Costa rica eläimet

Costa Rica on luontoihmisen paratiisi

Costa Rica on luontomatkaajan paratiisi. Suhteellisen pieneen kokoonsa nähden tuo Väli-Amerikan helmi kätkee sisäänsä viidakkoa, pilvimetsää, vuoristoa ja merenrantoja.

Kävin tutkimassa Costa Ricaa muutama vuosi sitten. Muistikuvat ovat alkaneet jo hieman hämärtyä, mutta mikään ei voi hämärtää mielikuvaa ja muistoja tuon maan kauneudesta ja monipuolisuudesta.

Kauniin luonnon lisäksi Costa Rica on loistava kohde hauskojen eläinten bongailuun. Näistäelukoista oma suosikkini on ehdottomasti hidasta hitaammin etenevä ja puissa loikoileva laiskiainen, joka laskeutuu maan pinnalle vain tarpeilleen, ehkä kerran viikossa.

Panaman ja Nicaraguan naapurimaassa voi bongailla muun muassa myös erilaisia kissaeläimiä, manaatteja, muurahaiskarhuja ja apinoita.Ensimmäiset hassut eläimet bongasimme reissun alkupuolella, matkalla Arenal-tulivuorelle. Tiellä pöjötti useampi hyppyrinenäinen ja pitkähäntäinen kissan ja apinan sekoitus, jotka myöhemmin selvisivät olevan nenäkarhuja.

Osallistuimme myös Fortunan kaupungista käsin retkelle, joka vei meidät aivan Nicaraguan rajalle asti. Retki oli jokiristeily, jonka aikana vastaan tuli jos jonkinmoista lintua, kaimaaneja, apinoita, liskoja, lepakoita ja apinoita. Erityisesti mieleen jäi söpö albiino-apina, joka hengaili puiden latvustossa mustien mölyapinoiden kanssa.

Luonnonpuistoista etelässä sijaitseva Manuel Antonion kansallispuisto oli paikka, jossa näimme noita jo aiemmin mainitsemiani laiskiaisia. Tuossa kansallispuistossa ei voi välttyä kapusiiniapinoilta tai panamansaimireilta. Turisteja tuossa puistossa oli jo tuolloin aika runsaasti, mutta kyllä siellä rauhassakin sai liikkua.

En missään tapauksessa voi sanoa, että olisin kokenut Costa Ricaa A:sta Ö:hön, en missään tapauksessa. Tuohon maahan jäi vielä niin paljon koettavaa ja nähtävää. Costa Rica on ollut minulle maa, jossa muistan vain istuneeni majapaikan parvekkeella sateen jälkeen ja ihmetelleeni perhosia, kolibreja ja puissa hyppeleviä apinoita. Tuo oli hetki, jolloin en olisi mistään hinnasta halunnut olla missään muualla kuin juuri siinä.

Costa Rica ja koko Väli-Amerikka kiinnostaa tätä viidakkoseikkailijatarta, viidakot ovat siellä päin maailmaa osaltani aivan liian vähän tutkittuja. Tuo osa maailmaa voisi hyvinkin olla talven reissuni kohde.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to Top