Berliini, täällä olen taas. Hektisen Palermon jälkeen tämä suurkaupunki tuntuu mukavan leppoisalta ja jopa hiljaiselta. Etelä-Italian kaupungit eivät ole hiljaisia. Voin vain kuvitella, kuinka uinuva Helsinki on tämän kaiken kaupunkimatkailun jälkeen.
Matkan tarkoitus on tällä kertaa ollut messumatka. Berliinissä järjestetään vuosittain valtavat matkailualan messut. Kymmeniä halleja täynnä maailman joka kolkan turistitoimistoja sun muita. Kansainvälisiä matkabloggaajia, joista moni on viime vuosien aikana tullut jo melko tutuksi. Lasin kilistelyjä ja verkostoitumista. Maailman ympäri matkaamista, Berliinissä.
Messut ovat nyt ohi. Nyt on muunlaisen oleskelun aika, pienessä flunssassa tosin. Yskä senkin paholainen liittyi matkaseurakseni eilen illalla. Sitä en olisi halunnut ottaa matkaan mukaan, kuten en olisi Herra Stressiäkään. Stressi taisi jäädä jonnekin matkan varrelle, ehkä Italiaan, mutta tilalle tuli uusi tyyppi.
Istun vilkkaassa leipomo-kahvilassa. Täällä käy kova kuhina, mukava sellainen. Edessäni istuskelee joukko vanhempia turkkilaisia miehiä. Kaupunginosa on Wedding. Täällä ei ole juurikaan turusteja, mutta mukavan sekoittunutta väkeä kuitenkin. Täällä on aistittavissa todella erilainen tunnelma kuin minkä suuri osa Berliinin matkaavista näkee. Sellainen aidon tavallinen – hyvällä tavalla.
Runsas aamiaiseni tuorepuristetun mehun kera maksoi 4,80 euroa. Suomessa pelkkä sämpylä olisi maksanut sen verran. Vanhalle naiselle vieressäni tuotiin aamiainen pöytään, hän kiitti kauniisti ja kohteliaasti, hymyillen. Sama nainen haki sokerin pöydästäni, hymyillen samalla kauniisti, silmät loistaen.
Eilen istuin pitkän messupäivän jälkeen eräässä suosikkiravintolassani syömässä vietnamilaista ruokaa. Olin illallisella yksin. Pöydät ovat pitkiä ja monesti joutuu istumaan melko tiiviisti tuntemattomienkin kanssa. Vastapäätä istui nainen. Hän toivotti minulle hyvää ruokahalua, kun ruokani saapui. Hän piti huolen, että juomani tuli pöytään, kun tarjoilija meinasi unohtaa sen. Hän toivotti hyvää viikonloppua, kun lähti. Tuo tuntematon nainen jutteli vieraalle ja oli ystävällinen vieraalle. Tätä on Berliini minulle, avoimuutta ja suvaitsevaisuutta.
Tiedän, että arjen ja kiireiden keskellä vieraille hymyileminen on harmaassa maassa välillä sula mahdottomuus, mutta ehkä mekin voisimme Helsingissä ja koko Suomessa yrittää edes hieman enemmän. Välillä yksi pieni kaunis ele tuntemattomalta voi pelastaa koko päivän, itseltä ja toiselta. Myönnän, itseltä on tällainen tainnut viime aikoina vähän unohtua. Nyt olisi itselläkin aika kaivaa se lempeys taas esille jostakin sieltä, talven jaloista.
