Hyggeilyn joulu

Joulun pyhät eivät oikeastaan koskaan ole olleet omaa matkailuaikaani. Olen viettänyt kaksi joulua Minnesotassa vaihto-oppilasperheeni luona, mutta muuten jouluni juhlitaan aina Keski-Suomessa. Välttelen aina suurimpien sesonkien aikaan matkustamista, mutta muutenkin joulu on juhla, jonka haluankin omistaa perheelleni ja yhdessäololle.

Tämä joulu oli rutiineista erilainen monin tavoin. Tätä joulua emme viettäneet Keski-Suomessa, emmekä käyneet jo lapsuudestani tutussa ruokakaupassa ruokaostoksilla. Tänä jouluna meillä oli tilaisuus juhlia juhlapyhiä meidän huvilalla, minun ja espanjalaisen kommuunikodissa. Kämppikset olivat omlla teillään ja talo oli vapaata riistaa.

Katsokaas, minkä tuo espanjalainen veisti aivan omin käsin? Hieno lusikka, eikös?

Tänä vuonna pistin äidin, isän, sisareni, äidin miesystävän sekä siskon poikaystävän seikkailemaan. Heidät oli kutsuttu tänne meille. Sain ensimmäistä kertaa elämässäni olla joulun hengetär omassa kodissani. Sain hääräillä ja koristaa kotia. Niin paljon kun nautinkin maailmalla vapaana seikkailusta, nautin aivan liikaa myös kauniista kodista. Esteetikko mikä esteetikko, parantumaton sellainen.

Meillä ei ollut joulukuusta. Niin ihanan tunnelmallinen kun sellainen koristeltu kuusi onkin, annan kuusien kasvaa metsässä. Toin sisälle havunoksia pihan valtavista männyistä, koristelin valoilla ulkoa jo aiemmin tuodun kelopuun ja pistin seinälle olevalle koristerisulle olkikoruja.

Myös Lily-kissa on osa joulua. Myös hän saa aina osansa joulun herkuista.

Kynttilät paloivat, takassa oli tuli ja lahjat laitettiin takan edustalle lampaantaljalle. Jouluamme voisi kuvailla hyggeilyksi ja lämmin tunnelma oli läsnä. Kynttilöitä ei kai koskaan voi polttaa kyllästymiseen asti, eihän?

Myös viime aikoina kovin kireät välit espanjalaiseni kanssa ovat taas lämmenneet. Ehkä emme olekaan aivan mahdoton yhtälö, vaikka suoraan sanottuna välillä on tuntunut juurikin siltä. Nytkin katselen ihaillen, kun espanjalainen veistelee uudella puukollaan ulkoa löytämästään puupalasta lusikkaa. Tuollainen metsien mies hän on, onnellisimmillaan luonnon ja aaltojen lähellä. Tässä kodissa meillä on ainakin lähellämme meri ja luonto.

image
Havunoksat ovat loistava sisustuselementti, jos oikeaa kuusta ei ole.

Joulu, kiitos taas vierailustasi! Seinät alkavat jo kaatua päälle tässäkin ihanassa hyggeilyn päähuvilassa ja ulkoilmaa on parin viikon flunssailun takia tullut haukottua laittoman vähän. Onneksi tämä lepoaika on ollut hyvää aikaa muunlaiseen puuhasteluun ja voinkin luvata, että tammikuussa tapahtuu blogirintamalla ja seikkailurintamalla jotakin aivan uutta. Jännää! Siitä ja kaikesta muusta lisää aivan pian, vielä tämän päivän nautin elämästä pyjamassa ja pörrösukissa.

image
Joulun tuoksuja ja kaukaisten maiden muistoja.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to Top