Hattaraiset pilvet jäävät leijumaan alleni, jonnekin merenpinnan ja taivaan välille. Lentokone etenee yhä kauemmaksi Teneriffan saaresta, jossa olen viettänyt viimeiset seitsemän päivää. Loma on historiaa, arki lipuu luokseni jo kovaa vauhtia.
Vain yhden viikon loma voi irrottaa arjesta, saada hyppäämään täysin erilaiseen todellisuuteen ja unohtamaan kaiken, mitä on taakseen jättänyt. Lomilla en kaipaa kotiin, olen täysin irrallaan kaikesta, myös mukavista asioista. Unohdan jopa merenrantakotini ja kissani.
Tähän lomaviikkoon mahtui monta hetkeä, monta toisistaan täysin erilaista tilannetta. Tuntuu kuin viikossa olisin elänyt monen viikon verran, täyttä elämää. Sitä se lomailu parhaillaan on, ikimuistoisten hetkien ilotulitusta ensimmäisestä sekunnista alkaen.
Hetki, kun istun paikallisbussin kyydissä, matkalla el Medanon rantakaupunkiin, odottaen loman virallisesti aloittavaa olutlasillista ja hetkeä, kun saan laskea rinkkani merenrantahuoneeni lattialle. Se kaikki tuntuu kaukaiselta.
Samoin tuntuu hetki, kun juon punaviiniä vesipulloni suurehkosta korkista ex tempore Tinder-treffeillä, kallionseinämiin rakennettujen luolien oviaukolla. Hippimies kaataa halpaa viiniä kuppiini ja lausuu kauniita, ranskankielisiä sanoja ilta-auringon maalatessa maisemaa. Ehei, ehkei tilannetta pitäisi kutsua sanalla treffit, tilanteessa ei ollut yhtikäs mitään romanttista, vaikka kaunis hetki uusien tuttavuuksien seurassa olikin ja vaikka uudet tuttavuudet (yksi heistä virallisesti) olikin rantautunut elämääni hyvin toisenlaisiin kohtaamisiin suuntautuneesta sovelluksesta, jota itse käytän reissuissa lähinnä uusien juttukavereiden löytämiseen. Omassa arjessa sieltä on joskus löytynyt toisenlaistakin seuraa, jopa romanttista seuraa. Jopa rakkautta.
Kaukainen on myös hetki, kun istuskelen Medanon rantabulevardilla katsellen koirien leikkiä, ihmisten iloa ja purjelautailijoiden liitoa. Entäs hetki, kun tapaan suomalaisen ystäväni pienessä Tejinan kylässä, josta hyppäämme paikallisbussiin, jolla suuntaamme ystäväni luokse. Puhumattakaan hetkestä, kun puen päälleni Santa Cruzin legendaarisille karnevaaleille ystäväni valitsemaa metsänhenkiasua, jonka hän oli kiireessä hankkinut minulle jostakin tilpehöörikaupasta. Karnevaalien lihanhimoinen meno ei tällä kertaa tehnyt minuun suurta vaikutusta, hieman väärin valitsemamme alue oli kuin villimpi versio Suomen vapusta. Kävi siis seuraavana päivänä ilmi, että olimme jääneet hyvinkin seuranhakuiseen paikkaan karnevaalialueella. Paikkaan, jossa aistin liikaakin himokkaita katseita.
Syntymäpäivät, täytin myös vuosia tällä matkalla. 38-vuotias minä. Yhdellä numerolla suurempi numero kuvastaa nyt elettyä elämääni, vaikka sama rinkka kulkeekin edelleen selässäni ja sama elämäntapa pyörittää elämääni.
Suuren vaikutuksen teki hetki, kun saavuin toiselle hotellilleni. Yövyin viikon aikana kahdessa eri paikassa, täysin eri puolilla saarta. Toinen hotelli vei jalat alta. Edessä pauhasi Atlantin valtameri, hotelli koreili kallioilla kaikessa ylhäisyydessään. Rauha oli taattu, valtasin mereen värimaailmaltaan yhdistyvät uima-altaat aivan yksin. Ja hymyilin. Voi kuinka onnellinen olinkaan tuossa paikassa, kaukana kaupungin melusta, merentuoksua itseeni imien.
Viimeinen ilta ja syvä onnellisuus. Teki mieli melkein itkeä, olin hyvällä tavalla herkistynyt. Myöhään illalla otin viltin ja suuntasin itsekseni kallioille, katsomaan aaltojen leikkiä ja tähtitaivasta. Hymyilin. Huokailin. Mitään ei puuttunut.
Yksi viikko ja niin monta hetkeä, monta kaunista hetkeä. Halusin olla suorittamatta ja mennä täysin fiiliksen mukaan. Sen tein ja osittain myös autottomuudenkin takia jätin monet suositellut elämykset Teide-tulivuoren vaelluksesta delfiiniretkiin ja La Gomera -saaren päiväretkeen tekemättä. Onneksi saaret pysyvät paikallaan ja aina voi palata. Ja niin minä luulen, että palaan.
Niin monta rikottua stereotypiaa Kanariansaarista yhden viikon aikana. Uskokaa tai älkää, voisin jopa luetella Teneriffan yhdeksi suosikkipaikoistani. Siellä, kuten kaikkialla, pitää vain osata heittäytyä hetkiin ja antaa elämän virran viedä.
Nyt, otan lasin valkoviiniä ja kuvittelen edes hetken, että loma on vasta alkamassa. Kieltämättä edessäni istuva seurue ja pilvien päällä aina paistava aurinko saavat minut lomatunnelmiin, haluamaan tätä kaikkea lisää.
