopun elämää. Hetkiin mahtuu unelmien täyttymisiä ja mukavuusrajojen rikkomisia, tunteiden vuoristoratoja henkilökohtaisella tasolla ja oman mielen syvyyksien tutkimista.
Kuvittelin vielä hetki sitten olevani lähdössä kahden viikon rentouttavalle löhölomalle, mutta jälleen kerran huomasin olevani elämyksenhakuinen reissaaja: se ei muutu, vaikka vuosi rapsahti lisää numeroidun elämäni mittariin. Tutkistelevan matkailijan elämäntavan ei tarvitse muuttua, vaikka ikä muuttuu.
Kahteen viikkoon mahtuu parhaimmillaan myös lukemattoman monta koettua hetkeä. Sen verran elettyä elämää, mistä riittää kerrottavaa vielä vuosiksi eteenpäin ja kokemuksia, jotka jäävät elämään muistoissa lopun elämää.
Loman ja reissaamisen tasapaino löytyi tältä matkalta hyvin. Jos yhtenä päivänä matkustaa Intian julkisilla kulkuneuvoilla 24 tuntia, niistäen sen jälkeen kaupungin saasteita pari päivää nenästään, ja toisena päivänä rentoutuu valtameren aalloissa hyppelehtien tai ayurvedisessa hieronnassa rentoutuen.
Matka vei Intian Goan kautta Etelä-Intian vehreään Keralaan (joka ei tosin ollut kuivalla kaudella aivan niin vehreä kuin olin kuvitellut). Mielikuvat turistien kansoittamasta Goasta rikkoutuivat ja löysin hieman yllättäenkin hippiparatiisi Goalta myös yhden omista paratiiseistani. Paratiisissani on vihreää, trooppista, apinat hyppivät puissa, perhoset lentelevät ilmassa ja eksoottiset linnut laulelevat laulujaan. Paratiisissani asutaan puumajoissa, antaen luonnon tulla sisään ovista ja ikkunoista. Sen kaiken sain, sitä olin kaivannut. Se löysi tiensä luokseni sattumuksenkin (tiedätte tosin ehkä jo ajatukseni sattumiin) kautta.
Kotiinpaluun tunnelmia, Intiasta Suomeen
Juuri nyt istun Finnairin lennolla Delhistä Helsinkiin. Kotiinpaluu on tässä ja nyt. Kotona odottaa rakas Lily-kissa ja kaunis talo, ihana koti. Koti saa uuden sisustuselementin ainakin Keralasta ostetusta ja mandalalla kuvitetusta seinäkankaasta, kun yksi uusi palanen maallista maailmaa matkustaa kanssani matkailijan kotiin.
Kumma kyllä, tällä kertaa kotiinpaluu ei tunnu pahalta. Matka täytti odotukseni ja selkeytti omia ajatuksiani. On uskomatonta, kuinka paljon voi tajuta itsestään vain parissa viikossa. Oikeastaan ajatus puhtaasta hanavedestä ja raikkaasta ilmasta tuntuu mukavalta. Niin, ja Lilystä nukkumassa vatsaani vasten. Mieleni luultavasti muuttuu kohdatessani arjen faktat ja räntäsateen, mutta nyt tuntuu tältä.
Vaikka matkailija palaakin taas kerran kotiin, teen sen vain päästäkseni toteuttamaan matkan suomaa inspiraatiota ja päästäkseni elämään hetkeksi taas arkea. Pieni hetki arkea on taas riittävä aika saada unelmoida uusista seikkailuista ja uusista omaa maailmaa avartavista kokemuksia.
Loma-minä palaa kotiin
Kunpa joku päivä pystyisin pitämään loma-minäni läsnä myös arjessa. Loma-minäni on parempi versio itsestäni, siinä kai kiteytyykin yksi matkailun parhaimmista puolista. Tietysti sen lisäksi, että on tämä pallomme vaan upea paikka. Taidan fiilistellä sitä, tätä kaikkea ja ihan vain viimeistä lomapäivää ottamalla matkan ensimmäisen lasin (ellei menolennon annosta lasketa) alhoholijuomaa pian tarjoiltavan aterian kanssa. Kiitos ja Namaskaar, Intia. Olit tällä kertaa erittäin kotoisa ja helppo, vatsankin pistit sekaisin vain yhdeksi illaksi. Senkin teit paratiisissani.
*Osa matkasta toteutettiin osana momondo ambassador -projektia.
