Ranskan ja Espanjan roadtrip päättyi noin viikko sitten ja olen palannut arkeen. Olo on ollut tämän viikon levoton ja jopa hermostunut. Miksi ihmeessä? Yleensähän palaan matkoilta silmät loistaen ja virtaa täynnä. Mitä ihmettä nyt on tapahtunut?
Syitä levottomuudelleni on varmasti monia, mutta suurin syy on, etten ollut vielä valmis palaamaan kotiin. Matka oli yksi kertaisesti liian kiva. Olimme vasta päässeet oikean karavaanielämän makuun, kun piti jo lähteä kotiin. Jos karavaanielämä on joskus vienyt sydämeni, nyt se vei mukanaan myös pään, jalat ja vatsan. Olen lopullisesti hurahtanut vapaaseen elämään ja elämään yksinkertaisten asioiden äärellä.
Toiseksi syytän kiirettä. Jouduimme matkaamaan liian nopealla aikataululla, ilman loman tuntumista lomalta. Tiesin kyllä, ettei matka tulisi olemaan stressitön löhöloma vaan suuri seikkailu, jossa matkanteko on päämäärää tärkeämpää. Sitä juuri halusin ja sen sain. Silti, olisihan jossakin edes voinut viipyä päivää tai paria pidempään.
Tuntuu kohtuuttomalta narista kahden viikon loman olleen liian lyhyt. Tiedostan olevani varsin etuoikeutettu päästessäni lomalle ollenkaan, saatikaan näin usein. Toisaalta, elämä on täynnä valintoja ja tämä liikkuva elämä on ollut oma valintani, oma tieni.
Tässä reissussa riittää puimista pidemmäksikin aikaa, samoin sen sulattelemisessa. Jokin tässä(kin) matkassa sai miettimään kaikkea, koko elämää. Entäs, jos jossakin vaiheessa elämääni päätyisinkin asumaan tien päällä ja omassa liikkuvassa kodissa? Entäs, jos elämä ei olisikaan sidottu paikkaan tai materiaan? Entäs, jos koti olisikin siellä, minne sen milloinkin haluan asettaa ja niin pitkään, kun hyvältä tuntuu? Entäs, jos kotona olisikin vain kaikki tarpeellinen, muttei yhtään sen enempää? Entäs, jos konmaroisin elämäni täysin uuteen uskoon?
Tällaisia levottomia ajatuksia pyörii päässäni ja samaan aikaan rakennan tätä liian kivaa merenrantahuvilakotia entistäkin viihtyisämmäksi. Taidan olla aika täydellinen esimerkki tämän ajan ihmisestä, joka haluaa kaiken, mistään luopumatta. Ehkä sekin on mahdollista, ainakin osittain. Ainoa haaste on loppujen lopuksi; tietääkö edes, mitä haluaa?
Tarinoita, ajatuksia ja vinkkejä tältä matkalta tulee siis riittämään. Väliin heittelen syksyn mittaan myös vanhempia juttuja, joita en ole vielä kerennyt kertoa. Onni onnettomuudessa, että edessä on synkkä syksy ja kaikki ne pimeät illat, jotka voi sitten omistaa kynttilänvalossa haaveilulle ja virtuaalimatkailulle.
Psssst!Pahoittelut, jos kuvanlaadussa on moittimista. Virallinen kuvausaparaattini kastui ja tuhoutui matkan toisena päivänä, joten kaikki matkan kuvat on räpsitty muilla laitteillani. Tiedoksi, jos aalto pyyhkäisee kameran päältä, vakuutus ei korvaa mitään.
