Palataan hetkeksi ajassa taaksepäin ennen huikean Marokon reissun kimppuun käymistä. Muistellaan helmi- maaliskuista Italian reissuani ja mennään seikkailuissa takaisin Pohjois-Italiaan ja siellä tarkemmin kuvankauniille Como-järvelle.
Osasyynä näiden tulevien Como-juttujen julkaisuun on Kaukokaipuu-blogin Nella, joka matkaa kyseiselle seudulle ihan pian. On muutenkin aika jo jakaa teidän kanssanne, onhan tuostakin reissusta jo hetki vierähtänyt.
Como ei virallisesti kuulunut Italian reissuni suunnitelmaan. Minä enemmänkin vain päädyin sinne. Oikeastaan koko Italia ei alunperin kuulunut suunnitelmaani. Sen piti olla vain paikka, jossa vaihdan konetta ja jatkan matkaani kohti Abu Dhabia.
Toisin kuitenkin kävi. Päätin jossain vaiheessa tehdä välistopin Italiaan ja tämä välistoppi sai minut jättämään koko Abu Dhabin välistä. Alkuun välistoppiin piti kuulua vain visiitti Venetsian seudulle, mutta kuinkas kävikään.
Comon seudulle minut vei sohvasurffaus. Niinkään ei lukenut käsikirjoituksessa, sillä minun piti sohvasurffata Milanossa yksi yö. Kaikista Milanon seudun sohvasurffi-isännistä (niin, kaikki 30 vapaaehtoista majoittajaa olivat miehiä) luotettavimmalta ja houkuttelevimmalta vaikutti paikka, joka olikin tunnin matkan päässä Milanosta, lähellä Como-järveä.
Sinne menin ja sinne sieltä seuraavana päivänä lähdettyäni kaipasin takaisin. Olin ollut lähellä kuuluisaa Como-järveä, enkä ollut kerennyt Comolle. Sinne siis palasin muutaman päivän Venetsian syrjähypyn jälkeen ja sillä kertaa pääsin järvelle asti, pariinkin otteeseen.
Ensikohtaaminen Comon kanssa oli pettymys. Vettä satoi ja järvi oli, noh, järvi. Olen nähnyt järviä. Taustalla näkyvät Alpit olivat hieman utuiset ja koin, että paikka ei päässyt oikeuksiinsa. Como oli tuolloin ihan kiva ja kaunis, mutta ei unohtumaton.
Seuraava päivä paistoi aurinko. Päätin parin sattuman kautta antaa tuolle järvelle uuden mahdollisuuden ja tämä mahdollisuus muutti kaiken. Como-järvi oli auringonvalossa upea ilmestys. Lumihuippuiset Alpit hohtivat valkoisina kauempana ja järven vesi oli kirkasta.
Comon kylä oli viehättävä ja turistisesongin ulkopuolella elämä siellä oli perin italialaista. Söin pizzaa ja jälkkäriksi gelatoa. Istuin järven rannalla ja vain olla ihmettelin. Joutsenet uiskentelivat jalkojeni alla.
Olin kuullut funicular–hissistä, jolla pääsee ylös vuoristoon. Se vaikutti turhan turistijutulta makuuni, mutta hyppäsin silti tuon vuorijunan kyytiin. Se kannatti! Vuoristosta käsin, pilvien tasolta, tajusin Como-järven todellisen kauneuden. Vuorten huiput olivat kanssani lähes samalla korkeudella ja pilvet lipuivat hitaasti ympärilläni.
Siellä korkealla vaellellessani maailma oli kaunis. Vuoret ympärillä ja kokonaisuudessaan näkyvä järvi alhaalla. Como näytti linnun perspektiivistä käsin sydämenmuotoiselta. Tai sitten se oli vain lomaileva mieleni, joka oli kovin rentoutunut, joka näki taas sateen jälkeen maailman vaaleanpunaisten lasien läpi. Niin tai näin, kokemukseni Como-järven seudusta muuttui radikaalisti ja tykkäsin paikasta, paljon.
Seuraavassa postauksessa luvassa juttua ja kuvia Como-järvellä sijaitsevasta sympaattisesta majakasta. Ei, tuo majakka ei ole järvellä. Tuo majakka on vuoristossa ja se taitaa olla maailman ainoa (tai ainakin yksi harvoista) vuoristomajakka. Siitä lisää ihan pian. Sen jälkeen vuorossa juttuja Marokosta, joka vei sydämeni ihan täysin.
