Matkailijan ABC

Kirjoituskilpailu vinkit Helsinkiin.

Sisäpiirivinkit Helsinkiin hakusessa – osallistu kirjoituskilpailuun!

*Kaupallinen yhteistyö: BoD 

Olisiko sinulla täydellinen sisäpiirivinkki Helsinkiin, jonka haluaisit jakaa muillekin? Miltä tuntuisi nähdä oma vinkki myös ikuistettuna ympäristöystävällisesti painettujen kirjankansien väliin? Tilaisuutesi on tullut, koska parhaillaan on menossa BoDin ja Travel Kollektin kirjoituskilpailu, jonka tuomaristossa istun muun muassa minä, odotellen kiinnostavaa luettavaa.

Namaste – maailman kaunein tervehdys

Liitän kämmenet yhteen rinnan päällä ja kumarran kevyesti. Tervehdin sinua kunnioittavasti ja tällä tervehdyksellä viestin, että olemme yhtä. Välitän sinulle ajatusta Namasten takana eli ymmärrystä jumaluuden tai ykseyden olemisesta sama, minussa ja sinussa. Minussa elää sama voima kuin sinussa ja minun syvin olemukseni tervehtii sinun syvintä olemustasi.

Moni tietää sanan namaste joogatunneilta. Harva kuitenkin ymmärtää sanan tarkoitusta tai tietää, miten sitä käytetään. Sana on etenkin hindujen päivittäisessä käytössä ja Intiassa sekä Nepalissa kuulee ja näkee kauniin eleen tervehtiessä ja hyvästellessä. Eleen, joka huokuu läsnäoloa.

Hiljattain päättyneen Nepalin matkan aikana ymmärrsin sanan ja eleen kauneuden. Namaste. Minun sieluni tai ykseyteni tervehtii sitä samaa sinussa. Kämmenet kunnioittavasti yhteen rinnan päällä, pieni kumarrus ja se kaunis sana, namaste.

Joka kerta tervehtiessäni Nepalissa paikallisissa yhteisöissä ihmisiä (kannattaa lukaista myös juttuni Nepalista) koin suurta iloa. Yksi sana sai aikaan yhteenkuuluvuuden. Meillä ei ollut yhteistä kieltä, mutta namaste ilmoitti samanarvoisuuden. Me emme olleet vain varakkaita länsimaalaisia, jotka katsovat paikallisia ylhäältä alaspäin vaan me olimme samanarvoisia ja kohtasimme toisiamme kunnioittaen.

Nepalissa käytin tervehdystä ensi kertaa elämässäni oikein, aidosti. Nyt ymmärrän sanan ja eleen kauneuden. Ehkä tästä eteenpäin jokainen joogatunnin namaste tuntuu hieman aidommalta ja vie minut joka kerta kauniisiin hetkiin Nepalin maaseudulla, nostaen pienen ja kiitollisen hymyn silmiini ja huulilleni.

Namaste.

diginomadi

Kuuluuko kannettava tietokone iltanuotiolle?

Diginomadius mahdollistaa työnteon myös lomaparatiiseissa, mutta kuuluuko työnteko lomakohteiden kahviloihin ja ravintoloihin; paikkoihin, joihin suurin osa pakenee työnteon tunnelmaa?

Istun ravintolassa, Thaimaan Koh Phanganin saarella. Meri pauhaa edessäni ja maisema on kaunis. Näpytän tätä villiä ja alitajunnan muhittamaa ajatuksenvirtaani puhelimella, sillä en tarkoituksella ottanut kannettavaa tietokonettani mukaan tälle reissulle. En halunnut olla töissä matkoilla. Samasta syystä en myöskään ole ainakaan toistaiseksi valinnut jatkuvaa diginomadin uraa. Näp näp.

Minä en ottanut konettani mukaan, mutta puolet ympärilläni olevista ihmisistä ottivat. Kuulen ja näen sen. Tunnen sen. Näp näp.

