Hattaraiset pilvet jäävät leijumaan alleni, jonnekin merenpinnan ja taivaan välille. Lentokone etenee yhä kauemmaksi Teneriffan saaresta, jossa olen viettänyt viimeiset seitsemän päivää. Loma on historiaa, arki lipuu luokseni jo kovaa vauhtia. Vain yhden viikon loma voi irrottaa arjesta, saada hyppäämään täysin erilaiseen todellisuuteen ja unohtamaan kaiken, mitä on taakseen jättänyt. Lomilla en kaipaa kotiin, olen täysin irrallaan kaikesta, myös mukavista asioista. Unohdan jopa merenrantakotini ja kissani.
*Kaupallinen yhteistyö: BoD Olisiko sinulla täydellinen sisäpiirivinkki Helsinkiin, jonka haluaisit jakaa muillekin? Miltä tuntuisi nähdä oma vinkki myös ikuistettuna ympäristöystävällisesti painettujen kirjankansien väliin? Tilaisuutesi on tullut, koska parhaillaan on menossa BoDin ja Travel Kollektin kirjoituskilpailu, jonka tuomaristossa istun muun muassa minä, odotellen kiinnostavaa luettavaa.
Tämän talven the matka on lyhyempi ja lähemmäs kuin monena viime vuosista, suorastaan poikkeuksellinen. Laukku on pakkaamatta, vaikka huomenna on tarkoitus nousta lentokoneeseen, suuntana tällä kertaa Kanariansaarten Teneriffa. En uskalla olla innoissani vielä, pieni epävarmuus on läsnä. Jännitän uutisia seuraten, rauhoittuvatko Kanariansaarilla riehuvat hiekkamyrskyt ja pääseekö koneeni edes matkaan. Tänään koko Teneriffan lentokenttä on suljettu.
Ulkona sataa jo ties kuinka monetta päivää vettä. Maisemaa värittävät samat sävyt kuin mustavalkoelokuvaa. Värittömyys painaa mielenkin alakuloon, samaan matalapaineiseen vireeseen kuin sää itsekin on. On taisteltava. En anna sen viedä voittoa. Tiedän toisaalla olevan helpompaa, muualla olevan värikkäämpää. Nyt olen kuitenkin täällä, olen päättänyt olla täällä ja pysähtyä. Yritän.
Indonesian saarivaltion pohjoisimmassa kolkassa sijaitsee saari, jonka ympärillä pörräävät delfiinit ja rauskut. Saari, jonka vesi on turkoosia ja jonka maisemaa hallitsee vehreä, tuliperäisen saaren luonto. Saaren nimi on Pulau Weh ja itselleni noin vuosi sitten tutuksi tullut saari vei kauneudellaan jalat altani.
Maksullinen ja vaikealta tuntunut Venäjän viisumi on historiaa ja tilalle tuli lokakuussa 2019 uusi ja ilmainen, netissä haettava e-viisumi. Uuden viisumin helppous sai minutkin hyppäämään autoon ja ottamaan matkakohteekseni Venäjän Venetsiaksikin kutsutun Pietarin lähialueineen.
Olen ratsastanut elefantilla, pistänyt kaikki pennoseni länsimaisten omistamiin ravintoloihin Thaimaan matkalla, ottanut kuvia rappioromantiikasta köyhissä maissa ja pessyt hiukset järvivedessä tavallisella shampoolla, jopa pessyt astiat pesuaineella järvessä. Kaiken tämän lisäksi olen lennellyt holtittomasti ympäri maailmaa.
*Kaupallinen yhteistyö: Ikaalisten matkatoimisto Viro on tunnettu kylpylöistään, jotka uusiutuvat kovaa vauhtia vastaamaan paremmin kaikenlaisten ja kaikenikäisten tarpeisiin. Tutustuin kesällä Viron länsirannikon kylpylöihin, löytämättä sitä aivan täydellistä, aikuiseen makuun toteutettua rentoutumisen mekkaa. Nyt, päivän reissulla Tallinnassa, sellainen löytyi. Kylpylän nimi on Viimsi Spa.
Täydellinen majapaikka lomalla on sellainen, josta ei ole kiire pois ja joka hellii aisteja sellaisenaan, omana itsenään. Yksi tällainen majapaikkojen helmi sijaitsee Malesian Langkawilla ja pääsin *testaamaan sen taikaa talven reissullani ja täyttämään sen kauneimmassa villassa vuosia.
