Bakon kansallispuisto Malesian Borneolla on jokaisen luontoihmisen unelmakohde. Ainakin sen kannattaisi olla. Itse tallailin viidakkopolkuja aivan yksin, vain villi luonto ympärilläni.
Borneon trooppinen saari kaikkine omituisine eläimineen ja muine ihmeineen oli ollut yksi omista unelmakohteistani jo pitkään. Luontodokumenttien kertomukset hauskoista nenäapinoista, joita voi luonnossa kohdata ainoastaan Malesialle ja Indonesialle kuuluvalla Borneon saarella olivat viihdyttäneet minua jo pitkään. Vuoden 2011 talvella päätin lähteä ihmettelemään tuota eksoottiselta kuulostavaa unelmieni saarta muutamaksi viikoksi. Viidakkoseikkailijattaren sielu sai juurikin sitä ruokaa, mitä eniten kaipasi.
Bakon kansallispuisto on pala villiä luontoa
Bakon kansallispuisto oli Borneon reissuni ensimmäinen virallinen kohde. Lensin Kuala Lumpurista Air Asian halpalennoilla Kuchingin kaupunkiin, joka oli loistava tukikohta viidakkoreissulleni. Yöpaikka löytyi sattumalta ja voin ehdottomasti suositella kaikille Kuchingiin reissaville suomalaiset juuret omaavan Shantin pitämää majataloa,Threehouse B&B:tä. Tapasin juuri avatussa majatalossa ihania ihmisiä ja tunnelma oli muutenkin olohuonemainen. Herttainen Shanti jakoi mielellään inside-vinkkejä Borneolla reissaamiseen liittyen.
Kuchingista Bakon kansallispuistoon
Bakon kansallispuistoon pääsee Kuchingista helposti bussilla. Puiston edustalta maksettiin pieni sisäänpääsy- ja venemaksu, jonka jälkeen hypättiin veneeseen, joka alligaattoreiden asuttamaa vesistöä pitkin kuljetti pienen venelastillisemme varsinaisen luonnonpuiston alueelle. Matkaa ei pitänyt varata etukäteen, tungosta ei ollut.
Venematkan maisemat paranivat Bakoa lähestyttäessämme ja voisin kuvata paikkoja jopa henkeäsalpaavan kauniiksi; rantakallioita ja korkeuseroja. Vihreää ja vehreää viidakkoa näkyi silminkantamattomiin.
Mitä suurempi makkaraa muistuttava nenä uroksen päätä koristaa, sitä suositumpi tämä yksilö on hyppyrinenäisten naaraiden keskuudessa.
Heti rantauduttuamme hiljaisen kansallispuiston alueelle näin ensimmäiset puissa hyppelevät nenäapinat (Proboscis monkey) ja rannalla vaeltelevat partasiat. Nenäapinat ovat niitä erittäin huvittavalta näyttäviä apinoita, joilla nimensä mukaan on hervoton nenä. Mitä suurempi makkaraa muistuttava nenä uroksen päätä koristaa, sitä suositumpi tämä yksilö on hyppyrinenäisten naaraiden keskuudessa. Yhdellä nenäapinauroksella saattaa olla puiden latvustoissa jopa kymmenistä naaraista koostuva haaremi. Aikamoisia veijareita, joiden touhuja olisi voinut seurata vaikka kuinka pitkään.
Bakon kansallispuiston reittejä ja eläimiä
Viidakkomatka jatkui ja olinkin tutkimusmatkallani tästä eteenpäin yksin. Bako on ainoita Borneon luonnonpuistoja, jonne voi mennä ilman opasta ja täysin oman mielen ja aikataulun mukaan. Aivan valmistautumatta en silti viidakkoseikkailulle lähtisi. Viidakko on villi, sen tietää jokainen.
Reitit ovat suhteellisen hyvin merkittyjä viidakkopolkuja, mutta polttavassa kuumuudessa vaeltelu viidakossa ei ole ihan huonokuntoisimpien hommaa. Siellä sitten vaeltelin pitkin poikin viidakon syvyyksissä ihmetellen viidakon vehreyttä ja monimuotoisuutta. Oli lihansyöjäkasveja, upeita perhosia ja muurahaisten armeijoita.
Yksin viidakossa
Täytyy kyllä myöntää, että välillä hieman pelotti. Olin oikeasti aivan yksin suuressa viidakossa, jossa vastaantulijoitakaan ei juurikaan ollut. En edes halunnut ajatella puissa luikertelevia käärmeitä, joiden olemassaolon kuitenkin tiedostin. Välillä meinasin myös harhaantua polulta, jonka tapahtuessa epätoivo olisi voinut iskeä. Silti samaan aikaan kaikki tuo koettuna aivan yksin oli jotain sanoinkuvaamatonta.
Kohtaaminen nenäapinoiden kanssa
Ehkä mieleenpainuvin hetki päiväretkelläni Bakon viidakossa oli kohtaaminen nenäapinoiden kanssa. Kävelin pitkin valitsemaani reittiä ja saavuin pienelle aukiolle. Kuului ääniä. Nenäapina kirmasi aukiolla. Sitten toinen. Sitten kolmas. Pian apinat olivat ympärilläni ja äänet olivat joka puolella. Tajusin yllättäneeni nenäapinalauman ja tulleeni heidän reviirilleen. Tiesin eläimet periaattessa vaarattomiksi ja päätin nauttia tilanteesta, pelon sekaisin tuntein tosin.
Siellä sitten istuskelin yksin, keskellä Bakon kansallispuiston viidakkoa Borneolla. Olin paikassa, jonne olin unelmoinut pääseväni. Maailmassa oli vain minä ja kaikki viidakon asukkaat. Uskomatonta, aivan uskomatonta. Pian huomasin apinoidenkin rauhoittuvan ja ne tuntuivat ottavan hyvät paikat puiden latvustosta, josta pystyivät tarkkailemaan toimiani. Itse tein samoin, tosin istuin maassa ja tarkkailin niitä, hassuja nenäapinoita. Minä, viidakkoseikkailijatar, oli todellakin kotonani. Vain Tarzan puuttui.
Tarpeeksi vettä viidakkoon, yöksikin voisi jäädä
Matka jatkui vielä useita tunteja ja jossakin välissä aloin jo huolestua, loppuuko reitti koskaan. Veteni oli ainakin loppunut jo aikaa sitten. Janoisen harhailun päätteeksi pääsin onneksi takaisin alkupisteeseen. Vesipullon täytön jälkeen jatkoin vielä hetken pihamaalla juoksenteleviin apinoihin ja partasikoihin tutustumista, jonka jälkeen hyppäsin veneeseen ja takasin kaupungin sykkeeseen.
Olisin mielläni yöpynytkin jossakin puiston mökeistä, mutta matkan oli jatkuttava. Tänne saatan kyllä vielä palatakin. Mieletön kokemus, jota suosittelen ehdottomasti kaikille luonnosta, eläimistä ja seikkailusta kiinnostuneille. Harvoihin näin upeisiin luonnopuistoihin voi mennä täysin ominpäin. Bakon kansallispuisto ei ainakaan vielä ole liian tuotteistettu turistirysä ja toivon, että se säilyttääkin aitoutensa vielä pitkään!
LUKUVINKKI: Jos Borneon luonto kiinnostaa, lue seuraavaksi tämä juttu.
?