Ihania maisemia ja ihanaa vapauden tunnetta kuvissa! Kukapa ei haaveilisi heittäytymisestä rentoon, ajattomaan ja päämäärättömään elämään. Ehkäpä se on vain itsestämme kiinni toteuttaa näitäkin haaveita. 🙂
Ah, ihanan aidon tunnelmallisia valokuvia – ja tekstiä! Karavaanielämä on meidänkin kaksihenkisessä taloudessa vilahdellut puheissa viime aikoina usein: molemmat olemme hyppineet maasta toisen noin vuoden välein jo vuosikymmenen, miksei siis ottaa liikkuvaa kotia alle – tämähän olisi tavallaan melkein kuin pysyisi paikoillaan? ^_^ Aurinkoisia unelmointihetkiä pimeisiin syysiltoihin!
Ihana matka teillä on kyllä ollut. Tiedän niin tuon tunteen, että välillä sitä suunnittelee, miten siistiä olisi elää yhdestä laukusta tai tien päällä. Toisaalta taas sitten siitä, kuinka siistiä on rakentaa mieleisensä pesä yhteen paikkaan. Luulin, että olen luopunut liiasta tavarasta, mutta silti sitä on aivan liikaa yhä edelleen. Tällä hetkellä minulla ei ole omaa kotia ja vaihdan paikkaa viikon tai parin välein, välillä useamminkin. Se toimii tällä hetkellä, eikä esimerkiksi tavaraa ole yhtään ikävä. Kaiken mitä tarvitsee, saa mahtumaan yhteen laukkuun ja saahan sitä tarpeen vaatiessa matkan päältä lisää. Suunnitelmissa olisi ainakin toistaiseksi elää tällä elämäntyylillä. Joku kerta vielä hankkia se matkailuauto/campervan siihen seuraksi. Mutta eletään tässä päivä kerrallaan.
Oih tuli melkein kylmiä väreitä, kun oli niin samoja ajatuksia mitä itse ollaan käyty läpi. Helmikuussa tehtiin viimeisin kahden viikon campervan-reissu, ja sen jälkeen oli juurikin samanlainen olo. Vaikka meidän ”karavaani” olikin aika paljon vaatimattomampi 🙂 Uskon kyllä, että Euroopassa tuommoinen kunnon karavaani voisi olla käytännöllisempi. Ainakin sen perusteella, kun kerran pysähdyimme Ranskassa tienvarsivessassa….. Kokemus oli ikimuistoinen, eikä hyvässä mielessä. Meillä on suunnitelmissa vetää Australia ympäri vielä toisen kerran ja käyttää ehkä kaksikin vuotta. Australiassa tulee paljon vastaan erityisesti eläkeläisiä, jotka on ikuisella matkalla karavaanilla. Se olisi ihan mahtava tapa viettää eläkepäiviä! Mutta sitä ennen pitää kokeilla karavaanarielämää myös ainakin Jenkeissä ja kenties myös Euroopassa!
Ihania fiiliskuvia! Reissulta palaaminen on aina haikeaa, mutta etenkin silloin, kun sieltä on jäänyt joku iso ajatus kytemään päähän. Vaikka sitten ajatus liikkuvasta elämästä. Olisihan se upeaa päästä ainakin kokeilemaan liikkuvaa elämäntyyliä pyörien päällä. Sitten ainakin tietäisi, onko se oma juttu.
Minäkin tunnistan fiiliksen! Kotiinpaluu ei ole muuttunut yhtään helpommaksi, vaan tuntuu, että se on aina vain hankalampaa. Ehkä se on merkki siitä, että pitäisi olla poissa pidempään.
Musta on alkanut myös tuntumaan, että voisin hyvin rakentaa koko elämäni reissaamiselle. Siis auto alle ja menoksi, sinne minne tuuli kuljettaa. Ja varsinkin nyt kun olemme asuneet Thaimaassa pari vuotta, eikä Suomessa ole enää mitään, niin pitäisiköhän se matkailuauto todellakin hankkia sieltä? Mun täytyy kaivaa toi sun autoa koskeva postaus.
