Olen ollut hiljaa. Aika katosi, elämä vei mukanaan. Oli hetkiä, kun mikään tarina ei tuntunut tarpeeksi kiinnostavalta tulevansa kuulluksi tai hetki oikealta käytettäväksi kirjoittamiseen. Uusi kirjoittajan lukko. Kyllä tämä nyt takkuaa, mutta kyllä tämä solmu tästä vielä aukeaa.
Olen kirjoittanut blogiani nyt kuusi vuotta. Se on kulkenut matkassani mukana ja pitkään. Niin toivon sen edelleenkin kulkevan, vaikka välillä koko blogimaailma tökkii aika pahasti. Blogimaailma; sen kilpailu ja tyrkyttäminen. Kaupallisuus ja epäaitous. Toisto ja runsaudenpula. Eikö kaikki ole jo tehty? Eikö kaikkea ole jo liikaa?
Entäs sitten Instagram? Asia vielä erikseen. Miten ihmeessä ihmiset jaksavat tykätä toinen toistaan merkityksettömämmistä takapuolikuvista sun muista, kun ajan voisi käyttää huomattavasti hyödyllisemminkin, merkityksellisemmin?
Olen käyttänyt oman aikani viime aikana tavallisten asioiden parissa, aivan tavallisen arjen äärellä. En ole matkakuumeillut, olen nauttinut arjesta ja matkailijan elämäntapani tuomisesta elämääni työni kautta. Olen jutellut matkajuttuja asiakkaiden kanssa ja jakanut vinkkejä, kuten ennen blogia konsanaan. Olen löytänyt merkityksellisyyttä kohtaamisista työpaikallani. Kuinka upeiden ihmisten kanssa saankaan viettää aikaa, kuinka merkityksellistä työtä voikaan tehdä tässä psykiatrin ja muodin ammattilaisen välimuototyössä, kampaajana?
Olen bloggaamisen sijasta myös liittynyt kuntosalin jäseneksi, aivan tavallisen kuntosalin jäseneksi. Olen jopa Tinderöinyt, viihdyttänyt itseäni uusilla ihmisillä ja heidän mielipiteillään. Olen viettänyt aikaa ystävien kanssa ja hakeutunut myös omaan kotikolooni viettämään sosiaalisen elämän vastapainona introverttiaikaa.
Olen vaiheillut. Miettinyt, mitä haluan ja mikä olisi hyväksi. Rehellisyyden nimissä miettinyt, onko koti enää koti ja jos ei, missä se koti oikein voisi olla. amln
Voi vaiheilu. Tässä jutussakaan ei ole päätä eikä häntää, mutta tämä tuntui tarpeelliselta ennen uusien matkajuttujen vuoroa. Bla bla, lukko on aukeamaisillaan, mutta kaipaan mielipiteitä: mihin suuntaan blogimaailma on menossa ja minkä toivoisitte muuttuvan?
Löydän ajatuksistasi omatkin mietteeni, ja se antaa lohtua. On vaikea olla bloggaaja, kun ei varsinaisesti arvosta blogeja kauheasti. Joka paikassa pitäisi olla esillä ja tykkäämässä ja kommentoimassa. Ei ole halua, eikä kiinnostusta. Haluan vain kirjoittaa, ja senkin omassa tahdissaan. Ja sitten taas toisaalta ne riittämättömyyden tunteet, kun omalla blogilla ei ole tarpeeksi lukijoita – yritän tulla asian kanssa toimeen.
Siispä olenkin ajatellut, että olen kirjoittaja, en bloggaaja. Tai niin toki olenkin, kun minulla on kirjoittajan koulutusta ja kaksi kirjoitettua runoteosta.
Kiva kun jaat näitä ajatuksiasi, joihin voi samaistua!