Kyselin hetki sitten sosiaalisen median välityksellä ajatuksianne blogimaailmaa kohtaan. Kyynisessä ja hyvälläkin tavalla mediakriittisessä maailmassa moni tuntuu kyseenalaistavan aivan kaiken, jopa blogeissa kerrotut henkilökohtaiset tarinat ja jopa ihmisten henkilökohtaiset kokemukset ja ajatukset.
On totta, että jokaisessa kerrotussa tarinassa kirjoittaja valitsee näkökulman itse. Jokaista pientä yksityiskohtaa ei kerrota ja saman tarinan voi kertoa kovin monin tavoin. Eikös toisaalta tämä pidä paikkansa aivan kaikessa, jopa kahvikupposen äärellä kerrotuissa tarinoissa? Tekeekö puolen totuuden kertomatta jättäminen esimerkiksi blogitekstistä epäuskottavan tai teennäisen? Ei kai sentäs?
Koska bloggaaminen tarkoittaa muutakin kuin tarinankerrontaa, on koko blogimaailma välillä hieman lannistava. Myönnän sen. Entäs, jos haluan vain jakaa tarinoitani ja näyttää kuviani, en käyttää kaikkea aikaani internetin algoritmien käyttäytymismallien tutkimiseen tai tietokoneeni kikkojen ymmärtämiseen? Onko kaikki muu bloggaamiseen liittyvä oheistoiminta pakollista, että voisi kokea tekevänsä jotain edes jollakin tavoin merkityksellistä. Tämä, jos merkityksellisyys mitataan numeroina ja kävijätietoina, joihin en itse haluaisi luottaa sokeasti. Oikeastaan saattaisin olla välillä tyytyväisempi, jos en edes seuraisi näitä lukuja. Niin olen kieltämättä viime aikoina toiminutkin. Ei se määrä vaan se laatu, eikös?
Entäs bloggaaminen, muuttaako se tapaani matkustaa tai tapaani elää? Uusi ystävyyden sokkotreffeiltä tuttu ystäväni, Sissi, pohdiskeli juuri bloggaamistaan omassa inspiroivassa blogissaan. Hän pyöräilee parhaillaan Etelä-Amerikassa yksin. Hän mietti muun muassa, että kirjoittaminen ja somettaminen ovat poissa hänen tien päällä eletystä elämästään ja poissa mahdollisista ikimuistoisista hetkistä. Asia on kieltämättä juurikin näin.
Itsekin mietin välillä, viekö bloggaaminen aikaa oikeasti eletyltä elämältä? Entäs, jos juttujen jakamisen sijasta kokisin itse enemmän ja jättäisin tarinat kerrottaviksi vaikka sitten kiikkustuolista käsin? Ennen mobiililaitteiden hankkimista kerroin kaikki matkatarinani jälkeenpäin, loman omistin vain ja ainoastaan seikkailulle. Kirjoitin ehkä itselleni matkapäiväkirjaa, mutta en missään tapauksessa olisi halunnut roikkua netissä. Nyt se tuntuu olevan ainoa tapa kertoa omaa tarinaa, jonka haluan enemmän kuin mieleläni jakaa kanssanne.
Eikö olekin hullua, että esimerkiksi ammattimaisessa matkablogimaailmassa moni kirjoittaja saattaa istua illan jos toisenkin hotellihuoneessaan kirjoittamassa juttuja toisesta maasta ja toisesta kohteessa? Mitä tapahtui hetkessä elämiselle? Mitä tapahtui niille oikeille ja aidoille tarinoille, joita hekin kenties alkujaan halusivat jakaa? Onko blogimaailman ammattimaistuminen kenties viemässä asioita joissakin tilanteissa jopa väärään suuntaan? Ei kai sen niinkään tarvitsi olla, mutta sellaista olen nähnyt ympärilläni yllättävänkin paljon.
Sellaista, tällaisia olen pohdiskellut välillä liiankin pohdiskelevan mieleni sopukoissa. Samaan aikaan päädyn itselleni oikeaan ratkaisuun ja päätän tehdä asiat juuri itselleni sopivalla tavalla. Päätän myös elää taas vähän enemmän ja kuten offline-kokeiluni kertoo, jättää somettamisen edes tietyillä hetkillä hieman vähemmälle.
Joskus (lue:aina) parhaimmat tarinat kerrottaviksi vain tapahtuvat. Ne eivät ole suunniteltuja blogijuttuja tai loppuun asti suunniteltuja hetkiä. Hetket tuntee ja aistii kaikkein parhaiten, kun on täysillä läsnä niiden tapahtumahetkellä. Nämä tarinat voi sitten jakaa hieman myöhemmin muille, elettyään samat hetket ensin itse täysillä. Olisiko tämän kaiken pohdinnan ytimessä oman blogimaailmani oivallusten Yin ja Yang?
Kaikkein tärkeimpänä, tätä kaikkea rakastan. Siksi teen ja siksi kerron. Haluan, että sinäkin teet. Haluan, että sinäkin innostut ja uskallat. Haluan, että sinäkin inspiroidut ja samalla haluan inspiroitua itsekin entistä enemmän.
Ajatuksia tästä ajatuksenvirrastani?
