Mitä maailmalla matkaaminen on opettanut ja mitä jokaisen matkaa suunnittelevan pitäisi tai edes kannattaisi tietää? Tässä 18 vinkkiäni reissaajille, etenkin kaikille isompaa reissua suunnitteleville.
1. Ei se ole niin vaikeaa
Reissuun lähtemistä pidetään usein vaikeana ja pelottavana (ei, nyt en puhu lomamatkoista). Monesti uusi ja tuntematon pelottaa, mutta yleensä pelko ja jännitys ovat voimakkaampia ennen matkaa. Itse rentoudun aina viimeistään sillä hetkellä, kun istun lentokoneessa ja olen matkalla jonnekin. Sitä vain oppii luottamaan, että kaikesta selviää.
2. Opit uusia taitoja elämän varrelle
Sen jälkeen, kun olen ensimmäisen kerran lähtenyt 17-vuotiaana yksin maailman toiselle puolelle vaihto-oppilaaksi, olen oppinut selviämään monenlaisista tilanteista. Matkaillessa on pakko pistää itsenäs likoon ja on pakko oppia sosiaaliseksi. On pakko mennä siihen vieraaseen pöytään istumaan ja avata suunsa, jos haluaa juttuseuraa. Kaikkein eniten matkailu opettaa sopeutuvaisuutta ja vieraan sekä erilaisen ymmärtämistä. Ei oikeastaan ole mitään, mitä reissaus ei parhaimmillaan opettaisi.
3. Et koskaan ole yksin
Olen oppinut matkustamaan yksin. Se ei ole mikään sääntö, mutta monesti omat, usein spontaanit, matkani eivät yksinkertaisesti sovi ystävieni aikatauluihin. Alun jännityksen jälkeen olen ruvennut enemmän ja enemmän nauttimaan yksin reissaamisesta ja silti, jos haluan seuraa, en koskaan ole yksin. Mikäs voisikaan olla reissua helpompi ympäristö tutustua muihin samanhenkisiin ihmisiin? Niin, ei mikään.
4. Tutustut joihinkin sydänystäviisi reissussa
Olen tutustunut maailmalla aivan upeisiin tyyppeihin, jotka tulevat pysymään elämässäni ehkä aina. Ystävyyssuhteiden luominen reissatessa on todella helppoa ja mutkatonta. Ihmiset ovat avoimia ja kaikki ovat samassa tilanteessa, vieraassa maassa. Ihmisiin tutustutaan ihmisinä, ilman mitään menneisyyden taakkoja tai tämän hetken arvonimiä. Olen ollut reissuystäväni häissä Italiassa. Olen vieraillut muutamien reissuystävieni luona heidän kotimaissaan ja olen kutsunut heitä omaan kotiini Suomeen. Näin australialaisen tuttuni kolmessa eri maassa vuoden sisällä! En aina näe kaikkia Suomessa asuvia ystäviäni yhtä usein.
5. Reissuromanssit tulevat ja menevät
Niin, lomaromanssit. Ihanaa. Tietysti, olen kokenut sellaisia, kukapa ei olisi? On helppoa viihtyä toisen seurassa paratiisirannalla ja lähtökohtaisesti reissuromanssit eivät aiheuta edes niille sitoutumiskammoisille ihmisille paineita ja hetkiin on helpompi heittäytyä. Myönnän kyllä, että joskus on lomaromanssi jatkunut vielä lomankin jälkeen, mutta arjessa asiat saattavat usein olla vähän toisin.
Olen kirjoittanut aiheesta lisää täällä.
6. Silti – seuraa niitä, joista tykkäät…
Niin, joskus lomaromanssi saattaa tosiaan jäädä mieleen harvinaisen paljon. Jos siltä tuntuu, pitää antaa mennä vaan! Seuraa sitä muita ihmeellisempää ja ihanampaa reissuihastustasi ja vaihda vaikka omaa matkareittiä! Tietyt asiat on hyvä viedä loppuun asti, mihin ikinä asti se sitten viekään. Who knows…
Kerran päädyin Kreikkaan asti.
7. Kannattaa kokeilla uusia asioita
Matkalla kannattaa olla ennakkoluuloton. Kannattaa unohtaa tietyt arjen rutiinit ja antaa omalle itselle mahdollisuus tykästyä aivan uusiin asioihin. Lomalla on vain aikaa ja mikäs sen parempaa ajankäyttöä olisi, kuin uusien asioiden oppiminen. Itse haaveilenkin matkoista, joiden motiivi olisi eri paikoissa erilaisten, uusien asioiden oppiminen. Thaimaassa voisi oppia Thai-hierontaa, Indonesiassa vaikka kitaransoittoa, Filippiineillä sukeltaa, Kuubassa tanssia salsaa ja niin edelleen.
