Syvällistä

Idealisti pilvilinnoissa

Olen ikuinen unelmoija, silmiä avaamaton romantikko. Idealisti, voisi joku sanoa.

Kerta toisensa jälkeen löydän haavemaailmassa elävän itseni rakentamasta epärealistisia pilvilinnoja todellisuuden ympärille. Elän elokuvamaailmassa, haluamatta avata silmiäni todellisuudelle. …

Kun mikään ei ole varmaa, kaikki on mahdollista

Tuntuuko teistä koskaan, että elämässä on alkanut uusi luku? Asioita on saatu loppupisteeseen ja uusia alkuja syntyy? Että pinnan alla bambunjuurien lailla kasvaneet visiot lähtevät pinnan tavoitettuaan kipuamaan kohti aurinkoa ja palaset loksahtelevat kovaa vauhtia uusille paikoilleen? Tähän voisi vielä lisätä asiakkaani suusta kuulemani kielikuvan elämästä, joka on kuin ristipistotyö, jonka kokonaisuuden hahmottaa vasta, kun kääntää sekametelisopan oikeinpäin ja näkee, minkälaista kokonaisuutta sitä onkaan taiteiltu. Tässä ollaan nyt. …