Teidän reissu kuulosti upealta, ei ihme että tuli haikea fiilis…
Minua kiinnostaa mistä vuokrasitte tuon matkailuauton ja missä hinnoissa nuo pyörivät? Itselläni on ollut viime keväästä asti kauhea polte matkailuautoon ja nään jo silmissäni miten sisustaisin sen! Ikävä kyllä perheeni katsoo minua oudosti, mutta tuo ajatus että sitä voisi aamukahvit nauttia missä vaan tai ihasetella auringonlaskua siellä missä huvittaa… Itse kanssa poukkoilen laidasta laitaan, mutta onneksi unelmat on ilmaisia 😉
Moikka Martta! Kannattaa selailla blogia taaksepäin, sieltä löydät meidän ja auton tarinaa enemmänkin. Auto on siis meidän oma ja ostettiin se Suomesta. Älä anna perheen katsoa itseäsi oudosti vaan perustele vaikka meidän matkafiiliksillä, miksi se oi enemmän kuin hyvä idea! Suositus, suuri suositus!
Tuttu tunne 🙂 Joiltakin reissuilta ei vaan haluaisi palata ja on tullut pohdittua saman tyyppisiä asioita. Mikä tässä elämässä oikeasti on tärkeää ja mitä siltä haluaa? Hyvää pohdintaa.
Ah, tiedän tuon fiiliksen – onnistuneen loman merkki! Pienempänä mulle tuli noita fiiliksiä aika usein ja saatoin teini-ikäisenä Espanjan-loman jälkeen haaveilla Välimerelle muutosta, hahah. Nykyään taas olen usein melkein helpottunut, kun pääsen matkan jälkeen kotiin – minkä luulen kielivän osittain siitä, että olen viimeisen vuoden aikana matkustanut ehkä enemmän, kuin mihin olisi ollut tarvetta. Loman aiheuttamia fiiliksiä voi siis mun mielestä ihan hyvin käyttää hyväksi, kun miettii, mihin suuntaan haluaa lähteä, olipa kyse hienosäädöstä tai isoista päätöksistä, kuten ulkomaille muutosta.
Hyvin sanottu! Mun omat fiilikset ovat tosin aika poukkoilevat, mutta ehkä ne joskus vielä selkenevät ja silloin niistä on helpompi ottaa koppia :).
No ei ole kyllä kuvissa moittimista. Niistä välittyy kyllä juuri niin ihana tunnelma, mitä kuvailetkin. On varmasti ollut hieno reissu!
No hyvä, ettei ole moittimista. Tosiaan, kunnon kamera ei jaksanut matkaa alkua pidemmälle, mutta kyllä hätä keinot keksii. Onneksi mulla noita laitteita riittää. 😉
Ei ihme, että noin upean reissun jälkeen iskee reissustapaluumasis. Siitä tietää, että on ollut ihan huippu reissu, kun ei haluaisi palata kotiin. Tollanen roadtrip olis kyllä hauska toteuttaa, ehkä pitää alkaa tutustua paremmin porukoiden hankkimaan asuntoautoon. 😀
No todellakin, tutustu vanhempiesi autoon ja ehkä itsekin hurahdat hommaan! Heh :).
Ihania kuvia ja mahtavan kuuloinen reissu teillä oli! 🙂
Jos elämäntilanne vain antaa myöten niin suosittelen pyörien päälle muuttamista! Me olemme nyt pari kuukautta ajelleet Euroopassa, ainut koti ja omaisuus mukanamme. Pari päivää sitten iski oikein kunnolla se vapauden tunne, kun huomasin olevani italiaisen maatilan pihalla, omassa kodissani (asuntoauto), kaikki tärkeät asiat ympärillä, eikä kiire minnekään 🙂
Wau! Ai te olette tehneet juuri sen, mistä haaveilen. Nuo ovat just niitä hetkiä, joiden takia tuosta hommasta niin kovasti tykkään! Ehkä kaikelle on sitten aikansa, ehkä oman matkani toteutan vielä joskus. 🙂