Niin minusta tuli aikuisiällä karavaanari ja olen löytänyt matkailuautoilusta uuden, rakkaan harrastuksen ja elämäntavan.
Jos minulle olisi viisitoista vuotta sitten sanottu, että joku päivä minusta tulee karavaanari, olisin saattanut pudistella päätäni ja naurahtaa. Teini-Laura oli enemmän kiinnostunut shoppailusta ja suurista kaupungeista pilvenpiirtäjineen ja olisi mieluummin huristellut kiiltävällä avoautolla trendikkäissä vaatteissaan, tukka hulmuten.
Toisaalta, tein kyllä noihin aikoihin ensimmäisen matkailuautoreissuni. Se tapahtui Yhdysvalloissa, vaihto-oppilasvuoteni isäntäperheen kanssa. Tuolloin reissasimme Minnesotan äitini hienolla matkailuautolla ensin Minnesotassa ja seuraavana vuonna uudella ja modernilla matkailuautolla Minnesotasta kolmen viikon aikana aina Kanadan puoleisille Niagaran putouksille asti, sieltä pohjoisen New Yorkin osavaltion kautta rannikolle ja pääkaupunkiim, Philadelphiaan, sekä Virginioiden kautta takaisin Minnesotaan.
Tuolloin ei karavaanauskärpänen vielä puraissut, mutta hauskaahan tuo oli. Jossakin vaiheessa viime vuosien aikana ajatus mobiilista kodista alkoi kiehtoa. Olisi upeaa reissata ympäriinsä ja silti saada kaikki tarvittavat tavarat kulkemaan kätevästi mukana.
Haaveena hippipaku, mutta tilalle tuli matkailuauto
Haaveet ihanista hippipakuista jäivät sivummalle, kun uuden elämäntilanteen myötä elämääni tulla tupsahti myös 25 vuotta vanha matkailuauto, jonka nimesimme Oskariksi. Meille se on oikeastaan enemmänkin asuntoauto, koska se on ollut koko viime kesän ajan toisen meistä koti. Tuon espanjalaisen sanoja lainaten: ”Mi casa es su casa” eli Oskari on käytännössä ollut myös minun kotini.
Asuntoauto, karavaani, mobiilikoti, matkailuauto; rakkaalla lapsella on monta nimeä. Englanniksi caravan eli car (=auto) ja van (=pakettiauto). Miten ihmeessä päädyin keskusteluun, jossa paras ystäväni sanoo, ettei olisi koskaan uskonut, että joku päivä meitä yhdistää erilaisista elämätavoista huolimatta reissaaminen matkailuautolla? Niin kuitenkin nyt on.
Vaikka karavaanaus on monelle ollut jopa kirosana, vähintään vitsailun aihe, itse vannon sen nimeen. Voisin jopa lyödä vetoa, että nyt puhutaan nousevasta trendistä tai ilmiöstä. Termille karavaanari pitäisi jopa lanseerata joku uusi, moderni nimi. Ehdotuksia? Toisaalta, tykkään sanasta karavaanari.
Mikä ihme niissä asuntoautoissa viehättää? Mielikuvien karavaanari istuu autossaan sillä samalla leirintäalueella koko kesän ja koko talven. Sekin on täysin hyväksyttävää, kaikki tallaavat tavallaan. Se ei kuitenkaan ole minun tapani karavaanata. Minulle koko homman juttu on vapaus.
Asuntoautoilu on niin hip ja cool!
Oma matkailuauto on mahdollistanut paljon
Oskari on mahdollistanut meille monta reissua. Olemme matkanneet päämäärättömästikin paikkoihin, joissa en ole koskaan käynyt. Jokaisena viikonloppuna olemme suunnanneet Oskun nokan kohti jotakin uutta Suomen kolkkaa. Tavarat autoon ja menoksi. Ei ole tarvinnut miettiä majoitusta, sänky kulkee mukanamme. Juomat pysyvät jääkaapissa kylminä, samoin ruoat. Vessa on aina saatavilla, samoin kahvin keitto onnistuu lähes missä vain. Kaikki tarvittava kulkee matkassamme mukana helposti ja kätevästi ja jopa Lily-kissa on päässyt avartamaan omaa maailmaansa.
Vapaus on se juttu, voimme mennä minne vain – ja jäädä yöksi.
Koti on siellä, minne sen parkkeeraamme. Olemme asuneet tänä kesänä monessa paikassa. Maisema ikkunoiden ulkopuolella on vaihtunut Turun Aurajoesta Saimaan järvimaisemiin ja Hangon hiekkarantaan. Ne onnellisuuden hetket katsoessani ikkunasta ulos aamuauringon noustessa ovat ikimuistoisia. Välillä ikkunan ulkopuolella on tallustellut joukko hanhia, välillä kauempana on näkynyt kettu tai peura. Olemme päässeet telttailun tavoin lähelle luontoa. Tämä kaikki käytännössä mukavammalla ja helpommalla tavalla – tai ainakin loistavana vaihtoehtona telttailulle.
Karavaanaus, olen niin koukussa! Olen nauttinut matkailuautossa vietetyistä hetkistä, kaikkine haasteineen ja vessan tyhjennyksineen. On tämä ollut myös opettelua. Edelleen hymyilyttää, kun nostan käden pelkääjän paikalla moikatakseni vastaan ajavaa karavaanaria. Karavaanarit tosiaan ovat kaikkien kavereita.
Syksyn tulo tuntuu melkein surulliselta, koska emme enää asu Oskarissa. No joo, itse herra karavaanari tosin vielä toistaiseksi asuu. Pian Oskari joutuu kuitenkin lähtemään talviteloille, odottelemaan ensi kevättä ja uusia seikkailuja.
Onneksi on vielä muutama viikonloppu aikaa huristella menemään ja fiilistellä matkailuauton tuomaa vapautta. Syksy on loistavaa aikaa kokkailla autossa, poltella kynttilöitä ja nauttia sateen ropinasta auton katolla. Vanha, mutta viriili Oskari tosiaan on jo kuin toinen koti, josta en kovin helpolla haluaisi luopua. Se on jo meidän perheemme jäsen, joka seikkaili kanssamme tämän kesänä monen monta sataa ja tuhatta kilometriä – jättämättä kertaakaan tien päälle.
Eläköön Oskari, eläköön vapaus ja eläköön karavaanaus!
Kiinnostaako karavaanaus? Lue aiheesta lisää täältä.