Huomenna on joulu. Olen ollut ennenaikaisessa joulunvietossa jo kolme päivää ja seinät alkavat jo kaatua päälle. Olen huono vain olemaan. Mieli vaeltaa ja päässä rullaa liuta ajatuksia ja ideoita. Inspiraatiota on kaikkialla ja aina on joku projekti, johon voisi aikansa pistää. Jatkuvasti on olemassa paikka tai asia, jota voisi kehittää ja edistää.
Majapaikka maailmalla on parhaimmillaan paljon muutakin kuin vain paikka, jossa nukkua. Arvostan enemmän ja enemmän persoonallisuutta ja unohdan yleensä suosiolla isot ja monikansalliset ketjuhotellit.
Malesia sijaitsee keskeisellä paikalla ja maasta on helppo suunnata maitse ja meritse joko Thaimaahan, Singaporeen tai Indonesiaan. Nyt kerron teille yhden tavan matkustaa lentämättä Malesiasta Indonesian Sumatralle, joka on laivamatka.
Se iski vasten kasvojani marraskuisena torstaina kuin salama kirkkaalta taivaalta, se maailman yksinkertaisin totuus. Kävellessäni marraskuista Laivurinkatua ymmärsin pahimmankin marrasmyrskyn olevan voitettavissa, jos elämässä on rakkautta ja monen asian tuntuvan tyhjältä ja merkityksettömältä, jos siitä on puutetta. Esimerkiksi rakastavassa sylissä, toisen ihmisen läheisyydessä, kaikki tuntuu kauniimmalta.
Isänpäivä ei enää viime vuonna alkanut soittamalla iskälle onnittelupuhelua. Se ei ala niin tänäkään vuonna, vaikka otankin ajatuksissani yhteyttä rakkaaseen iskään sinne pilvenhattaran reunalle, sinne energian tähtipölyyn. Kyynel nousee silmäkulmaan, tälläkin kertaa.
Kliseistä tai ei, joskus kyse on enemmänkin matkasta kuin määränpäästä. Juuri päättynyt Venäjän autoreissu oli juurikin tällainen ja myönnän lähes marraskuisen Karjalan olleen matkakohteena sellainen ihan kiva, välillä jopa mitäänsanomaton. Itse matka taas oli melkoisen onnistunut, ihana loma.
Kaupallinen yhteistyö: Ikaalisten matkatoimisto Kun takki on tyhjä ja lihaksiakin jomottaa, voi kylpyläloma johonkin Viron lukuisista kylpylöistä tai kylpylähotelleista olla paras lääke. Viron kylpylähotellit ovat kokeneet kasvojenkohotuksen ja kylpyläloma sopii loistavasti myös nuoremmille wellness-matkailijoille.
Maata pitkin matkustaminen on nostanut suosiotaan viime vuosina samaan aikaan, kun lentomatkustamisen päästöistä puhutaan entistä enemmän. Oli menopelisi sitten pyörä, auto tai juna, kaikki tavat kelpaavat.
Matkailu on tällä hetkellä kaikkea muuta kuin muodikasta. On tultu pisteeseen, että lomakuvilla retostelun sijaan lomakuvat jätetään jopa julkaisematta ja aurinkolomaa häpeillään. Se aiemmin ah-niin-ihana palmurannalla napattu lomakuva edustaakin nyt ihmisen hiilijalanjälkeä ja itsekästä, kestämätöntä elämäntapaa.
On aika siirtyä jutuissa takaisin talven pitkälle matkalleni ja kolmen kuukauden matkan ikimuistoisiin hetkiin. Nyt kerron teille tarinan sumatralaisesta paikasta, jossa kukaan ei pysähdy. Paikan nimi on Tanjung Balai ja jätin kaupungin taakseni monta uutta tuttavaa rikkaampana.
Usein tähän aikaan vuodesta mieli on alkanut muuttolinnun tavoin tuntemaan tarvetta siirtyä kylmästä lämpimään. Siirtyä sinne, missä elämä on yhtä kepeää kuin lämpimässä tuulessa hulmuava hameenhelmani ja jossa luonto elää vehreässä loistossaan.
Olen kokenut monta elämäni kauneinta hetkeä yksin ja kyseenalaistanut vahvasti sanonnat kaiken olemisesta kauniimpaa kaksin ja jaetun ilon paremmuuden.
Olin viime viikonlopun ajan taas karavaanari, liian pitkän tauon jälkeen. Vanha Oskari (se matkailuauto, jolla reissasin entisen poikaystäväni kanssa siellä ja täällä) poistui elämästäni jo pari vuotta sitten ja on nykyään jo uuden omistajan käytössä. Sitä autoa ja sitä elämäntapaa on ollut kova ikävä, liikkuvan kodin elämäntapaa.