berlin festival

Berlin Festival 2014

Jätin tänä vuonna Helsingin Flow-festarit väliin Viron folk-festareiden takia. Syyskuisella Berliinin reissullani sain myös aikamoisen annoksen huikeaa musiikkia, aika lailla Flow:n henkeen.

Berlin Festival on jokavuotinen, etenkin elektroniseen musiikkiin keskittyvä kaupunkifestivaali Berliinissä. Aiemmin tapahtuma on järjestetty käytöstä poistetun lentokentän, Tempelhofin alueella. Tänä vuonna miljöö oli erilainen ja uusi, kyllä minä tykkäsin tästäkin.

Uusi ympäristö sijaitsi Kreuzbergissä, paikassa nimeltä Arena Berlin. Pieniä klubeja, tehdasmiljöö ja joenranta. Yksi hengailualueista oli Spree-jokeen upotettu laituri- ja uima-allasalue, Badeschiff. Mikäs siellä oli köllötellessä rantatuoleissa, auringon porottaessa kuin parhaimpina kesäpäivinä.

berlin festival kokemuksiaRakastan musiikkia, kaikenlaista musiikkia. Kolmipäiväisen festarin paras keikka minulle oli ehdottomasti ihana Jessie Ware. Olen nähnyt hänet aiemminkin jo pari kertaa, mutta en kyllästy tuon aidon ja sympaattisen naisen ääneen tai olemukseen koskaan.

Ensi vuonna Berlin Festival järjestetään jo keväällä, kannattaa siis pistää kalenteriin päivät 29.- 31.5.2015. Luvassa bailausta aamuun asti, rentoa menoa, hyvää ruokaa ja loistavaa musiikkia. Suosittelen, minä tykkään!

Berlin festival styleMinun festarityylini haluttiin ikuistaa johonkin muotilehteen, toisen päivän väsymys näkyy kasvoilla. Kuva: Tony Haupt Photo

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to Top