Tutun kuulosia mietteitä! Mä ite kirjottelen ihan minimaalista, alun perin lähinnä vaihdon takia aloitettua blogia suurimmaksi osaksi siksi, että saisi paikan jakaa reissukuvia ja kirjata tarinoita muistiin, että voi sitten joskus myöhemmin niitä selailla ja muistella. Omaa Insta-feediäkin on välillä ihana katsella ja muistella huippuja hetkiä ja erilaisia reissuja, ja välillä on näppärä tarkistella omasta blogista ihan jotain faktojakin, kun kaverit kyselee matkakohteista 🙂
Välillä kieltämättä tuntuu hassulta, että olis niin paljon muutakin tekemistä, ja sitten sitä vaan istuu koneella näpyttämässä postausta ja muokkailemassa kuvia. Millään lyhyellä reissulla ei kyllä inspiroisi pahemmin käyttää aikaa postaamiseen, mutta jos on pidemmän aikaa samassa kohteessa, niin kyllähän siinä sitten jo kerkiää vähän rustailla. Toisaalta, itse palasin viime kevään vaihdosta kotiin keskikesällä ja vasta lokakuussa sain postailtua viimeisetkin Jamaikan jutut blogiin…
Ja joo, noi kävijäasiat on kyllä toinen, pitäisi varmaan opetella oikein kunnolla kaikki SEO-vinkit ja tuputtaa blogia joka suunnalla, jos haluaisi oikeasti vähän laajentaa blogia. Munkin reissut blogissa on tähän mennessä olleet lähinnä Jamaika-aiheisia, ei ehkä se kaikkein googlatuin mesta 🙂 Mutta joo, enköhän jatka tätä enimmäkseen omaksi iloksi kirjoittelua, ja jos joku niistä tarinoista joskus saa vinkkejä tai inspistä niin se on sitten ihan mahtava plussa 🙂
Kiitos kommentista. Kiva kuulla, että nämä ajatukset ovat monille tuttuja. Välillä kohdennettu yleisö voi olla suurta massaa arvokkaampi yleisö. Oikeastaan aina. Jamaika-tyypit ainakin toivottavasti löytävät nyt sun juttujen luokse :). Tärkeintä tosiaan näissä kaikissa on, että itse nauttii tekemästään. Siitä ei tingitä, vaikka näitä hommia usein pohtisikin.
Laura! Loistavaa!! Kommentoisin enemmän, ellen juuri jakaisin tarinoita Suomesta argentiinalaisen perheen kanssa, jotka jossain tuppukylässä tarjosivat mulle jäätelöä ja jäävettä ?
Hyvä Sissi, elä hetkessä siellä ja nauti! 🙂
Tosi tuttuja ajatuksia! Varsinkin matkoilla bloggaaminen on mietityttänyt ja musta tuntuu ettei tarvitse mennä edes ammattiblogien maailmaan tähän törmätäkseen. Mulle on jotenkin tosi utopistinen ajatus että käyttäisin reissuilla aikaa blogin pyörittämiseen. Ympärillä on niin paljon nähtävää, koettavaa ja uusia ihmisiä, että musta tuntuu että puolet reissusta menisi hukkaan jos jäisin iltaisin bloggaamaan päivän tapahtumista sen sijaan että lähtisin uusien tuttavuuksien kanssa illalliselle. Tää on tosi monimutkainen aihe, koska itse huomaan lukevani mieluummin juttuja jotka on kirjoitettu reissun päältä, mutta toisaalta mä en niitä koskaan itsekään kirjoita. Karsiihan se varmasti yleisöä jos parin kuukauden reissulta tulee blogiin matkan aikana yksi kuvaton postaus ja reissua puidaan jälkikäteen seuraavat puoli vuotta, mutta nää on niitä juttuja missä mä en ole suostunut joustamaan. Arkeen palattuani se on aika sama luenko vapaa-ajalla kirjoja vai kirjoitanko reissuista, mutta tien päällä tuntisin jääväni paljosta paitsi!
Toinen paljon ajatuksia herättävä juttu on justiinsa noi blogin kävijämäärät ymv. Tavallaan haluaisi olla välittämättä koko asiasta, mutta tavallaan kuitenkin kiinnostaa kuka omia juttuja lukee. Mulla on maailman ihanimpia vakkarilukijoita, mutta välillä turhauttaa se ettei blogiin eksy ketään uusia tyyppejä kun juttua tulee paikoista jonne 99% suomalaisista ei koskaan elämänsä aikana edes keksisi lähteä. Välillä tekee mieli tehdä blogista ammattimaisempi tai kaupallisempi, mutta sekään ei tunnu omalta. Omaksi ilokseni ja ihmisiä inspiroidaksenihan mä tätä kuitenkin kirjoitan.
Musta tuntuu että kaikki blogeja kirjoittaneet on joskus painineet tai painii näiden asioiden kanssa, mutta välillä on kiva kuulla ettei ole ihan yksin ajatuksineen 🙂
Kiitos kommentista, Jasmin! Hyviä ajatuksia ja ihanaa kuulla, että nämä omiin ajatuksiin väistämättä ja salakavalasti aina tietyin väliajoin hyppivät ajatukset ovat myös muiden ajatuksia. Monimutkaisia juttuja ja jokainen tekee tyylillään. Tasapaino on varmaan se juttu. Oma linja on tähänkin asti ollut, että matkan päältä teen jotain tunnelmointia ja päiväkirjaa, mutta suuremmat artikkelit tulevat matkan jälkeen. Se toimii itselle, nautin myös matkafiiliksiin palaamisesta matkan jälkeenkin. Mutta juu, matkaa en halua elää sosiaalisen median kautta. Se on varma se ?.