Aion nyt heittää ilmoille ajatuksen, jota ei varmaan saa sanoa ääneen. Ei ainakaan, kun on itsekin matkabloggaaja ja sitä myöten niin sanottu hetkittäinen diginomadi. Toiko wifi ja diginomadius työnteon mukaan lomille, myös lomalaisten lomille? Näp näp.

Työnteon läsnäolo luo ilmapiirin kiirettä

Olen herkkä tunnelmille ja energioille. Juuri nyt aistin kiirettä ja pientä kireyttä. Näppäimistöjen nopeatahtinen näpyttely on kuin nopeatempoinen musiikki ja muuttaa tilanteen ja paikan tunnelman hektisemmäksi. Näp näp, näppäimistöt pauhaavat ja oma mieleni imee pientä kireyttä itseensä.

Tunnen työnteon ympärilläni. Itse näpytän riippumatossa makoillen äänettömällä ja huomaamattomalla puhelimella ja vapaaehtoisesti, inspiraatiosta. Ympärilläni puhutaan some-strategioista ja näppäimistöt pauhaavat. Näp näp. En ole varma, mitä tästä ajattelen. Näp.

Eilen kuuntelin elämäntaitovalmentajan Skype-puhelua asiakkaansa kanssa rantabaarissa. Kuuntelin myös näppäimistöjä ja työneuvotteluja toisessa rantakahvilassa. Myös ilta-nuotiolle joku toi kannettavan Omenansa ja kireän ilmeensä mukaan. Altistuin työnteon tunnelmalle. Näp näp ja bla bla.

Sillä hetkellä, kun työnteko mahdollistui WiFin avulla lähes mistä tahansa kahvilasta tai ravintolasta, kaikessa hienoudessaan, toi se myös työnteon tunnelman paikkoihin, jotka olivat ennen vapaa-ajanviettoa varten. Näp ja näp näp.

Työnteolle omat ja sille omistetut etäpaikkansa?

On hienoa ja mahtavaa, että nykyään on mahdollista tehdä töitä melkein mistä vain, mutta jokin raja tähän kaikkeen pitäisi vetää. Joihinkin hetkiin työnteko ei vain kuulu ja tuntuu epäreilulta, että joissakin hetkissä lomailijat tai hitaasta aamusta nauttivat joutuvat hyppäämään mukaan työnteon energiaan. Ainakin kaltaiseni, jotka imaisevat energian liiankin helposti itseensä, hyppäävät tahtomattaan.

Onneksi maailmalla alkaa näkyä jo myös paikkoja, joissa läppärityöläiset eivät saa hengailla ja toisaalta juuri niitä paikkoja, etätyöpaikkoja, joissa kaikki muutkin ovat samassa tilanteessa ja myös töissä. On paikkoja, joissa kehotetaan jättämään kaikki älylaitteet aulaan. Olen jopa jo nähnyt kieltoja tietokoneille ilta-aikaan. Muun muassa tämä paikka, jossa nyt itsekin puhelimellani näpyttelen, ilmaisee selkeästi ja ystävällisesti ilta-ajan olevan sosialisointia varten.

Nyt, näp näp, nyt hyppään inspiraatiopuuskastani takaisin lomatunnelmaan ja jätän tämän hetken tunnelman muuttavan näpyttelyn pois tästä hetkestä paratiisisaarella, lomallani. Siirrän katseen pois ruudusta ja elän tämän hetken.

Onko muilla herännyt tällaisia ajatuksia? Entä saako kodin makuuhuoneessa tai keittiössä tehdä töitä tietokoneen kanssa? Mihin vedätte omat rajanne arjessa? Mihin tilanteisiin työnteko tai edes työstä puhuminen ei missään tapauksessa kuulu?

Ja kyllä, olen itsekin syyllinen. Näpnäpnäpnäpnäpnäp. Näp.