Kohti muistojen Barcelonaa – taas

Musta kasvomaski, jonkalaisesta kuvittelin jo liian pitkään jatkuneen huonon suhteen jälkeen voivani irrottautua lopullisesti, peittää puolet kasvoistani ja muuttaa hengityksen normaalia raskaammaksi. Hetkellisen vapauden tarjonnut lentokoneen termospullossa muhinut ja maitojauheella paranneltu kahvi on nautittu ja noin neljän tunnin lentoa kohti Barcelonaa on jäljellä puolet. Lentokoneen turvavyövalo on juuri sytytetty ilmatilaa mylläävän turbulenssin vuoksi ja korviini olen painanut kadonneiden vastamelukuulokkeiden sijasta Tokmannin halvimmat nappikuulokkeet. Kuulokkeista Spotify toistaa niitä kuutta biisiä, jotka olin ehkä vuosi sitten vahingossa ja tavallaan onneksi ladannut toimimaan ilman nettiyhteyttä. Biisit eivät juuri nyt sovi matkasta innostuneeseen mielentilaani, mutta ne saavat tehdä tehtävänsä, paremman puutteessa. Kiitos siis…

Madeira ja tähtiin kirjoitettu matka

Se oli jälleen kerran matka, joka valitsi minut. Matka, joka oli tähtiin kirjoitettu.

Vehreyden ja lämmön, edullisen lennon ja sattumanvaraisen ajoituksen perusteella valikoitunut Portugalille kuuluva autonominen Madeiran saari tarjosi tällä kertaa puitteet sekä seikkailulle uudessa matkakohteessa että sitäkin suuremmalle löytöretkelle oman elämän syväsukelluksella.

Ja niin sain taas syyn kirjoittaa: Kohti Madeiraa

Jo ennen kukon laulua Helsinki-Vantaan taakseen jättänyt Airbus A321 liitää aamupäiväisen taivaan pilvihattaroiden yläpuolella. Bongailen ajan kuluksi kattopaneeleista laskeutuvien näyttöjen kartoilta tuttuja paikkojen nimiä: Vigo, A Coruna, Porto… Paikkoja, jotka tunnistan omikseni ja Euroopan kartalle piirtyneitä kohtia, joihin liittyy laskemattomia muistoja.

Minähän halusin vain kertoa matkatarinoita

Kaikki alkoi jo vuosia sitten maailmalla koettuja hetkiä ikuistaneista valokuvista, jotka täyttivät vanhan tietokoneeni kovalevyä. Se alkoi kaikista niistä kertomattomista tarinoista, joita odotin saavani jakaa koko maailmalle. Se sai alkunsa matkajutuista, joita lähipiirinikään ei enää jaksanut kuunnella.

Vain viikko vain Teneriffalla

Vuosi 2020 jäi monella tasolla historiankirjoihin. Sen lisäksi, että se oli kruunusta nimensä saaneen viruksen valtakautta, oli se myös oman aikuisikäni ensimmäinen vuosi, kun ulkomailla vietettyjä päiviä on vain alle kahden käden sormien verran. Niin, vain.

Joulu, joka nosti pintaan syvän kiitollisuuden

On joulupäivä ja vuosi 2020 lähentelee jo lupaavasti loppuaan. Istun kehräävä Lily-kissa sylissäni, viltin alla lämmitellen, joululahjaksi saadut villasukat jaloissani. Kynttilät palavat ja pientä kotiani lämmittävä ilmalämpöpumppu hurisee tasaisesti. Olen virittänyt tunnelman mieleisekseni myös rentouttavan musiikin soittolistalla, jota kuuntelen joululahjaksi saadusta Bluetooth-kaiuttimesta, joka kestää myös vettä. Se saa jatkossa luoda kaunista äänimaisemaa myös rentouttaviin saunahetkiini pienen kotini pienessä saunassa.

Taisteluväsymystä ja maljoja elämälle

Maaliskuisen Teneriffan aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, Atlantin valtameren kuohuessa taustalla. Kokonaisvaltainen onnentunne oli vallannut auringon lämmittämän kehoni. Luotto tulevaan oli kova, kaikki oli mahdollista. Iloinen 20-luku ja itsellenikin juuri alkanut uusi kierros auringon ympäri.

Onneksi en vielä tiennyt.

Joissakin paikoissa energia vain virtaa

Jonkin aikaa sitten ulkomaille muuttanut tuttavani tokaisi taikasanat: “Jotenkin juuri nyt energiani virtaavat paremmin muualla kuin Suomessa.” Lause osui ja upposi, siinä saattoi kiteytyä kaikki oleellinen omista ajatuksistani ja syvin syy siihen, miksi kaipaan usein pois arjen ympyröistä ja kotimaasta.

Meloen Kolin Hiekkasaarille – uusi perspektiivi kansallismaisemasta

Suomen kansallismaisema, Kolin huipuilta avautuva näkymä Pieliselle on maisema, joka useimmille nousee mieleen ajateltaessa Kolia. Kolin kiistämätön kauneus kannattaa kuitenkin kokea myös toisesta perspektiivistä, saariperspektiivistä. Vaikka Ukko-Kolin kalkkikivien päältä aukeava näkymä vetää hiljaiseksi, suosittelen myös toisenlaista tapaa ihailla kansallismaisemaamme ja ainakin itselleni hyvin perisuomalaista metsä- ja harjumaastoa. Suuntasinkin kaverini kanssa Kolille viime kesänä ja vuokrasimme kajakit, joilla pääsisimme sinne, minne silmä huipuilta käsin kantaa. Halusin tehdä sen, mitä olin aiemmin ylhäältä käsin katsellut ja ihmetellyt jonkun toisen tekevän eli meloa Pielisen selän halki ja kokea Kolin taikaa Hiekkasaariksi kutsutun saarijonon perspektiivistä. Vuokrasimme Kolin satamassa sijaitsevasta Koli Activesta kajakit ja…

Idealisti pilvilinnoissa

Olen ikuinen unelmoija, silmiä avaamaton romantikko. Idealisti, voisi joku sanoa.

Kerta toisensa jälkeen löydän haavemaailmassa elävän itseni rakentamasta epärealistisia pilvilinnoja todellisuuden ympärille. Elän elokuvamaailmassa, haluamatta avata silmiäni todellisuudelle.

Kun mikään ei ole varmaa, kaikki on mahdollista

Tuntuuko teistä koskaan, että elämässä on alkanut uusi luku? Asioita on saatu loppupisteeseen ja uusia alkuja syntyy? Että pinnan alla bambunjuurien lailla kasvaneet visiot lähtevät pinnan tavoitettuaan kipuamaan kohti aurinkoa ja palaset loksahtelevat kovaa vauhtia uusille paikoilleen? Tähän voisi vielä lisätä asiakkaani suusta kuulemani kielikuvan elämästä, joka on kuin ristipistotyö, jonka kokonaisuuden hahmottaa vasta, kun kääntää sekametelisopan oikeinpäin ja näkee, minkälaista kokonaisuutta sitä onkaan taiteiltu. Tässä ollaan nyt.

Navigate