Espanjan Galicia on pullollaan suloisia kalastajakyliä. Yksi suosikeistani on nimeltään Corrubedo.
Viimeksi kerroin teille olevani tunnematkailija ja muistavani matkoilta tunteet. Kuten ihmisten kanssa, myös paikkojen kanssa kyse on tietystä kolahtamisesta. Jotkut paikat ja ihmiset vain tuntuvat omilta, tuntuvat oikeilta. Näiden oikeiden ihmisten kanssa haluaa viettää aikaa ja oikealta tuntuviin paikkoihin haluaa palata, kerta toisensa jälkeen.
Olen vieraillut kuluneen vuoden aikana jo kolme kertaa espanjalaiseni kotikulmilla, Atlantin rannikon syleilyssä lymyilevässä Galiciassa. Paikkaa voisi kutsua myös Anoppilaksi, mutta tällä kertaa anoppia ei moikattu. Moikkaamattomuus ei liity minuun, se liittyy äidin ja pojan välienselvittelyyn. Anopin sijasta tapasin kuitenkin ensimmäistä kertaa espanjalaiseni kauniin sisaren, joka toimii tällä hetkellä matkaoppaana Väli-Amerikassa. Matkusteleva perhe siis kyseessä, merimies-isä kai sujauttanut levottomat geenit lapsosiinsa.
Nyt en kuitenkaan puhu äideistä, enkä sisarista. Nyt puhutaan tunneihmisen paikoista eli paikoista, jotka tuntuvat oikeilta. Espanjalaiseni kotikulmilla sijaitsee pieni ja herttainen kalastajakylä, joka kolahti jo ensimmäisellä silmäyksellä.
Corrubedo on yksi Galician suloisista kalastajakylistä
Corrubedo on kylä, jonka talot ovat matalia ja pastellinvärisiä. Osa taloista on vuorattu kivillä ja osaa koristavat mielenkiintoiset mosaiikkilaatat.
Eräällä kapealla kadulla on kylän ainoa liikennevalo, estämässä törmäystä kapoisella kujalla. Oskari-matkailuautollemme tuollainen törmäys olisi kohtalokas. Kaduilla kävelee vapaana kissoja, ne juoksevat karkuun ihmisen nähdessään. Eräs juoksi Galicialle tyypilliseen viljavarastoon (hórreo) eli erikoiseen kivirakennelmaan, jonka molemmissa päissä on ristit.
Pienien kujien välistä näkyy usein merelle, joko satamaan tai valkohiekkaiselle rannalle. Satamassa näkyy veneitä, kellumassa kirkkaassa ja jopa turkoosinhohtoisessa vedessä. Veneiden vieressä on punavalkoinen majakka, näyttämässä tietä. Kauempaa loistaa kilometrien pituinen hiekkaranta, jota reunustavat hiekkadyynit. Niiden takaa kohoavat vuoret.
Corrubedon kylässä on pysähtynyt tunnelma, mutta muutama hyvä ravintola elävöittää paikkaa juurikin sopivalla tavalla. Silti tunnelma on sopivan pysähtynyt. Voisin vain istua tuntikausia jossakin pikkuruisen Corrubedon kuppiloista ja katsella kissoja ja merta. Kaksi kahvia maksoi muuten 2,40 euroa. Omaani otin mukaan jäitä (café con hielo).
Nyt saatoimme parkkeerata liikkuvan kotimme aitiopaikalle, meren äärelle. Corrubedossa olisin taaskin voinut vaikka viihtyä pidemmänkin aikaa, levollisen tyytyväisenä. Ehkä olisin jossakin vaiheessa kaivanut ongen esille ja liittynyt majakan juurella kalastavien onkijoiden joukkoon, katselemaan merelle ja harjoittamaan kalastusmeditaatiota.
Psst! Joko muuten luit aiemman juttuni Corrubedosta?
*Tämä kahden viikon matka oli osa momondo ambassador -vuosikumppanuutta, enkä vastannut kaikista matkan kustannnuksista itse.