8. Ole seikkailija!
Uudet seikkailut ja kokemukset ovat kultaakin kalliimpia. Ne ovat asioita, joita ei koskaan unohda ja ne ovat tarinoita, joita kertoa sitten jälkikasvulle ja heidän jälkikasvulleen kiikkustuolista.
9. Ei ole olemassa vääriä valintoja
Reissuilla ja elämässä yleensäkin virheet opettavat. Tietysti on olemassa tyhmyyttä ja niitä oikeita virheitä! Kaikki valinnat ovat sen hetken valintoja ja jos valinta oli väärä, siitä voi oppia. Jos päätän matkallani suunnata kohteeseen, josta en nauti, ainakaan en mene sinne enää uudestaan.
10. Älä pihistele.
Voi olla säästeliäs ja elää minimibudjetilla, mutta välillä ei kannata pihistellä esimerkiksi oman turvallisuuden uhalla. Ei myöskään ole fiksua jättää kokematta vaikka sushiannosta Japanissa tai suklaakakkua Belgiassa vaikka ne saisivat päiväbudjetin miinukselle.
11. Silti – älä haaskaa/tuhlaile
Pienellä budjetilla reissatessa oppii säästämään oikeissa paikoissa. Matkaillessa oppii vertailemaan hintoja ja tekemään valintoja. Ensimmäisinä päivinä uudessa kohteessa on aina vähän pihalla kaikesta ja on vaikeaa tietää, kuinka paljon minkäkin oikeasti pitäisi maksaa. Tämä on tyypillistä ja muutaman päivän jälkeen ei enää tule huijatuksi yhtä helposti.
12. Unohda opaskirjat
Minulla on ristiriitainen suhde opaskirjoihin. Mielestäni opaskirjat ovat hyödyllisiä, mutta niiden vinkkejä ei kannata seurata orjallisesti. Parhaat neuvot saa yleensä muilta reissaajilta ja erityisesti paikallisilta.
13. Koskaan ei ole liian myöhäistä muuttua
Juuri näin. Jokainen hetki voi olla uusi alku ja uusi tilaisuus alkaa toteuttamaan unelmiaan.
14. Relaa
Reissussa on hyvä unohtaa suorittaminen. Usein pienet hetket ovat niitä ikimuistoisimpia. Unohda kaikki pakko ja opettele vain olemaan läsnä, olemaan siinä hetkessä.
15. Opettele uusia kieliä
Se, että osaa paikallisella kielellä edes kiittää ja tervehtiä avaa jo monia uusia ovia. Se ei vaadi paljoa, mutta on varmasti sen pienen vaivan arvoista. Usein yhteistä kieltä ei sen enempää edes tarvita ja kansainvälinen elekieli sekä maailmanlaajuisesti tunnettu kieli eli hymy riittävät.
16. Käytä enemmän aurinkorasvaa
Usein reissussa kuvittelee, että ”enhän mä nyt näin pienestä pala”. Väärin, usein aurinko maailmalla ja varsinkin veden äärellä on polttavaakin polttavampi ja se jatkuva aurinkorasvan lisäily on kuin onkin tarpeellista – eipähän sitten tarvitse illalla makoilla luonnonjogurtit kropalla (nim. been there, done that).
17. Ihmiset ovat hyviä
Tälle pallolle mahtuu monenlaista tallaajaa, mutta olen oppinut luottamaan ihmiseen. Lähtökohtaisesti ihmiset ovat hyviä ja omaan vaistoonsa voi yleensä luottaa. Kun matkustaa ja elää avoimin mielin, maailma muuttuu entistä uskomattomammaksi paikaksi ja jollakin tavalla kaikki vastaantulijat opettavat jotain uutta. Luota siis ihmiseen (tietysti terve järki mukana tässäkin) ellei ole hyvää syytä olla luottamatta!
18. Ei ole olemassa pakollisia nähtävyyksiä
Ensimmäisillä matkoillani suoritin matkaa. Halusin nähdä mahdollisimman paljon. Halusin ottaa kuvan kaikkien pakollisten maamerkkien edessä. Nykyään tilanne on toinen. Tartun hetkiin ja tilaisuuksiin. Jos joudun jättämään Eiffel-tornin näkemisen väliin esimerkiksi hyvän keskustelun takia, teen sen varmasti. Eiffel-torni kuten moni muukin pakkonähtävyys tulevat odottamaan siellä seuraavaankin kertaan, se hetki ei toistu. Monesti myös se, että poistuu siltä jo tallatulta tieltä on paljon suurempi ja antoisampi seikkailu! Kannustan hyppäämään joskus bussista pois jossakin, missä kukaan muu ei jää pois. Se mitä siellä paikassa tapahtuu on täysin odottamatonta ja siellä voi olla jotakin sitä ensimmäistä määränpäätä parempaa!