Raketit paukkuvat ulkona, mutta olen sulkenut silmäni. Ulkopuolinen maailma on olemassa, mutta olen nyt omassa maailmassani. Hymyilyttää. Keskityn hengittämiseen liian ihanan kotini tunnelmallisimmassa tilassa, ystävien ja uusien ystävien ympäröimänä. Kynttilät palavat ja eräs meistä on juuri lukenut otteen kirjasta Zen ja rakastamisen taito. Hänen pehmeä äänensä lausui sanat: ”Kun hän tulee, toivota hänet tervetulleeksi. Kun hän lähtee, anna hänen mennä”.
Uusi vuosi, uuden alku ja vanhasta vuodesta luopuminen. Vietin sen kolmatta kertaa kaikessa rauhassa, hyvän olon ympäröimänä. Kolme vuotta sitten järjestin berliiniläisen ystäväni kanssa itselleni pienen hyvinvoinnin retriitin Inkoossa. Vaihdoin vuoden toiseen tuolloin ensimmäistä kertaa kovin erilaisissa tunnelmissa, meditoiden itseni seuraavaan vuoteen. Viime vuonna tein samoin, kun nautin hiljaisuuden kauneudesta ensimmäistä kertaa nykyisessä kodissani. Tuolloin vielä tiennyt, että samasta huvilasta tulisi rakas kotini. Elämä on varsin kummallista, elämä osaa yllättää.
Tämän kerran retriitti järjestyi spontaanisti ja melkein kuin itsestään. Vielä pari päivää ennen vuoden vaihtumista seuraavaan en tiennyt, mitä tekisin. Mielessäni ja toiveissani oli samanlainen vuodenvaihde kuin kaksi aiempaa olivat olleet. Ihmiset vain puuttuivat, mutta suunsa avaamalla sekin asia hoitui. Sana kieri ja porukka oli kasassa.
Kun hän tulee, toivota hänet tervetulleeksi. Kun hän lähtee, anna hänen mennä.
En osaa kuvitellakaan taianomaisempaa tapaa siirtyä omassa elämässä seuraavaan symboliseen jaksoon. Meidän pieni retriittimme oli kuin juhannustaikojen tekoa. Nyt teimme vain uuden vuoden taikoja. Ennustimme leikkimielisesti. Kävimme läpi kuluneen vuoden haasteita, haavoja ja onnentunteita. Unelmoimme tulevasta ja heittelimme ilmoille vuoden 2017 tavoitteita.
Hyvien fiiliksien euforisessa tilassa olin läsnä. En kaipaillut palmun alle Indonesiaan, en snorklailemaan Malediiveille enkä edes Berliiniin herkuttelemaan. Olin juuri siellä, missä halusin olla. Mieleni oli läsnä, olin hetkessä. Olin kotona, kirjaimellisesti. Elin ja olin läsnä, jokaisella solullani ja sydämelläni. Kerrankin.
Joku viisas on opettanut, että vasta, kun on pistänyt juuret jonnekin, on valmis lähtemään suurille seikkailuille. Silloin turvasatama kulkee aina mukana ja silloin kaikkialla on turvalline ja kotoisa ole. Oma turvasatamani taitaa olla löytynyt. Se on koti. Koti, josta on upeaa lähteä, mutta jossa haluaa myös viipyä ja jonne haluaa palata.
Taikaa sinunkin vuoteesi 2017! Tästä alkaa uusi ja seikkailullinen vuosi, uusi sykli. Annetaan sen tulla, toivotetaan se tervetulleeksi.
