Rakas matkapäiväkirja, Makaan majatalon valkoisissa lakanoissa ja niiskutan. En surusta, niiskutan nuhasta. Olen kerännyt sängylle jo vuoren yhden niiston jälkeen halkeilevaa vessapaperia. Sitä kuluu nyt harmillisen paljon. Otan tämän vastaan, tasapainon nimissä. Se Yin ja se Yang.
Olen aina etsinyt paratiisisaaria. Sellaisia, joilla kaikkea on juuri tarpeeksi, muttei liikaa tai liian vähän. Saaria, joissa lämpö hellii ihoa ja joilla heinäsirkat kurnuttavat tyytyväisinä. Sellaisia, joilla iltaisin löytää ehkä elävää musiikkia ja joissa päivät voi viettää rannalla tai vedessä. Sellaisia saaria, joilla paikallinen elämä kulkee rinta rinnan turismin kanssa. Olen löytänyt taas yhden sellaisen. …
Kun värikkäät lehdet liimaantuvat harmaaseen asvalttiin kuin märät rätit, kun taivas ei muuta juurikaan väriään valoisaan aikaan ja kun kalenterivuoden jäljellä olevat kuukaudet ovat kaksinumeroisia, on aika pysähtyä. Mieleen muistuu onneksi sana: Nicaragua.
Costa Rica on luontomatkaajan paratiisi. Suhteellisen pieneen kokoonsa nähden tuo Väli-Amerikan helmi kätkee sisäänsä viidakkoa, pilvimetsää, vuoristoa ja merenrantoja.
